EtusivuYhdessä kehittämällä viihtyisyyttä Salon kaupunkikeskustaan

Yhdessä kehittämällä viihtyisyyttä Salon kaupunkikeskustaan

Minkälainen on elinvoimainen, viihtyisä ja omaleimainen Salon kaupunkikeskusta? Millaisilla toimenpiteillä se voidaan toteuttaa? Millaisella yhteistyöllä asioita voidaan saada aikaiseksi?

Näihin kysymyksiin tarttui keväällä yrittäjistä, kaupunkikehittäjistä, aktiivisista tapahtumajärjestäjistä sekä nuorisovaltuustosta koottu ryhmä, jossa jokainen edusti myös asukkaan ääntä. Tuloksena syntyi yhteinen visio, toimenpidesuunnitelma sekä yhteistyömalli siitä, miten keskustan kehittämistä voidaan viedä eteenpäin osana kaupungin elinkeinopoliittista ohjelmaa.

Visiona elävä ja turvallinen keskusta helpolle asioinnille, kohtaamisille ja viihtymiselle ympäri vuoden

Kaavoitusarkkitehti Tarja Pennanen ja erityisasiantuntija Riikka Nurmi Salon kaupunkikehityspalveluista käynnistivät keväällä yhteiskehittämisen kokeilun osana keskustan kehittämistä. Yhteiskehittämiseen kutsuttiin mukaan mahdollisimman heterogeeninen mutta tiivis ryhmä. Jotta kahdenkymmenen osallistujan fokus säilyi terävänä, rajattiin kokeilussa kaupunkikeskusta käsittämään Mariankadun, Raatihuoneenkadun, Kirkkokadun, Helsingintien ja Turuntien rajaaman alueen.

Ensimmäisessä työpajassa huhtikuussa ideoitiin sitä, mistä Salon kaupunkikeskustan elävyys ja viihtyvyys muodostuvat. Ensimmäinen piste keskittyi kokoamaan Salon kaupunkikeskustan vahvuuksia ja toinen huonoja puolia. Pisteissä tunnistettiin elementtejä, jotka tekevät keskustakokemuksesta elävän, viihtyisän ja tunnistettavan tai tekijöitä, jotka heikentävät kokemusta. Kolmannessa pisteessä osallistujat pääsivät ideoimaan potentiaalisia, kehitettäviä tulevaisuuden palveluita, ratkaisuja, tuotteita tai toimintatapoja.

Työpajan tuloksista muotoutui yhteinen visio siitä, että Salon kaupunkikeskusta on elävä ja turvallinen keskusta kohtaamisille ja viihtymiselle ympäri vuoden. Keskusta houkuttelee kävelyyn, tarjoaa ajanviettoon otollisia paikkoja sekä vetovoimaista kaupunkikulttuuria ja tapahtumia. Hyvä saavutettavuus ja pysäköinti kaikilla liikkumismuodoilla sekä puitteet hyville palveluille ja yrittäjyydelle tekevät kaupunkikeskustasta helpon asioinnin keskustan. Pitkän tähtäimen visiona nähdään, että uudistava ja täydentyvän kaupunkirakenteen tulee houkutella lisää asukkaita keskustaan.

Joen varressa, torilla ja tapahtumissa potentiaalia, turvallisuus kaipaa kohentamista

Toisessa työpajassa vision pohjalta rakennettiin toimenpiteitä ja valittiin toteuttamiskelpoisimmat jatkokehittämiseen. Toimenpiteiden toteutettavuutta arvioitiin muun muassa talouden, resurssien sekä vaikuttavuuden pohjalta.

Jatkotoimenpiteistä osa on jo käynnistynyt tai käynnistyy syksyn alkaessa. Jokirannan elävöittäminen ja kirjastopihan aukaisu eläväksi tilaksi ovat jo käynnistyneet. Uudet kausivalot syttyvät Turuntielle lokakuussa valaisemaan pimeää kautta. Turvattomiksi paikoiksi tunnistetuissa Asemanpuistossa, Tapionpuistossa sekä alikulkutunneleissa valaistusta parannetaan ja ympäristöä siististään kesän aikana. Turuntiellä, Helsingintiellä sekä torin pyörätiellä valaistusta parannetaan ja siirrytään LED-valaisimiin. Väylävirasto parantaa aseman pyöräpysäköintiä ja lisää runkolukittavia pysäköintipaikkoja.

Osa toimenpiteistä vaatii laajemmin yhteistyötä, rahoitusta tai lisäselvitystä. Esimerkiksi tapahtumanjärjestämisen tuotteistamista sekä torin ympärivuotisen käytön lisäämistä parantamalla viihtyisyyttä, pyöräpysäköintiä, toimintoja ja helppokäyttöisyyttä viedään syksyllä eteenpäin. Esteettömyyttä voidaan parantaa Turuntien parantamisen yhteydessä ja pyöräreittejä parantaa keskustan katuympäristöllisen kehittämisen yhteydessä.

Moneen keskustan viihtyisyyteen vaikuttavaan tekijään kaupunki pystyy vaikuttamaan vain välillisesti mahdollistamalla toimenpiteitä. Nuorisovaltuusto on luvannut muun muassa ottaa koppia Steissin ilmeen kohentamisesta. Syksyllä käynnistyy oppilaitosyhteistyö uuden tarinallisen kävelyreitin rakentamisesta Salon keskustan vanhojen rakennusten ympärille. Tavoitteena on tuoda rakennusten historiaa houkuttelevasti esille niin asukkaille, vierailijoille kuin ryhmämatkailijoille. Ideat joen varren tai kävelykadun aktiviteeteista, mm. sup-lautavuokraamo, vesibussi Vuohensaareen tai popup-kävelykatu, kaipaavat aktiivisia toimijoita, yrittäjiä tai yhteistyötä.

Osallistavat tilaisuudet jatkuvat kaikille kaupunkilaisille

Yhteiskehittäminen koettiin mielekkääksi ja myös tulokselliseksi - pieniä ja suurempiakin ideoita voidaan viedä koordinoidusti eteenpäin kaupungin eri palvelualueille tai muille toimijoille. Yhdessä päätettiin, että osallistavia yhteiskehittämisen tilaisuuksia jatketaan ja tarpeen mukaan kootaan toimijoita viemään ideoita eteenpäin.

Yhteiskehittämistä jatketaan syksyllä järjestämällä osallistava tilaisuus kaikille kaupunkilaisille Kauppakeskus Plazassa torstaina 26.9.2019 klo 15-18. Tavoitteena on saada mahdollisimman moni kaupunkilainen pysähtymään hetkeksi ja kertomaan tai ideoimaan, mitä ja missä pitäisi kehittää. Kaupunkilaisten kehittämisehdotukset kootaan koordinoidusti yhteen ja viedään kaupungille, keskustan toimijoille ja aktiivisille toimijoille eteenpäin.

Lisätietoja:
Kaavoitusarkkitehti Tarja Pennanen, tarja.pennanen@salo.fi, 02 778 5101
Erityisasiantuntija Riikka Nurmi, riikka.nurmi@salo.fi, 044 778 7708

Julkaistu: 18.6.2019 11:00

Takaisin

Ajankohtaista