Hyppää sisältöön
Kaupunki ja päätöksenteko

Yliopistoyhteistyö

Salon kaupunki ja Turun yliopisto ovat jo vuodesta 2013 tehneet suunnitelmallista yhteistyötä. Yhteistyön tavoitteena on saada aikaan tutkimus- ja kehittämishankkeita, joissa on laaja rahoituspohja ja mahdollisuuksien mukaan myös muita kumppaneita.

Yhteisten kehittämishankkeiden teemoina ovat tekniikka/ICT, opetuksen ja koulutuksen kehittäminen sekä elinkeinoelämän ja Yrityssalon roolin vahvistaminen. Rahoitettavien hankkeiden tulee täyttää sekä yliopiston tutkimukselliset tavoitteet että Salon kaupungin ja elinkeinoelämän kehittämisen tavoitteet.

Käynnissä olevat hankkeet

Päättyneitä hankkeita

Yhteystiedot

Erityisasiantuntija
Riikka Nurmi
Salon kaupunki
riikka.nurmi@salo.fi
+358 44 778 7708