Hyppää sisältöön
Tiedote

Äänestä Kulttuurikumppanit-ehdokkaita 23.11. mennessä

Julkaistu 2.11.2022 10:45, Päivitetty 2.11.2022 11:46

Vuonna 2019 perustetun kaupungin ja yhdistyskentän Kulttuurikumppanit -yhteistyöelimen tavoitteena ja tehtävänä on vahvistaa koko kaupungin kulttuuritoimintaa, tukea yhteistyötä ja tuoda kaupungin päätöksenteon käyttöön näkemyksiä, ideoita ja aloitteita.

Työtä tehdään koko kentän ja eri taiteenalojen yhteiseksi hyväksi. Kulttuurikumppanit on vaikuttanut toiminnallaan muun muassa kaupungin kulttuuripalkintojen kriteereihin ja yhdistysten koronatukeen, antanut lausunnon kaupunkistrategialuonnokseen, nostanut esiin yhdistysten tilatarpeita ja yleisesti edistänyt taiteen ja kulttuurin näkyvyyttä Salossa.

Äänestä yhdistyksesi suosikkeja!

Yhdistykset voivat äänestää ehdokkaita Kulttuurikumppaniksi kaudelle 2023-2024.  Äänestys on avoinna 23.11.2022 asti ja uusi kokoonpano julkistetaan Kulttuurifoorumissa 24.11.2022. Vuosittain vaihtuvia yhdistysjäseniä on vähintään viisi.

Huomaathan, että äänestykseen voivat osallistua ainoastaan taide- ja kulttuuriyhdistykset. Yksi yhdistys voi äänestää enintään kolmea ehdokasta. Äänestäjällä tulee olla valtuutus toimia yhdistyksen nimissä.

Äänestä Kulttuurikumppaneita!

Vanhoja tuttuja ja uusia tahoja

Yhteensä yhdeksän yhdistystä ilmoittautui ehdokkaiksi tulevalle kaksivuotiskaudelle. Joukossa on sekä Kulttuurikumppaneissa aiemmin toimineita yhdistyksiä, että uusia tuttavuuksia. Edustettuna ovat eri taiteenalat sekä myös Salon maantieteellinen laajuus.

Ehdokkaat kaudelle 2023-2024 (aakkosjärjestyksessä)

Kirjan talo – Bokens hus ry on vuonna 2007 perustettu sanataidetta ja kirjallista ilmaisua edistävä yhdistys. Kirjan talo toimii Varsinais-Suomen alueella toimistona, tapahtumanjärjestäjänä, kurssipaikkana, työpajaohjauksen keskuksena sekä verkostona ympäri vuoden. Kirjan talo on monien kirjallisten yhdistysten koti, seiniään laajempi yhteisö sekä työpaikka luovan alan toimijoille.

Kisko-Seura ry toimii monipuolisesti kulttuurin ja kotiseututyön parissa vapaaehtoisvoimin. Seura järjestää konsertteja, näytelmä- ja runotapahtumia, taidenäyttelyitä ja kotiseututapahtumia, mahdollisuuksien mukaan muitten toimijoiden kanssa. K-S ylläpitää kotiseutumuseota kirkonkylän kivimakasiinissa.

Kulttuurimeijeri ry on vuonna 2020 perustettu kulttuuriyhdistys, joka kehittää näyttely-ja tapahtumatoimintaa kotipesänään Teijon ruukkikylässä pitkään tyhjillään ollut kivimeijeri. Yhdistyksessä on runsas 20 jäsentä. Kiinnostuksena on verkostoitua muiden alan toimijoiden kanssa ja olla mukana kehittämässä taidetapahtumia ja kulttuuritoimintaa myös laajemmin Salon seudulla.

Lasten laulukaupunki ry on toiminut Salossa 32 vuotta ja järjestänyt Saloon kansainväliset Lastenlaulufestivaalit 32 kertaa. Uusien lastenlaulujen sävellyskilpailu on toteutettu osana lastenlaulufestivaaleja 27 kertaa ja kilpailun finalisteista on tuotettu vuosittain CD-levy nimellä Salossa Soi. Yhdistys toteuttaa vuosittain Salkkunan synttärit varhaiskasvatusikäisille, julistepiirustuskilpailun alakoulujen kanssa, Ohjelmalliset kesäsunnuntait, Käsityöläismarkkinat, Hyvänmielentorin ja Salon Joulukadun avajaisineen sekä mm. erilaisia konsertteja, taidekasvatusprojekteja ja työpajoja. Yhdistys tekee yhteistyötä ja osallistuu aktiivisesti myös muiden järjestämiin tapahtumiin.

Mieli Salon Mielenterveys ry:n toiminnan lähtökohtana on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy. Yhdistys ylläpitää Kriisikeskus Etappia. Lisäksi toimintaamme kuuluu hyvinvointitoimintaa ja vapaaehtoistoimintaa. Kulttuuri on yksi keskeinen ihmisten hyvinvointiin vaikuttava tekijä. Vuodesta 2014 lähtien Suomessa järjestetty Mental Health Art Week -tapahtumaviikko on peräisin Skotlannista. Viikon tapahtumilla halutaan rohkaista keskustelua mielenterveydestä ja sen merkityksestä sekä vahvistaa ymmärrystä kulttuurin hyvinvointivaikutuksista.

Pro Rantakivet ry emännöi ja isännöi kulttuuritalo Villiä ja on toiminut Salon kulttuurin puolesta ja kehittäjänä jo vuodesta 2000. Toiminnassaan yhdistys pyrkii lisäämään mahdollisuuksia ihmisten omaehtoiselle toiminnalle ja itsensä kehittämiselle sekä näihin liittyville kulttuurisille sekä sosiaalisille toiminnoille. Yhdistys vaalii myös kulttuuriperintöä ja tukee kulttuuriyhteisöjen sekä harrastajien yhteenliittymiä, edistää kulttuurin harrastamista sekä kehittää erilaisten yhteisöjen sekä niiden jäsenistön välistä monialaista yhteistyötä. Yhdistys vaalii kulttuurialan etuja ja edistää kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan edellytyksiä yhteiskunnassa.

Salo Irish ry järjestää vuosittain Salo Irish festivaalia, kolmipäivästä irkkumusiikin- ja kulttuurin tapahtumaa. Yhdistys pyrkii viemään irlantilaista trad. musiikkia, sekä irlantilaista kulttuuria (esim. tanssia, kirjallisuus) pääasiallisesti erilaisten ihmisryhmien iloksi. Konsertteja pidetään päiväkotilapsille, koululaisille, erityisryhmille ja ihan kaikille. Paikkoina on ollut mm. päivakoteja, kouluja, toimintakeskukset, ravintolat, kauppakeskukset, kulttuuritalo Kiva ja Salon rautatieasema.

Salon Teatteri ry on monipuolista ohjelmistoa tarjoava ammattijohtoinen harrastajateatteri. Teatterimme tarkoitus on tehdä rohkeaa teatteritaidetta, tarjota elämyksiä ihmisten arjessa sekä edistää teatteritaiteen saavutettavuutta. Tarjoamme ohjelmistovalinnoillamme näyttämötaidetta mahdollisimman laajalle ja monimuotoiselle yleisölle.

Salon Viihdelaulajat ry esittää nimensä mukaisesti pääasiassa viihdemusiikkia, ikivihreistä tämän päivän kevyeen musiikkiin. Konsertteja valmistetaan vuodessa 1-2 ja päälle keikat sekä kaupunkilaisia yllättävät pop up- tai flash mob -esitykset. Kuoroa johtaa Roope Pelo ja säestää Juha Vuoristo sekä tarvittaessa bändi.

Lisätietoja