Salon nuorisovaltuusto kaudelle 2025-2026 on valittu
Salon nuorisovaltuuston vaalit saatiin päätökseen viime viikon perjantaina 8.11.2024. Nuorisovaltuustovaaleissa ehdokkaana oli yhteensä 30 henkilöä. Vaaleissa valittiin 15 nuorisovaltuutettua edustamaan salolaisia nuoria vuosina 2025–2026. Vaalit järjestettiin kaikissa salolaisissa yläkouluissa sekä toiseen asteen oppilaitoksissa. Äänestys toteutettiin lippuäänestyksenä nuorisopalvelujen henkilökunnan sekä muiden yhteistyökumppanien avustuksella. Äänestysmahdollisuus oli lisäksi Salon kaupungintalolla salolaisille muualla opiskeleville nuorille sekä muille äänestyskelpoisille salolaisille.
Ääniä annettiin yli tuhat kappaletta
Äänestysprosentit oppilaitoksittain (joistakin puuttuu tieto)
Perniön lukio 37 %
Halikon lukio 37 %
Salon lukio 24 %
Salon ammattiopisto ei tietoa
Armfeltin yläkoulu 62 %
Hermannin yläkoulu 63 %
Moision yläkoulu 64 %
Perniön yhtenäiskoulu 53 %
Uskelan koulu,Anjala 55 %
Yhteensä 1102 annettua ääntä
Äänioikeutettuja vaaleissa olivat vuosina 2004–2010 syntyneet nuoret, joiden kotikunta on Salo. Ääniä nuorisovaltuustovaaleissa annettiin yhteensä 1102 kappaletta. Hylättyjä ääniä vaaleissa annettiin 54 kappaletta. Salon kaupunginhallitus vahvistaa vaalituloksen. Uusi nuorisovaltuusto aloittaa varsinaisen toimintakautensa tammikuussa 2025.
Nuorisovaltuustoon valitut ehdokkaat vaalissa 2024
Oikeassa yläkulmassa ehdokkaan saama äänimäärä. Lisäksi nuorisovaltuustoon on valittu kolme varajäsentä seuraavaksi eniten saaneista ehdokkaista. Varajäseniä voidaan kutsua täydentämään nuorisovaltuuston kokoonpanoa, mikäli nuorisovaltuutetuista joku eroaa kauden aikana.
1.varajäsen Julia Grönlund
2.varajäsen Miisa Wiman
3.varajäsen Daniel Lindholm
Nuorisovaltuustovaaleissa äänestäminen
Nuorisovaltuustovaaleissa äänestää voivat kaikki Salossa asuvat vuosina 2004-2010 syntyneet nuoret. Äänestäminen tapahtuu ajalla 28.10.-8.11. Salon yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa koulupäivän aikana erikseen ilmoitettuina päivinä, sekä kaupungintalolla yhtenä erikseen ilmoitettuna päivänä (18-20-vuotiaat ei koulussa olevat, sekä salolaiset muualla opiskelevat henkilöt). Jokaisella äänestysikäisellä on käytössään yksi ääni. Äänestäminen toteutetaan lippuäänestyksenä.
Äänestysajat ja -paikat vuonna 2024
Perniön lukio ti 29.10. klo 9-10
Perniön yläkoulu ti 29.10. 11-15
Armfelt yläkoulu ti 29.10. klo 10-14
Moision yläkoulu ti 29.10. klo 10-14
Halikon lukio ti 29.10. klo 10.30-13
Salon lukio to 31.10. klo 10-14
SSKKY Hyvoninkatu ti 5.11. klo klo 9-11
SSKKY Taitajankatu ti 5.11. klo 12-14
Kaupungintalo ti 5.11. klo 16-18
Hermannin yläkoulu ke 6.11. klo 10-14
Kampanjointiaika, vaaleissa mukana oleminen ja vaalin tulokset
Vaaleissa ehdolle asettuneet saavat kampanjoida oman ehdokkuutensa puolesta. Kampanjointiaikaa on 25.10. saakka. Halutessaan ei tarvitse kampanjoida. Ehdokkaista koostetaan lokakuun aikana ehdokaslistaus (nimi, ehdokasnumero, kuva), jossa äänestäjät voivat tutustua ehdokkaisiin. Vaalien tulokset julkaistaan marraskuun lopussa ja valituille ilmoitetaan valinnasta myös henkilökohtaisesti.
Vaaleissa tulevat valituksi eniten ääniä saaneet ehdokkaat. Jos ehdokkaita on vähemmän tai yhtä paljon kuin nuorisovaltuustopaikkoja, vaaleja ei järjestetä, vaan kaikki ehdokkaat valitaan nuorisovaltuustoon.
Lisätiedot
Mikäli sähköinen ehdolle asettuminen ei ole mahdollista, voi ehdokkaaksi asettua myös paperista lomaketta käyttäen nuorten keskus Steissillä, osoitteessa Mariankatu 12, 24100 Salo. Lisätietoja nuorisovaltuustovaaleista antavat nuorisopalvelupäällikkö Taina Laaksonen, taina.k.laaksonen@salo.fi, puh. 044 778 4800 sekä nuorisotyön suunnittelija Mariia Silfver, mariia.silfver@salo.fi, puh. 044 778 4826