Lukeminen on osa kouluarkea Suomusjärvellä
Suomusjärven koululaisten on helppo löytää itsellensä mieleistä luettavaa. Koulullamme on oma koulukirjasto, jota Suomusjärven kirjaston kirjastonhoitaja Tarja Pasanen ylläpitää. Koululla on ollut kirjasto alusta lähtien. Vuonna 2009 kouluun rakennettiin laajennusosa, jolloin koulukirjasto sai oman tilansa. Piristysruiskeen koulukirjaston kehittämiseen saimme vuonna 2018 oppilaskunnan osallistuttua Lukuklaani-hankkeen koulukirjastojen kehityskilpailuun. Oppilaat ideoivat, miten koulukirjastosta saataisiin viihtyisämpi ja houkuttelevampi. Palkintosummalla hankittiin koulukirjastoon uusia kalusteita ja kirjoja.
Oppilaat pääsevät lainaamaan kirjoja koulukirjastosta torstaisin. Samalla kirjastonhoitaja pitää yhdelle luokalle kirjastotunnin, jonka aikana hän lukee kirjoja oppilaille, vinkkaa kirjoja ja auttaa oppilaita löytämään omalle lukutaidolle sopivaa luettavaa. Kirjastonhoitaja tuo koulukirjastoon erityisesti koululaisille sopivaa luettavaa, jota ei välttämättä löydy paikkakunnan ”pääkirjastosta”.
Suomusjärven kirjasto sijaitsee n. kilometrin päässä koululta. Sinne teemme myös säännöllisesti vierailuja luokka kerrallaan. Lainaamisen ja kirjavinkkaamisen lisäksi näillä vierailuilla pääsemme tutustumaan kirjaston taidenäyttelyihin. Isommat oppilaat harjoittelevat lisäksi kirjaston tietokantojen käyttöä sekä tiedonhakua. Kirjastonhoitajan kanssa tehtävä yhteistyö luo oppilaille monipuolisia mahdollisuuksia tutustua kirjoihin ja innostua lukemisesta.
Yhteisöllistä lukemista olemme parin viime lukuvuoden aikana toteuttaneet MOK-jaksojen yhteydessä lukutuntien muodossa. Tällöin oppilaille luodaan mukava ja rauhallinen tila lukea itse valitsemaansa kirjaa. Aikuisilla on myös toisinaan oma kirja luettavana. Kuudennen luokan oppilaat ovat joillain kerroilla lukeneet ykkösluokan kummioppilailleen, ja viitosluokkalaiset tuleville kummioppilailleen eskarissa.
Teksti: Raisa Uggeldahl
Kuva: Piia Ukura