Tiedotteet
Ollikkalan puistojen leikkipaikkauudistukset saavat inspiraatiota salolaisilta asukkailta ja lapsilta
4.9.2025
Salon kaupunki keräsi asukkailta palautetta Ollikkalan jokirannan puistojen yleissuunnittelua varten kesäkuussa 2025. Kyselyyn saatiin 154 vastausta, joissa toivottiin muun muassa iloa, väriä, positiivisuutta, leikkisyyttä ja yllätyksellisyyttä taiteen teemaksi. Erityisesti toivottiin lasten tekemää taidetta, jota toteutettiin viime viikolla torstaina 28.8.2025 järjestetyn Taiteiden Yän työpajassa. Taiteiden Yän taidepaja herätti mielikuvituksen eloon Taidepajassa taiteilijat Andrea Vannucchi ja Tea […]
Tiedotteet
Salo mukana Asuntomessuilla Oulussa
15.7.2025
Salon kaupunki on mukana perjantaina (18.7.) Oulussa avautuvilla Asuntomessuilla omalla osastollaan. – Nyt kun Salossa kesällä 2028 avautuviin Asuntomessuihin on aikaa melko tarkkaan kolme vuotta, on paikallaan aloittaa meidän oman tapahtumamme markkinointi myös tulevissa asuntomessutapahtumissa eli tänä vuonna Oulussa, ensi vuonna Lempäälässä sekä vuonna 2027 Siuntiossa, kertoo Salon asuntomessujen projektipäällikkö Mervi Lehto. – Kaupungin osastolla voi […]
Tiedotteet
Salon kaupunki kartoittaa yhdistysten kiinnostusta yhteisötaloon Ollikkalan tulevalle asuntomessualueelle
25.6.2025
Osana Salon asuntomessuhanketta kaupunki tutkii mahdollisuutta yhteisötalon rakentamiseen Ollikkalan asuntomessualueelle, Puusepänpuistoon, osoitteeseen Ollikkalankatu 40. Kaupunki haluaa nyt selvittää minkälaista kiinnostusta noin 250 neliön kokoinen yhteisötalo herättää salolaisissa yhdistyksissä. Mikä on yhteisötalo? Yhteisötalo on kaikille avoin tila, joka tukee yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Se tarjoaa tiloja yhdistysten, asukasryhmien ja kaupungin eri palveluiden käyttöön. Tilaa voidaan hyödyntää […]
Tiedotteet
Asuntomessut 2028 etenevät: Salo tuo uuden messukonseptin keskustaan
27.5.2025
Asuntomessuhanke Salossa on edennyt seuraavaan vaiheeseen: Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Salon kaupunki siirtyvät nyt alustavista neuvotteluista suunnitteluun. Salo toimii pilottikaupunkina täysin uudenlaiselle messukonseptille, jossa messukohteet sijaitsevat usealla eri alueella ja sulautuvat osaksi kaupunkirakennetta. Salon kaupunki ja Osuuskunta Suomen Asuntomessut ovat edenneet varaussopimusvaiheeseen, jonka myötä osapuolet valmistautuvat allekirjoittamaan varsinaisen yhteistoimintasopimuksen. Siinä määritetään tarkemmin messuhankkeen toteutuksen yksityiskohdat. […]
Tiedotteet
Kaupunginhallitukselle esitetään asuntomessujen hakemista Saloon vuodeksi 2028, 2029 tai 2030
22.2.2024
Maanantaina (26.2.) kokoontuvalle Salon kaupunginhallitukselle esitetään, että se esittäisi edelleen kaupunginvaltuustolle asuntomessujen hakemista Saloon joko vuodeksi 2028, 2029 tai 2030. Asuntomessukohteet tulisivat sijoittumaan Salon keskustaan joen molemmille puolille joko jokivarteen tai lähelle sitä. Asuntomessujen hakeminen Saloon, asiakohta Kaupunginhallituksen esityslistalla 26.2.2024 Asiaa on valmisteltu yhteistyössä Osuuskunta Suomen Asuntomessujen kanssa ja valmistelussa on päädytty uudenlaiseen hajautettuun asuntomessukonseptiin. […]