Hyppää sisältöön
Tiedote

Salon kaupunki palkitsi vuonna 2021 kulttuurin ja urheilun saralla menestyneitä salolaisia

Julkaistu 10.2.2022 07:55

Salon kaupunki on vuosittain palkinnut kansallisella ja kansainvälisellä tasolla menestyneitä salolaisia taiteilijoita, taitelijaryhmiä, yksilöurheilijoita ja urheilujoukkueita kaupungin palkitsemisohjeen mukaisin rahapalkinnoin.

Viime vuonna palkitsemisohjeen kriteereitä muutettiin niin, että kulttuuritoimijoita voidaan palkita myös muilla perusteilla kuin kilpailumenestyksellä. Ohje päivitettiin Salon kulttuuriyhdistysten yhteistyöfoorumin Kulttuurikumppanien ja Salon kaupungin yhteistyönä.

– Salo on virkeä ja vetovoimainen kulttuurikaupunki, jossa tapahtuu ympäri vuoden. Alueen kulttuuritoimijat tarjoavat tapahtumia, elämyksiä ja virikkeitä sekä asukkaille että vierailijoille. Salolainen kulttuuri on korkealaatuista ja kaupunki saa erittäin positiivista näkyvyyttä sen myötä. Kulttuurin vaikutus hyvinvoinnille on kiistaton. Salolainen kulttuurikenttä on arvostuksensa ansainnut, iloitsee Salon kaupungin kulttuurituottaja Suvi Aarnio.

Ehdotukset palkittavista kulttuurivaikuttajista kootaan paikallisilta kulttuuriyhdistyksiltä ja Kulttuurikumppanit tekee tämän pohjalta palkitsemisohjeen kriteerit täyttävät esitykset kaupungin päätettäviksi. Hyvän tavan mukaisesti – Kulttuurikumppaneiden jäsenyhdistyksiä ei ehdoteta palkinnonsaajaksi.

Palkintoluokkia on kolme: kulttuuripalkinto, kulttuuritekopalkinto ja nuori kulttuurintekijä.

Vuoden 2021 palkittavissa korostui muun muassa vankka omistautuminen ja työpanos salolaisen taide- ja kulttuurikentän hyväksi sekä onnistuneet ratkaisut kulttuuritarjonnan mahdollistamiseksi poikkeusaikana.

Kulttuuripalkinto myönnetään erityisistä kulttuurisaavutuksista tai pitkäaikaisesta työstä Salon kulttuurin hyväksi. Palkinnon saajana voi olla yhdistys, työryhmä, ensemble tai yksittäinen henkilö ja palkinnossa korostuu kertaluonteisuus. Kulttuuripalkinnon arvo on 1500 euroa. Vuonna 2021 kulttuuripalkinnon saivat Pirjo Juusela sekä Seppo Suominen ja Teatteri Provinssi.

Kulttuuritekopalkinnon perusteena on erityinen Salossa toteutettu kulttuuriteko kuluneen vuoden aikana. Kyseessä on huomionosoitus sekä kannustin, ja palkinnon arvo on 1250 euroa. Vuoden 2021 huomionosoituksen ja kannustimen saivat Wiurilan kesä -työryhmän taiteilijat Johanna Sarparanta, Satu-Maaria Mäkipuro ja Jaana Saario sekä Die Schöne Müllerin -taideinstallaatioprojektin muusikot Roope ja Malla Pelo.

Nuori kulttuuritekijä -palkinto myönnetään aktiiviselle tekijälle, joka asuu Salossa tai muualla toimiessaan tuo esille salolaiset juurensa. Kyseessä voi olla yhdistyksen toimija tai itsenäinen taiteen tekijä. Tuhannen euron arvoinen palkinto myönnetään tehdystä työstä sekä kannustimena taiteellisen työn ammattimaiseen jatkamiseen. Vuoden 2021 nuori kulttuurintekijä -palkinto myönnettiin nuorille muusikoille Luka Lujasmaalle sekä Konsta Mäenpäälle.

– Tällainen tunnustus merkitsee minulle paljon ja tsemppaa suuresti kohti tulevia haasteita, iloitsee palkittu Luka Lujasmaa. On ollut huikeaa tehdä yhteistyötä osaavien salolaisten yhdistysten sekä ihmisten kanssa. Olen saanut myös monia kokemuksia ja hienoja mahdollisuuksia esiintyä upeiden ihmisten seurassa. Tällaisen huomionosoituksen saadessa minun tulee kiittää niitä kaikkia, joiden kanssa olen saanut tähän asti toimia ja joiden kanssa toivottavasti myös jatketaan yhteistä tietä, Lujasmaa jatkaa.

– Musiikki ja kulttuurivaikuttaminen on lähellä sydäntäni ja tulen varmasti olemaan jutuissa mukana tulevaisuudessakin. Myös keikat ovat tärkeässä roolissa elämässäni – ympäri vuoden. Musiikkiprojekteissa ja -tapahtumissa mukanaolo sekä eri ihmisten kanssa yhteistyön tekeminen on minulle tärkeää ja tulee varmasti jatkumaan. Tottakai olen avoin myös kaikelle uudelle. Tavataan torilla, keikoilla sekä urheilukentillä!

Urheilumenestyksestä Salon kaupunki palkitsi vuonna 2021 yhdeksän urheilijaa sekä LP Viestin ja Vilpas Vikingsin Suomen mestaruuksista. Lisäksi Salon kaupunki tukee pääsarjoissa pelaavia joukkueita erillisen, vuosittaisen markkinointiyhteistyösopimuksen mukaisesti.

Urheilun saralla palkittuja olivat mm. tanssipari László Kalmár ja Kastanja Rauhala:
– On hienoa, että Salon kaupunki huomioi kovalla työllä ansaitun menestyksen. Tanssiurheilu on kallis laji, jonka vuoksi kaikki rahallinen tuki auttaa merkittävästi, jotta pääsemme myös tulevaisuudessa ulkomaille leireille ja kansainvälisiin kilpailuihin, Rauhala toteaa.

– Tällä hetkellä harjoittelemme intensiivisesti toukokuussa järjestettäviin SM-kilpailuihin ja koska olemme tällä hetkellä ranking-listan numero 1. tarkoittaa se sitä, että valmistaudumme lisäksi myös myöhemmin tänä vuonna järjestettäviin EM- ja MM-kilpailuihin. EM- ja MM-kilpailuihin lähetetään aina Suomen ranking-listan 2 parasta paria. Pitkällä aikavälillä meillä on tavoitteena kansainvälinen menestyminen arvokilpailuissa, kertoo Kastanja Rauhala tanssiparin tulevaisuuden suunnitelmista.

Salon kaupunki palkitsi vuoden 2021 urheilumenestyksestä seuraavasti:

  • Huovinen Anni, 3. sija kenttäratsastuksen PM-kilpailuissa junioreiden ja nuorten sarjassa 24.-26.9.2021, Hermastorp Ruotsi, 750 euroa
  • László Kalmár – Kastanja Rauhala, 2. sija latinalaistanssien Suomenmestaruuskilpailuissa 29.10.2021, Oulu, 1500 euroa
  • Kirmula Miika, 1. sija suunnistuksen pitkänmatkan SM-kilpailuista yleisestä sarjasta 5.9.2021, Uurainen, 1000 euroa
  • Laine Liina, 1. sija eurooppalaisen metsästysammunnan EM-kilpailuista henkilökohtaisesta sarjasta 9.-11.7.2021, Csákberény Unkari, 1500 euroa
  • Laine Marko, 1. sija eurooppalaisen metsästysammunnan EM-kilpailuissa joukkueessa 9.-11.7.2021, Csákberény Unkari, 750 euroa
  • Oikarinen Eero, 2. sija boccian sisäkenttien SM-kilpailuissa parien sarjassa 3.–5.11.2021, Pajulahti, 750 euroa
  • Mäkinen Kalle, metsästysammunnan SM-kilpailuista 6.6.2021, Nokia (Luodikko – M henkilökohtainen sarja), 1000 euroa
  • Karhulahti Arttu, 2. sija bridgen SM-parikilpailusta 20.11.2021, Helsinki, 750 euroa
  • Mäkinen Vesa, 3. sija tarkkuussuunnistuksen normaalikilpailun (PreO) SM-kilpailuista 29.8.2021, Mäntsälä, 500 euroa
  • Vilpas Vikings, miesten koripallon Suomen mestaruus, 2000 euroa
  • LP Viesti, naisten lentopallon Suomen mestaruus, 2000 euroa.

 

Lisätietoja:
Viestinnän suunnittelija Eija Laitinen, 044 778 2153, eija.laitinen@salo.fi
Kulttuurituottaja Suvi Aarnio, 044 778 4982, suvi.aarnio@salo.fi

Salon kaupungin palkitsemisohje (330,18 Kt)