Hyppää sisältöön

Lukiokoulutus

Halikon lukio

Perniön lukio

Salon lukio

Kaupungissa toimii kolme päivälukiota (Halikko, Perniö ja Salo). Lisäksi lukio-opetusta antaa Salon lukion aikuislinja. Myös yhdistelmätutkinnon suorittaminen on lukioissa mahdollista.

Lukio antaa yleissivistävää koulutusta. Opiskelija opiskelee lukiossa oman opinto-ohjelmansa mukaisesti. Opiskelu on päätoimista ja opetus järjestetään päivällä. Lukion voi suorittaa 2-4 vuodessa. Opintojen loppuvaiheessa opiskelija voi suorittaa ylioppilastutkinnon. Ylioppilastutkinnon suorittanutta kutsutaan ylioppilaaksi. Ylioppilas voi hakea ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Aikuislukioilla tarkoitetaan erillisiä aikuislukioita ja lukioiden aikuislinjoja. Salossa toimii aikuislinja. Salon lukion aikuislinjalla voit suorittaa lukio-opetuksen oppimääriä tai yksittäisiä aineita. Aikuislinja on tarkoitettu pääsääntöisesti yli 18-vuotiaille mikäli kyseessä on oppimäärän koko suoritus. Aikuislinjalla opiskelu on joustavaa iltaopiskelua.

Oppivelvollisuuden laajeneminen

Oppivelvollisuuden laajeneminen ja siihen liittyvä maksuttomuus koskee syksyllä 2021 opintonsa aloittavia lukiolaisia. Lukion jatkavat opiskelijat eivät kuulu laajennuksen ja sitä seuraavan maksuttomuuden piiriin vaan kustantavat jatkossakin itse omat oppimateriaalinsa, tietokoneensa sekä ylioppilastutkinnon maksut. Oppivelvollisuuden laajeneminen etenee ikäluokka kerrallaan.

Halikon lukion opetussuunnitelma 2021 (pdf) (4,58 Mt)

Perniön lukion opetussuunnitelma 2021 (pdf) (5,89 Mt)

Salon lukion opetussuunnitelma 2021 (pdf) (5,73 Mt)

Salon lukion aikuislinjan opetussuunnitelma 2021 (pdf) (2,95 Mt)

Lukion opiskeluhuoltosuunnitelma (pdf) (479,65 Kt)


Ajankohtaista

Tiedotteet
Salon kaupunki ja Salon seudun ammattiopisto kehittävät yhdessä lasten päihdekasvatusta
16.1.2024
Ehkäisevä päihdetyö on osa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Salon kaupungissa. Ehkäisevän päihdetyön tavoitteena on edistää päihteettömyyttä sekä savuttomia että nikotiinittomia elintapoja. Tavoitteena on myös vähentää niistä koituvia haittoja. Kuntalaisten terveyttä tulee edistää vaikuttavia ja tutkittuja menetelmiä käyttäen. Lasten ja nuorten ehkäisevässä päihdetyössä vahvistetaan lasten yksilöllisiä suojatekijöitä kuten esimerkiksi itsetuntoa sekä kehittämällä heidän kieltäytymistaitoja. Uusimman kouluterveyskyselyn […]
Tiedotteet
Salon kaupunki osallistuu myös tänä vuonna Säkitön syyskuu -kampanjaan
31.8.2023
Syyskuussa vietetään valtakunnallista ”Säkitöntä syyskuuta”. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen ja Turun ammattikorkeakoulun NIKO -projektin kampanja kannustaa nuuskattomaan ja terveelliseen elämäntapaan. Kampanjalla halutaan lisätä nuorten ja heidän lähipiirinsä nuuskatietoutta ja edistää nuuskattomuutta. Kampanjan aikana halutaan lisätä tietoa nuuskan terveyshaitoista ja mm. negatiivisesta vaikutuksesta liikunnan harrastamiseen. Salon kaupungilla ”Säkitön syyskuu” näkyy mm. yläkouluissa, lukiossa ja ammattioppilaitoksessa sekä nuorisopalveluiden eri […]
Tiedotteet
Hermannin koulun oppilaat kutsuvat kaikki mukaan kiusaamisvapaan lukuvuoden aloitukseen 18.8.2022
12.8.2022
Salolaisen Hermannin koulun tukioppilaiden ehdotus valittiin voittajaksi nuorille suunnatussa Ole muutoksentekijä -kampanjassa. Torstaina 18.8. koulun oppilaat järjestävät kiusaamisen vastaisen tapahtuman, jossa esiintyy myös suosikkiartisti CLEDOS. Ole muutoksentekijä -kampanjalla 13–18-vuotiaat nuoret haastettiin suunnittelemaan ja toteuttamaan kiusaamisen vastaisia toimenpiteitä ja tapahtumia. Kampanjan ideoi Turun yliopiston professori Christina Salmivalli, joka on tullut tunnetuksi myös KiVa Koulu -ohjelman kehittäjänä. […]