Kirjoittaja Satu-Maarit Hildén
Kriisin sattuessa on tärkeää, että jokainen lapsi ja nuori saa apua ja tukea. Ole aikuisena läsnä, kysy ja kuuntele. Anna lapselle mahdollisuus näyttää tunteensa ja kerro että on ihan normaalia, jos pelottaa tai ahdistaa.
Varhan ja järjestöjen tiedot kriisiavusta
Järkyttävä tapahtuma saa ihmisissä aikaan voimakkaita tunteita. Tapahtunutta voi olla vaikea ymmärtää tai uskoa todeksi. Kriisin sattuessa on tärkeää, että jokainen lapsi ja nuori saa apua ja tukea ja mahdollisuuden käydä läpi tapahtunutta ja tuntemuksiaan. Ole aikuisena läsnä, kysy ja kuuntele. Kerro lapselle, että on ihan normaalia tuntea pelkoa ja ahdistusta.
Alkuvaiheen jälkeen alkaa muodostumaan käsitys siitä, mitä oikeasti on tapahtunut ja mahdollisesti piilossa olleet tunteet voivat päästä esille. Tapahtuman yksityiskohdat voivat pyöriä mielessä ja ne voivat siirtyä uniinkin.
Kriisin sattuessa on hyvä pitää kiinni arkipäivän rutiineista, ne luovat turvallisuuden tuntua. Puhuminen tapahtuneesta auttaa jäsentämään tapahtunutta ja omia ajatuksia. Itkeminen on keino helpottaa ahdistusta ja surua. Piirtäminen, maalaaminen, kirjoittaminen ja musiikin kuuntelu ovat myös hyvä keino ilmaista tunteita
Jos oireet jatkuvat voimakkaina pidempään, on hyvä olla yhteydessä ammatilliseen apuun.