Perhekuntoutuskeskus Paavola

Paavola on Salon kaupungin oma, kodinomainen laitos, joka sijaitsee lähellä Salon keskustaa. Paavolassa on 7-paikkainen vastaanottokoti 0-17-vuotiaille lapsille sekä kaksi perhekuntoutusasuntoa.

Lapsi tulee vastaanottokotiin joko lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tai sosiaalipäivystyksen päätöksellä. Lapsi voi olla Paavolassa kiireellisesti sijoitettuna (max 2 x 30 vrk) tai avohuollon tukitoimena (usein 3 kk). Perhekuntoutusasunnot on tarkoitettu perheille, jotka tarvitsevat tukea esim. vuorovaikutukseen, vanhemmuuteen tai arjen hallintaan. Perhesijoitukset kestävät yleensä 3-6 kk.

Sijoituksen aikana arvioidaan sekä lapsen että vanhempien tilannetta ja suunnitellaan ja pohditaan yhdessä jatkotuen tarvetta. Intensiivisen työskentelyn avulla perheitä tuetaan löytämään voimavaransa ja rakentamaan perheenjäsenten hyvinvointia palvelevia toimintamalleja. Perustehtäviimme kuuluvat lapsen tai perheen tilanteen arviointi ja selvittely, lapsen hoito ja kasvatus sekä kuntoutus.

Vastaanottokodissa työskentelee yhdeksän ohjaajaa ja perhekuntoutuksessa kaksi ohjaajaa. Lisäksi Paavolassa on sosiaalityöntekijä ja johtava sosiaalityöntekijä.

Lisätietoja: vs. johtava sosiaalityöntekijä Anne Lahti puh. 02 778 3037.