Kaivolan koulu
Kaivolan koulu on pieni suuri koulu. Meillä on hyvä yhteishenki ja toimimme yhteistyössä yli luokkarajojen. Hyödynnämme luontoa ja lähiseutua monipuolisesti oppimisympäristönä. Suurella pihalla on lähes sadalla oppilaalla tilaa leikkiä ja temmeltää.
Kaivolan koulu panostaa kulttuuriin. Useiden vuosien ajan koulullamme on järjestetty kulttuuritapahtumia, joissa oppilaat pääsevät harjoittelemaan ja esittämään taitojaan näytellen, tanssien, laulaen, soittaen ja vaikka lavasteita tehden. Tapahtumat kasvattavat oppilaita yhteistyöhön yli luokkarajojen. Musiikkiteatteriproduktioiden lisäksi perinteisiin kuuluu Talent-kisojen pitäminen sekä Kultakurkku-laulukilpailut, joita on pidetty jo usean vuosikymmenen ajan. Kuvataide on myös vahvasti mukana koulun arjessa. Panostamme koulussa suomalaisen kulttuuriperinteen vaalimiseen.
Koulun toimintaa ohjaa vahva yhdessä tekeminen. Koulun oppilaskunta toteuttaa vuosittain yhteisiä toimintapäiviä tai liikuntatapahtumia. Yhteistyötä tehdään myös paikallisten järjestöjen ja yhteistyötahojen kanssa. Kerhotoiminta tavoittaa vuosittain suuren osan oppilaista. Kerhoissa soitetaan ja lauletaan, piirretään ja askarrellaan sekä liikutaan.
Koulun toimintakulttuuria kehitetään jatkuvasti huomioiden ajan vaatimukset tavoitteena lasten ja työyhteisön hyvinvointi.