Hyppää sisältöön
Tiedote

Salo yhdessä – osallistuva budjetointi 2023 etenee

Julkaistu 24.3.2023 13:01, Päivitetty 29.3.2023 11:12

Tänä vuonna Salon kaupungin osallistuvan budjetoinnin ehdotuksia sai jättää helmikuun loppuun asti. Yhteensä 40 eri henkilöä yksityishenkilönä tai yhteisön edustajana jätti ehdotuksensa. Muutamissa ehdotuksissa oli useampia ideoita tai moniosaisia toteutuksia saman teeman ympärillä.

Vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin teemoina ovat asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, lapsiystävällisyys, elävät ja yhteisölliset kylät / asuinalueet sekä kestävän kehityksen toteuttaminen. Teemat toteutuivat annetuissa ehdotuksissa hyvin.

Ehdotusten tekijöille kerrottiin ennakkoon, että heidän tulee olla sitoutuneita toteuttamaan ehdotuksensa itse, ja että kaupunki tukee hankkeen viestinnässä sekä antaa tarvittaessa asiantuntija-apua. Vuoden 2022 osallistuvassa budjetoinnissa yhtä hanketta lukuun ottamatta toimijat toteuttivat kaikki hankkeet itse ja iso joukko salolaisia oli mukana toteutuksissa. Sovitulla linjauksella halutaan lisätä kaupunkilaisten yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä.

Tämän vuoden ehdotuksista 26 oltiin valmiita toteuttamaan itse. Ehdotusten toteuttajina ovat pääosin yhdistykset ja näiden lisäksi taiteilijaryhmät ja yrittäjät. Yhteensä 14 ehdotusta esitettiin kaupungin toteutettavaksi. Ehdotusten, joiden osalta toteuttamisvalmius on olemassa, yhteenlaskettu kustannusarvio on noin 155 000 euroa, kun käytettävissä oleva määräraha on 100 000 euroa.

Kaikista annetuista ehdotuksista 18 liittyi tapahtumiin ja kulttuuriin, 15 liikkumiseen, liikuntaolosuhteisiin ja liikuntatoimintaan ja 7 ympäristöön. Yhdelle toteutukselle voidaan myöntää enintään 10 000 euron määräraha ja osa ehdotuksista vaatii myös oman rahoituksen keräämistä.

Koska ehdotusten yhteenlasketut kustannukset ylittävät varatun määrärahan, järjestetään ehdotuksista kuntalaisäänestys. Kuntalaisäänestys toteutetaan Ota kantaa -sivuston kautta 30.3.–12.4 välisenä aikana ja sen jälkeen työryhmä käy äänestystuloksen läpi. Äänestyslinkki aukeaa 30.3 sivulla salo.fi/osallistuvabudjetointi. Jos sähköiseen äänestykseen osallistuminen ei ole mahdollista, on paperinen äänestyslomake saatavilla kaupungin palvelupisteistä, joihin sen voi myös palauttaa.

Suurin osa määrärahan käytöstä päätetään äänestystuloksen perusteella, mutta kuitenkin vähintään 30 000 euron käytöstä päätetään työryhmän kokonaisarvion perusteella. Alla esitetyt määrärahat ovat osin arvioita ja niitä voidaan tarkentaa, kun toteutuvia hankkeita työstetään eteenpäin. Tapahtumat ovat maksuttomia bussiretkiä lukuun ottamatta.

Kuntalaisäänestykseen etenevät seuraavat ehdotukset, joiden toteuttajataho on muu kuin kaupunki:

Kulttuuri ja tapahtumat

  • Infokyltti Lukkarinmäen historiasta, vastuutaho Lukkarinmäki-seura ry. Toteutetaan Pakkarinpuistoon Lukkarinmäen historiasta valokuvin ja lyhyin tarinoin kertova infokyltti. Lukkarinmäessä käy paljon kävelijöitä, joille olisi iloa annettavista tiedoista. Määräraha 5000 €.
  • Hyvinvointia luonnosta -toiminta, vastuutaho Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset – FinFami ry. Toteutetaan kolme perheille avointa ja opastettua kesäistä luontoretkeä vaihtelevin sisällöin ja kuljetuksin, yhteensä 75 osallistujalle sekä kaikille avoin luento luonnon vaikutuksista mielenhyvinvointiin. Luonto tarjoaa mahdollisuuksia perheiden yhteisiin kokemuksiin ja voimavarojen lisäämiseen. Määräraha 4050 €.
  • Kesäpäivä Hirsijärvellä, vastuutaho Hirsijärven vesienhoitoyhdistys ry. Järjestetään kaikille avoin kesäpäivä Bergvikissä heinäkuussa. Tapahtumassa tarjotaan tietoa vesiensuojelusta ja kalastuksesta sekä monenlaista toiminnallista ohjelmaa (esim. opastus kartanon historiaan, lounas/kahvila, hevosajelu, luontopolku, kanootin vuokrausta, pelejä ym.). Määräraha 1000 €.
  • Egypti – Niilin lahja -taideilta, vastuutaho Salon Taiteilijaseura ry. Marraskuussa pääset virittäytymään itämaiseen tunnelmaan Salon vanhan tehdasalueen ympäristössä. Tilaisuudessa mm. muotokuvamaalausta, egyptiläisaiheinen selfienurkkaus, egyptiläisiä tanssiesityksiä ja pientä tarjoilua. Samalla voit tutustua seuran itämaisaiheiseen taidenäyttelyyn ja taidelainaamoon. Vapaa pääsy. Määräraha 2950 €.
  • Salon kulttuuriretket, vastuutaho Salon oppaat ry. Toteutetaan kolme opastettua avointa linja-autoretkeä Salon taidekohteisiin kaupunkilaisille (yhteensä 150 hlöä) ja yksi retki bloggaajille ja toimittajille sekä tehdään esite, johon kootaan Salossa järjestettävät taidenäyttelyt v. 2023. Retkiin sisältyy lounas & kahvi ja kaupunkilaisten retkillä on pieni osallistumismaksu. Määräraha 10 000 €.
  • Tutustu kotikaupunkiisi päivämatka, vastuutaho Salon Omakotiyhdistys ry. Linja-autoretki pitää sisällään useita Salon alueen kiinnostavia kohteita, tietoa historiasta ja nykyhetkestä. Retkellä on opastus Salon oppaiden toimesta. Retken tavoitteena on luoda osallistujille positiivinen mielikuva Salosta. Retki sisältää ruokailun ja retkestä peritään pieni osallistumismaksu, mukaan mahtuu 50 osallistujaa. Määräraha 3800 €.
  • Taito kierrättää -kesäkiertue / Taito Cafe, vastuutaho Taito Varsinais-Suomi ry. Salon kesäkiertueen kylissä järjestetään työpajat, joissa opastetaan antamaan tekstiileille pidempi elämä parsimalla, paikkaamalla, huoltamalla, kierrättämällä ja valitsemalla kestävät materiaalit. Taito Cafe jatkaa kesäkiertueen hengessä tekstiilien pitkää elämää ja opastaa tekstiilikierrätyksessä. Salon Taitokeskuksessa järjestettävä kaikille avoin kohtaamispaikka toteutuu viikoittain syksyllä muutamien kuukausien ajan. Cafessa tarjotaan mahdollisuus viimeistellä esim. keskeneräisiä käsitöitä tai aloittaa uusia ja käyttää näihin tarvittavaa välineistöä ja saada opastusta. Määräraha 7510 €.
  • Lukutaitoa pelissä – työpajatoiminta, vastuutaho Kirjan talo -Bokens hus ry. Lapsille ja nuorille suunnatuissa sanataiteen teemakerhoissa keskiössä on omaääniseen kielelliseen itseilmaisuun kannustaminen ja luovan lukutaidon kehittäminen. Hankkeessa järjestetään yhteensä 40 kpl 1,5 tunnin työpajaa neljän eri teeman ympärillä Salon eri taajamissa. Määräraha 7400 €.
  • Minussa on luonnikas laulaja -tapahtuma, vastuutaho Salon Viihdelaulajat ry. Minussa on luonnikas laulaja -tapahtuma, vastuutaho Salon Viihdelaulajat ry. Lähde rohkeasti kokeilemaan laulamisen tuoma ilo ja onnistumisen kokemus taitavien opettajien ja ensi vuonna 60 vuotta täyttävän kuoron, Salon Viihdelaulajien, kanssa. Toteutuksessa on kaksi osaa. Ensimmäinen, Luonnikas Laulaja sisältää kaksi opetuskertaa ja Salo-aiheisen kuorokappaleen valmistamisen. Toisessa osassa videoidaan opeteltu kappale ja julkaistaan se Salon YouTubessa. Määräraha 2850€.
  • Koko perheen kulttuuripäivä Urheilutalolla, vastuutaho Kulttuuriklubi -työryhmä. Loppukesästä tai alkusyksystä järjestettävän päivän ohjelmassa on mm. Mallan matkassa -konsertti, Tuhma Jussi -esitys, askartelupajoja ja puuhapisteitä. Tapahtuma on suunnattu 3-10 -vuotiaille lapsille perheineen. Määräraha 8800 €.
  • Rikalanmäen kulttuuriviikon avoin ja osallistava ohjelma, vastuutaho Teatteriyhdistys Vinssi ry. Kulttuuriviikko järjestetään elokuun alussa. Järjestetään yleisölle avoimia konsertteja, esityksiä ja osallistavia työpajoja ja toteutetaan avoin ohjelmahaku, jonka tavoitteena on löytää sekä paikallisia ammattitaiteilijoita että nuoria tarjoamaan ohjelmaa. Määräraha 4100 €.
  • Toimarissa soi -festivaalit ja Toimarissa soi – jatkot, vastuutaho Toimarin Toivot -työryhmä. Järjestetään Perniön toimintakeskuksen 40 toimintavuoden juhlavuonna kesänavausmusiikkifestarit, joissa esiintyy 5 bändiä ja sirkustaiteilija. Kahdessa bändissä on mukana kehitysvammaisia jäseniä. Tapahtuma järjestetään toimintakeskuksen piha-alueella ja osin sisätiloissa ja se on avoin kaikenikäisille ja päihteetön. Tapahtuman tarkoituksena on toteuttaa lämminhenkinen ja mieleenpainuva kohtaaminen kehitysvammaisten ja Salon alueen muun väestön välillä sekä tehdä laaja-alaista yhteistyötä alueen muiden yhdistysten kanssa. Toimarissa soi -jatkoilla Perniön toimintakeskuksessa toimiva Hulabaloo-ryhmä lähtee kiertueelle muihin alueen toimintakeskuksiin pitää työpajoja soittamisen merkeissä ja järjestää konsertteja. Määräraha 5500 €.
  • Lastenlaulukonserttikiertue ”Lelulaatikon lauluaarteet”, vastuutaho Lauluyhtye SwingingMamas. Järjestetään viisi 45 minuutin koko perheen konserttia Salon eri tapahtumissa. Konsertit sisältävät ikivihreitä lastenlauluja lauluyhtyeelle sovitettuna. Konserttiyleisöä osallistetaan mukaan mm. yhdessä laulaen, leikkien ja soittaen. Määräraha 5300 €.
  • Elävää musiikkia ikääntyneiden koteihin, vastuutaho T:mi Soivakoti. Kaksi soittajaa vierailee useissa Salon hoivakodeissa ja palveluasumisen yksiköissä. Vierailuilla esitetään tuttuja lauluja ja mahdollisuuksien mukaan osallistetaan kuulijoita musiikkiaiheisiin kysymyksiin ja aktivoidaan esim. tuolitanssimaan. Toteutetaan yhteensä 26 vierailua, joihin myös omaiset ovat tervetulleita. Määräraha 9360 €.
  • Mielimusiikkia sarja, vastuutaho t:mi Anna-Maaria Varonen. Mielimusiikkia! -sarja on kolmen yhteisöllisen musiikkitilaisuuden kokonaisuus, joka toteutetaan kaikissa Salon taajamissa ja keskustassa (yhteensä 30 tilaisuutta 10 kohteessa). Sarjan jokaiselle kolmelle tilaisuudelle hahmotellaan oma teema ja ammennetaan elävästä musiikista rakennusaineita omaan hyvinvointiin. Määräraha 9000 €.
  • Hyvän tuulen maalauspäivä, vastuutaho Rajattomat -työryhmä. Yhteismaalauspäivä Mathildedalin Ruukkipäivässä ja mahdollisuus tutustua luovaan maalaukseen kierrätetylle materiaalille Mathildan Marinassa. Tapahtumassa pääsee kokeilemaan luovaa maalausta koko perheen voimin, osallistumaan yhteiseen teokseen sekä voi toteuttaa myös oman teoksen kotiin vietäväksi. Määräraha 4530 €.
  • Avoimet koulutustilaisuudet liittyen kokemusasiantuntijuuteen ja ehkäisevään mielenterveys- ja päihdetyöhön, vastuutaho Salon koulutetut kokemusasiantuntijat ry. Järjestetään kolme avointa koulutustilaisuutta, joiden aiheina kokemusasiantuntijuus, kokemustieto ammattitiedon rinnalla sekä kolmannen sektorin ehkäisevä työ mielenterveys- ja päihdepalveluissa. Määräraha 6000 €.
  • Salo Circus Road show, vastuutaho Poikki Taideyhdistys ry. Sirkus kylässä -hanke tarjoaa maksutonta ja kaikille avointa esittävän taiteen ohjelmaa Salon kesäkiertueen tapahtumiin (8 esitystä) sekä kaksi omaa tuotantoa. Kiertävässä pienoisfestivaalissa nähdään sirkusesityksiä, kuullaan musiikkia, tavataan tuttuja ja päästään kokeilemaan uusia taitoja luovan liikunnan työpajoissa, joissa voi kokeilla sirkusvälineitä ja parkouria. Määräraha 10 000 €.

Liikuntaolosuhteet ja -toiminta

  • Pajulan koulun monitoimikenttä, vastuutaho Pajulan koulun vanhempainyhdistys ry. Toteutetaan Pajulan koulun pihalle tai koulun läheisyyteen monitoimiareena, joka aktivoisi koululaisia ja lähialueen lapsia ja nuoria liikkumaan. Määräraha 10 000 €, lisäksi omarahoitusosuus.
  • Myllytyryn uimalammen kunnostus, vastuutaho Hajalan kyläyhdistys ry. Uimalammen rannan ja pohjan kunnostus kesäkaudelle 2024 ja rannan viihtyisyyden lisääminen köysilossilla tai liukumäellä. Uimaranta on avoin kaikille kaupunkilaisille. Määräraha 10 000 €.
  • Kuntoportaat Teijon laskettelurinteen ja Meri-Teijon golfkentän läheisyyteen, vastuutaho Teijon Alueen Kyläyhdistys ry. Kuntoportaat suunnitellaan soveltuviksi eri-ikäisille ja -kuntoisille liikkujille. Kuntoportaat tuovat lisää vierailijoita alueelle, elävöittävät alueiden kyliä ja lisäävät Teijon Kansallispuiston ja Teijon Ruukkikylien vetovoimaa. Määräraha 10 000 €, lisäksi omarahoitusosuus.
  • Suomusjärven urheilukentän huoltorakennus ja käymälä, vastuutaho Suomusjärvi-Seura ry. Suomusjärven Kitulassa sijaitsevan liikunta-alueen kävijämäärät ovat kasvaneet mm. alueelle valmistuneen frisbeegolfradan ja ulkokuntoilualueen myötä. Hankkeessa toteutetaan alueelle uusi esim. kompostoivan käymälän sisältävä varastorakennus tai kunnostetaan nykyinen rakennus. Erityisesti lapsiperheille ja ikääntyneille käymälä on tärkeä ja se on tarkoitettu kaikille. Määräraha 9200 €.
  • Tutustumiskerta syksyn uintiryhmiin (n. 25 ryhmää) ja vesitapahtuma, vastuutaho Salon Uimarit ry. Maksuton kokeiluviikko uimaseuran ryhmiin ja vesitapahtuma ilman erillistä maksua. Määräraha 1600 €.
  • Uimaopetusta uimataidottomille aikuisille ja vesijuoksuopetusta ikääntyneille, vastuutaho Salon Uimarit ry. Toteutetaan 10 opetuskertaa, uimaopetukseen voidaan ottaa enintään 20 aikuista ja vesijuoksuun enintään 30 osallistujaa. Määräraha 1400 €.
  • Mobiilisuunnistusrata Suomusjärvelle, vastuutaho Suomusjärven Sisu ry. Toteutetaan Mobo -mobiilisuunnistusrata Suomusjärven urheilukentän ja koulun lähialueille. Mobo on perinteisten kiintorastien digitaalinen versio, jossa suunnistus tapahtuu älypuhelimeen ladattavan sovelluksen avulla. Mobo on käyttäjilleen ilmainen ja avoin kaikille. Määräraha 500 €.
  • Kiikalan lentokentän rullaustien jatkaminen, vastuutaho Riverside Cruisers ry. Toteutetaan tien rungon ja tien pinnan teko, mikä mahdollistaa kestopinnoituksen n. 300 metrin matkalle. Rullaustien jatko olisi merkittävä parannus tien turvallisuuteen ja käyttömukavuuteen ja mahdollistaa tien käytön monipuolistamisen. Hanke lisää myös lentokentän käyttömahdollisuuksia mm. ajoneuvojen testauskäytössä. Lentokentän vuokraaminen ja kentällä järjestettäviin tapahtumiin osallistuminen on mahdollista kaikille kuntalaisille. Määräraha 3500 €.

Kaikki saadut ehdotukset ovat lueteltuna osoitteessa salo.fi/osallistuvabudjetointi. Ehdotusten yhteydessä on kerrottu perustelu sille, miksi ehdotus ei etene kuntalaisäänestykseen. Ehdotukset, jotka eivät etene äänestykseen menevät sisältönsä mukaan tiedoksi myös kaupungin eri palveluihin.

Lisätietoja: hyvinvointikoordinaattori Hilpi Tanska, 050 344 5463, hilpi.tanska@salo.fi