Blogitekstin on kirjoittanut kulttuurituottaja Suvi Aarnio.
Poikkesin taannoin moikkaamassa Salon Teatterin väkeä entisen Bio Jännän tiloissa, josta ehkä (toivottavasti!) muodostuu uusi koti niin teatterille kuin muullekin kolmannen sektorin omaehtoiselle, luovalle toiminnalle.
Visiitti innosti minua tähän kirjoitukseen ja pohtimaan taiteen, tilojen ja eri toimijoiden välistä monimuotoista ja monisyistä suhdetta.
Kautta aikojen taiteilijat ja kulttuuritoimijat ovat etsineet uudenlaisia tiloja ja tapoja toimia. Esimerkkejä on jo olemassa pilvin pimein ja niitä syntyy koko ajan lisää.
Meillä Salossakin on otettu taiteen ja kulttuurin käyttöön niin vanhat veturitallit, ruokalat, makasiinit, puistot ja puutarhat kuin kirkot, pankit ja kunnantalot. Julkinen taide ei tarkoita enää yksinomaan patsaita puistoissa, vaan mukaan mahtuu yhtä lailla väliaikaisia tapahtumia, ”aineetonta” vaikka valoa tai ääntä hyödyntävää taidetta sekä yhdessä asukkaiden kanssa tehtävää luovaa työtä.
Kaikki erilaiset tilat ja toimintatavat, sekä pysyvät että väliaikaiset kehittävät yhdessä rikasta, monimuotoista, uudistuvaa ympäristöä ja luovat erityistä, yhteistä identiteettiä.
Viime vuosien innostavia esimerkkejä taiteen uudistuvista tiloista ja toiminnasta löytyy läheltä ja vähän kauempaa. Jottei lista paisuisi ihan mahdottomaksi, tässä muutama.
Kemiönsaarella vanha koulu muutettiin yhteisölliseksi Kulturhus Björkboda KUBU -monitoimitaloksi. Vaasassa entisen romu- ja sekatavarakaupan halleihin on toteutettu Vasa Graffitilandia. Turussa Rettigin tupakkatehdas muuntui Taiteen taloksi ja paraikaa kaupungissa kokeillaan kulttuurin välitilamallia.
Purkutalotaidetta on saanut ihmetellä useissa kohteissa kuten Pinni 47 Tampereella ja käytöstä poistettuun hoivakotiin toteutettu Mynä-Mynä-Maa Mynämäellä. Lokakuun alussa Yle uutisoi puolestaan ”pääkaupunkiseudun kiinnostavimmin kaupunkikulttuurin syntyvän nyt purkutaloissa, joissa luovuus kukkii ja vuokrat ovat edullisia”.
Kulttuurikumppanit tutustumassa Taiteen taloon keväällä 2024.
“…it was a natural thing that an artist should work with the architects and other professions in creating a new town.” – David Harding
Ympäristö- ja kaupunkitaiteen lähtökohtana on taiteen tuominen pois perinteisistä instituutioista, mustista ja valkoisista laatikoista. Taiteilijan työ nivoutuu osaksi elämää, asuinalueita ja yhteistä julkista tilaa, joko väliaikaisesti tai pidemmäksi aikaa. Usein teoksiin liittyy myös yhteisöllisyys ja moniäänisyys.
Opiskellessani Glasgow School of Art -taidekoulussa Skotlannissa, mentorinani toimi ympäristötaiteen linjan rehtori, taiteilija David Harding. Hänen moniin ansioihin lukeutuu uraauurtava työ Glenrothesin kaupungin omana taiteilijana vuosina 1968-78. Harding työskenteli kaupunkisuunnittelun osastolla, yhteistyössä arkkitehtien ja suunnittelijoiden kanssa. Työn tuloksena syntyi mittava kokoelma yhteisöllisiä ja paikkasidonnaisia taideteoksia ja taiteen tiloja, jotka yhä tänä päivänä ovat kaupunkikuvan ja paikallisidentiteetin tunnusmerkkejä.
Seurasin Hardingin esimerkkiä ja työskentelin itse pitkään erilaisissa kaupunki- ja yhteisötaiteen hankkeissa. Näiden tavoitteena oli elinympäristön viihtyvyyden ja me-hengen vahvistaminen. Toteutimme taiteilija-asukasyhteistyössä uniikkeja kaupunginosatapahtumia, osallistuimme ympäristösuunnittelun projekteihin ja toimme taidetta muun muassa hammashoitolaan, ostoskeskuksiin, kirjastoihin, vanhainkoteihin ja nuorisotaloille.
Taiteen uudet tilat ja notkeat toimintatavat eivät ole puheenaihe vain Salossa, eivätkä myöskään uusi juttu. Mutta miksi aihe herättää niin paljon tunteita ja mielipiteitä?
Ehkä siksi, että yksikään tila ei ole tyhjä taulu, vaan monenlaisten näkymättömien voimien monisyinen kudelma. Edellä mainittujen Kemiönsaaren, Mynämäen, Turun ja Helsingin esimerkkien taustalta löytyy monenlaisia toimijoita aina taiteen kentän visionääreistä ja aktiivitoimijoista yksityisen ja julkisen sektorin päättäjiin ja rahoituskanaviin. Sekä roppakaupalla yhteistä ymmärrystä ja tahtotilaa.
Opiskeluaikoina seuraavaa teosta käytettiin esimerkkinä taiteen ja tilan suhteesta. Se luo minusta oivan, joskin kärjistetyn kuvan siitä, miten monista eri toimijoista ja tekijöistä tila ja tilan kokemus muodostuu ja mitä tulisi huomioida.
Taiteilija Richard Serralta tilattiin osana Art-in-Architecture –ohjelmaa veistos, joka sijoituspaikkana oli New Yorkin Manhattanilla sijaitseva Federal Plaza. Aukiolla oli jo entuudestaan suihkulähde, sen reunoilla kohoavien kerrostalojen sisällä lukuisia yrityksiä ja työpaikkoja.
Kun Tilted Arc asennettiin paikoilleen vuonna 1981, syntyi kohu. Aukion halkaiseva teos esti totutut kulkureitit toimistoihin, varjosti näkymän suihkulähteeseen eikä sen modernistinen ilme miellyttänyt asukkaita ja työntekijöitä. Toisaalta teoksen esteettisiä arvoja ja yhteyttä juuri tähän ympäristöön kiiteltiin.
Yli 1000 asukasta ja työntekijää allekirjoitti aloitteen teoksen poistamiseksi. Vuonna 1984 nimitetty paneeli pyrki ratkaisemaan ongelman kuulemistilaisuuksilla. Lopuksi enemmistö puolsi teoksen jäämistä paikalleen. Tästä huolimatta vuonna 1989 teos purettiin osiin ja varastoitiin.
Taiteilija vei asian oikeuteen, mutta hävisi sillä perusteella, että teoksen tilaaja omisti teoksen ja sai tehdä sillä mitä halusi. Teoksen poiston ja siitä seuranneen oikeudenkäynnin seurauksena laadittiin vuonna 1990 Visual Artists Rights Act. Kyseessä oli ensimmäinen, taiteilijan moraalisia oikeuksia suojeleva liittovaltion tekijänoikeuslaki Yhdysvalloissa.
Tilted Arc on edelleen varastossa. Ja sen poistamisen jälkeen Federal Plazan elävöittämiseksi aukiolle sijoitettiin istuimista muodostuva sokkelo, jossa ihmiset voivat kohdata ja viettää taukoja.
Ei siis ole olemassa ”vain” fyysistä tilaa, vaan tiloihin kytkeytyy lukuisia ennalta-arvaamattomia ulottuvuuksia. Jos haluat kurkata, miltä Tilted Arc näytti, lue lisää vaikkapa Jennifer Mundyn Lost Art: Richard Serra -esseestä (Tate, The Gallery of Lost Art).
Mitkä kaikki seikat sitten vaikuttavat tiloihin, niiden käyttöön ja kokemukseen?
Äkkiseltään mieleen tulevat tilan fyysiset ominaisuudet, taloudelliset tekijät, laki, politiikka, erilaiset historialliset ja esteettiset arvot sekä yleisesti kaupunkikehitys. Sosiaalisia ja henkisiä siteitä ovat esimerkiksi tunteet, muistot, kokemukset, tavat ja perinteet, visiot ja niin edelleen.
Tiloihin liittyy omistajuus, valta ja vallankäyttö. Valta ulottuu niinkin pieniin, arkisiin asioihin kuin vaikka sohvan paikka kotona, kauppojen aukioloajat, katuvalaistuksen aikataulu, kynnyksen korkeus, pääsylippujen hinta tai puistonpenkkien sijoittelu. Mutta myös isompiin kuten kaupunkikeskustan kehittäminen, kunnallistekniikka tai vaikka turvallisuus.
Pinnanalaiset kudelmat nousevat usein päivänvaloon, kun tilasta puhutaan uudella tavalla tai kun muutos on alkamassa / käynnissä. Jokaisella onkin yhtäkkiä jotain sanottavaa, parempaa tietoa, mielipiteitä, asiantuntemusta ja kokemuksia. Ja hyvä niin. Ilman julkista keskustelua, jotain merkittävää voisi jäädä huomioimatta.
Kudelmien perkaaminen ja purkaminen edellyttää yksittäisten ulostulojen lisäksi avointa, rehellistä ja realistista keskustelua lähtökohdista ja päämääristä. Erityisesti kun suunnitellaan tilojen pysyvää taide- ja kulttuurikäyttöä, jonka toteuttaminen edellyttää laajaa, erilaisten toimijoiden välistä yhteistyötä.
Mikä on mahdollista, mikä ei? Kuka tilan omistaa, kuka sitä käyttää?
Sopiiko tila suunniteltuun käyttöön? Kumpi on merkityksellisempää säilyttää, tila vai toiminta?
Mitä resursseja on käytettävissä, mitä tarvitsemme lisää? Miten eri tavoin ja mistä esimerkiksi rahoitusta hankitaan?
Kenen kanssa teemme yhteistyötä, millä tavoin? Miten pitkäksi aikaa voimme sitoutua, millä ehdoin?
Lisäksi tarvitsemme joustavaa visiointikykyä, joka kuljettaa olemassaolon taistelusta unelmointiin ja vaihtoehtoisten ratkaisujen etsimiseen. Ja löytämiseen, vaikka ratkaisut olisivatkin erilaisia, mitä itse kukin olisi ensin ajatellut.
Palatakseni alkuun, olen iloinen, että vaikeiden aikojen jälkeen Salon teatteri pääsee kokeilemaan uutta tilaa. Tilaa, joka mahdollistaisi niin yhdistykselle kuin yleisölle tärkeän teatteritaiteen jatkumisen Salossa. Ehkä tulevaisuudessa myöskin luovan yhteistyön muiden kolmannen sektorin ja vapaan kentän toimijoiden kanssa.
Tätä työtä kaupungin kulttuuripalvelut haluaa jatkossakin tukea, omien resurssien ja reunaehtojen rajoissa. Elävät, monimuotoiset taiteen ja kulttuurin tilat ei ole vain yhden tahon asia, vaan meidän kaikkien.
