Korona-info
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut 1.1.2023 alkaen. Salon asukkaille tarjottavat palvelut ja toimipisteet säilyvät ennallaan, mutta näiden sivujen sisältöä ei enää päivitetä. Ajankohtaisin tieto löytyy osoitteesta varha.fi.
Ohje henkilökohtaisen avun asiakkaille koronatilanteessa
Ohjetta päivitetään tilanteen muuttuessa.
Tavoitteenamme on koronaviruksen leviämisen torjuminen ja välttämättömän henkilökohtaisen avun turvaaminen. Valmiuslakien käyttöönoton keskeinen tarkoitus on suojata riskiryhmässä olevien kansalaisten turvallisuutta ja terveyttä.
Koronaviruksen leviämisen torjumiseksi tulee välttää tarpeettomia lähikontakteja, joka tulee huomioida myös henkilökohtaisen avun palvelun käytössä – erityisesti vapaa-ajalle tarkoitetun avun toteuttamisessa. Jos avustajan tarve pienenee sen vuoksi, että kodin ulkopuolinen avustajan tarpeesi vähenee ja haluat itse poikkeusolojen aikana vähemmän avustajan tunteja, tulee sinun lomauttaa avustajasi.
Tärkeää on huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja hygieniatasosta henkilökohtaisessa avustamisessa. Hyvällä käsihygienialla pystytään ehkäisemään työntekijöiden ja asiakkaiden altistumista koronavirukselle. Alla olevasta THL- linkistä voit halutessasi tulostaa käyttöösi THL:n laatimat käsihygienia ja yskimisohjeet.
Miten toimia, jos itse sairastut koronavirukseen tai joudut karanteeniin
Henkilökohtainen avustajasi ei voi tulla töihin kotiisi, jos
- sairastut koronaviruksen takia tai samassa taloudessa kanssasi asuva perheenjäsen sairastuu –
- perheesi saa määräyksen pysytellä karanteenissa –
- asumisyksikkösi saa määräyksen pysytellä karanteenissaAvustamisen turvaamiseksi tässä poikkeuksellisessa tilanteessa suosittelemme yhteydenottoa vammaispalveluihin jotta pystymme yksiköllisen tilanteesi mukaan varmistamaan henkilökohtaisen avun toteutumisen muulla tavoin.
Lisäksi sairastumisen osalta on huomioitava ja arvioitava mahdollinen sairaalahoidon tarve niissä tilanteissa, joissa se terveydentila huomioiden on tarpeellista.
Suojavarusteita ei jaeta systemaattisesti kaikille avustajille tällä hetkellä.
Avustajan suojavarusteasioissa opastaa vammaispalvelun henkilökunta.
Miten toimia, jos avustajasi sairastuu koronavirukseen tai joutuu karanteeniin
Henkilökohtaisen avustajan työnantaja voi palkata avustajalle sijaisen sairauslomansa/ karanteeninsa ajaksi.
Jos sijaisen palkkaaminen ei onnistu, ole yhteydessä vammaispalveluihin, selvitetään avun järjestämistä muilla tavoin yhdessä.
Ota yhteyttä
Koronatilanteeseen liittyen kysymyksiin, henkilökohtaiseen avun toteuttamiseen, palkkaukseen ja työsopimusasioihin liittyviin tilanteisiin voit kysyä neuvoa ja ohjeistusta:
Vammaispalvelutiimi (soittoaika klo 11-12)
Tarvittaessa voit jättää soittopyynnön sähköpostilla tai tekstiviestillä
Salo Etelä (raja 110-tie)
Päivi Lehtola, sosiaaliohjaaja, p. 044 778 3110
Salo Pohjoinen
Laura Kullberg, sosiaaliohjaaja, p. 044 778 3390
Sari Hiljanen, sosiaaliohjaaja, p. 044 778 3576
Hyödyllisiä linkkejä
Koronatilanteeseen sekä karanteeniaikoihin liittyen noudatamme VSSHP:n ohjeistuksia, jotka löytyvät tästä linkistä; VSSHP Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ohjeistuksia
Seuraa aktiivisesti THL:n julkaisemia ohjeita koronavirukseen liittyen:
THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeita
Heta-liitto on julkaissut useita ohjeita koronavirukseen, jotka tarjoavat hyödyllistä tietoa koronatilanteeseen ja henkilökohtaiseen apuun liittyen: https:
Heta-liiton uutisia koronaepidemiaan liittyen
Avustajakeskuksen tiedote henkilökohtaisen avun asiakkaille koronatilanteeseen liittyen. Tässä myös hyviä käytännön ohjeita: Avustajakeskuksen tiedote koronatilanteeseen liittyen
Toivomme ymmärrystä että poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen kaikkiin esille nousseisiin kysymyksiin meillä ei välttämättä heti ole ratkaisua.
Ohjeita alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen asiakkaille koronaviruksesta
Korona-viruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta johtuen Salon vammaisten palvelut on laatinut ohjeita omaishoidon asiakkaille. Ohjetta päivitetään tilanteen muuttuessa.
Koronaepidemian aikana useiden omaishoitajien hoitovastuu läheisensä hoidosta lisääntyy tavallista enemmän karanteenijärjestelyjen sekä työ- ja päivätoiminnan palvelujen ja lyhytaikaishoitopaikkojen sulkemisten vuoksi. Palveluiden käytön sulkemisiin on jouduttu koronaviruksen tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi. Uusien omaishoidon tukihakemusten käsittely voi viivästyä näissä poikkeusoloissa.
Miten koronaepidemia vaikuttaa palkkioon?
Omaishoidon tuki maksetaan normaalisti koronavirusepidemiasta huolimatta. Maksupäivissä ei ole muutoksia.
Koronaepidemia ei vaikuta omaishoitajalle maksettavan palkkion määrään. Epidemian vallitessa jotkut omaishoitajat ottavat läheisensä hoidosta perustilannetta enemmän hoitovastuuta esimerkiksi karanteenijärjestelyjen, työ- ja päivätoiminnan palvelujen sulkemisen tai tartunnalta suojelemisen vuoksi, mutta omaishoidon palkkiota ei koroteta suhteellisen lyhytkestoisen hoitovastuun lisääntymisen vuoksi. Halutessasi voit tehdä palkkioluokan korotushakemuksen. Jokaisen asiakkaamme tilanne arvioidaan yksilöllisesti.
Jos omaishoidettavasta tai omaishoitajasta johtuvista syistä hoito keskeytyy, toimitaan
myöntämisohjeiden mukaan. Omaishoitaja on velvollinen ilmoittamaan omaishoidon
keskeytymisestä.
Voinko pitää omaishoitajan vapaitani?
Omaishoitajat voivat käyttää kertyneitä omaishoitajan vapaita myös nykytilanteessa, mikäli sijaisomaishoitaja tai hoitoa toteuttava palveluntuottaja pystyy vapaiden toteuttamisen järjestämään. Tällä hetkellä moni lyhytaikaisen hoidon yksikkö on supistanut toimintaansa.
Halutessasi voit hakea muutosta omaishoidon vapaiden toteuttamistapaan koronaepidemian ajaksi.
Salon kaupungin tilapäishoitoyksikkö Elmeri toimii toistaiseksi normaalisti, mutta tarvittaessa voi joutua supistamaan tilapäishoidon tarjontaa äkillisesti sairaus- tai altistumistapausten hoidon vuoksi. Silloin myös sovitut hoitojaksot joudutaan perumaan.
Myöntämisohjeiden mukaan omaishoitajan on mahdollista säästää lakisääteisiä vapaapäiviä ja pitää vapaata pidemmän jakson kerrallaan.
Miten toimin, jos sairastun tai hoidettava sairastuu?
Jos perheesi on karanteenissa tai joku perheenjäsenistä on sairastunut koronaan, ei
omaishoidettavalle välttämättä voida järjestää sijaisomaishoitoa tartuntariskin vuoksi. Yksilöllisen
harkinnan mukaan sijaisomaishoitaja voi tulla kotiin käyttäen suojavarusteita tai omaishoidettava
voidaan siirtää hoitoon kodin ulkopuolelle
Miten toimin, jos sairastun tai hoidettava sairastuu?
Mikäli omaishoitaja ja hoidettava altistuvat molemmat koronavirukselle, heidän on mahdollista jatkaa kotona asumistaan, mikäli molempien vointi sen mahdollistaa.
Jos omaishoitaja sairastuu korona-virukseen, eikä kykene hoitamaan omaishoidettavaa, voidaan hoidettavalle tarpeen mukaan järjestää kodin ulkopuolinen hoitopaikka, silloin pyydämme ottamaan yhteyttä vammaispalvelujen sosiaaliohjaajaan.
Mistä saan apua, jos tarvitsen neuvoja ja tukea?
Alle 65- vuotiaiden omaishoidon tuesta vastaavat vammaispalveluiden työntekijät:
Soittoaika maanantai- perjantai klo 11.00-12.00 Tarvittaessa voit jättää soittopyynnön sähköpostilla tai tekstiviestillä (Huom! -044 alkuun).
Päivi Lehtola, sosiaaliohjaaja p. 044 778 3110
Sari Hiljanen, sosiaaliohjaaja p. 044 778 3576
Jos tarvitset kiireellistä apua tai sinulla on huoli lapsen, perheen tai aikuisen tilanteesta
Sosiaalipäivystys virka-aikana
(ma-to klo 8.00-16.00 ja pe 8.00-15.00) 044 778 3121
Virka-ajan ulkopuolella 02 2626 003
Hätäkeskus 112
Lisätietoa koronaviruksesta asukkaille ja asiakkaille löydät https://salo.fi/koronavirus/
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Jaa tämä Facebookissa Jaa tämä Twitterissä Jaa tämä LinkedIn:ssä Jaa tämä sähköpostitse Jaa tämä WhatsApp:ssa