Hyppää sisältöön
Kulttuuriblogissa jaamme ajankohtaisia kuulumisia ja kurkistamme kulttuuri- ja taidetyön arkeen ja juhlaan, tekemisen ja kokemisen äärelle. Kirjoittajina kulttuuritoimiston väki sekä vieraskynät.

Blogitekstin ovat kirjoittaneet kulttuuripalveluiden kesämuusikot Tilda Nurmi ja Jussi Linna.

Terveiset kesämuusikoilta

Keikkakokemuksia

Leo-kissa mukana Sahran päiväkodin keikalla

Sahran avoimessa päiväkodissa Leo-kissan kanssa.

Olemme vuoden 2024 kulttuuripalveluiden kesämuusikot Jussi Linna ja Tilda Nurmi. Kesämuusikko on Salon kulttuuripalveluiden tarjoama kesätyö, jossa kaksi nuorta pääsevät esiintymään monissa erilaisissa paikoissa ja jakamaan omia musikaalisia kykyjään muille. Olemme tänä vuonna kierrelleet niin päiväkoteja, palvelutaloja että kaupungin erilaisia palveluita. Olemme saaneet uusia esiintymiskokemuksia ja tavanneet uusia ihania ihmisiä. Meillä on erilaiset lähtökohdat musiikissa, mutta sama päänmäärä; musiikin ilon jakaminen muille, ja olemme onnistuneet siinä. Olemme saaneet positiivista palautetta ja paljon kehuja.

Olemme vetäneet tänä vuonna tarinaa päiväkodeissa. Tarinassa on Leo-kissa, joka on kadottanut hänen unikaverinsa pupun. Leo lähtee tarinassa seikkailuun, jota kuljettaa eteenpäin tunnetut lastenlaulut. Lastenlauluissa on niin yhteislaulua, kuin yhteisiä leikkejä. Olemme molemmat pitäneet siitä, kuinka aktiivisesti lapset osallistuvat ja kuinka innoissaan he ovat leikeistä. Jokainen yleisö on ollut erilainen. Toisissa päiväkodeissa on ollut hyvin pieni yleisö. Toiset ovat olleet yli 50 hengen yleisöjä. Jokainen yleisö on ollut erityinen omalla tavallaan ja olemme nauttineet päiväkotikeikkojen yllätyksistä ja monipuolisuudesta. Olemme kokeneet musiikin tuovan todella paljon iloa lapsille, sekä aikuisille.

Senioreille ja muille hieman vanhemmalle yleisölle olemme vetäneet ikivihreitä lauluja. Saimme heti ensimmäisenä päivänä tehtäväksemme muodostaa kaksi erilaista settiä kappaleista. Toinen lapsille suunnattu ja toinen museoihin, palvelutaloihin ja kaikkialle muualle. Setissämme on ollut niin Juha Tapiota, kuin ikivanhoja kansanlauluja kuten Metsäkukkia. Olemme pyrkineet kuuntelemaan keikkapaikkojen toiveita kappaleista. Tämä setti on paljon monipuolisempi. Olemme esiintyneet pääosin akustisena. Olemme soittaneet viulua ja kitaraa. Ja hieman laulaneet. Olemme myös nauttineet näistä keikoista. Musiikki on tuonut selvästi iloa vanhemmille ihmisille. Joillain on välillä nousseet tunteet hyvin pintaan. Olemme saaneet paljon arvostusta yleisöiltämme ja olemme hyvin kiitollisia siitä.

kesämuusikot soittavat Perniön museolla

Perniön museo on hieno keikkamiljöö.

Tilda

Hei olen Tilda Nurmi. Olen tuleva Salon lukion kakkonen. Olen myös samaisen lukion musiikkilinjalla. Pääsoittimeni on viulu, mutta pidän myös satunnaisesta pianon, kitaran ja ukulelen soittamisesta. Olen aloittanut musiikin harrastamisen vauvamuskarissa alle vuoden ikäisenä. Olen ollut myös kantelemuskarissa ja siitä lopulta siirtynyt soittamaan viulua Salon musiikkiopistolle. Olen soittanut nyt yli kymmenen vuotta viulua. Musiikki on ollut aina iso osa elämääni. Olen ollut hyvin kiitollinen näistä tämän kesäkuun kokemuksista ja tulen muistelemaan tätä kesätyötä hyvällä mielellä. Olen nauttinut esityksistä, etenkin päiväkodeissa. Olen oppinut tästä työstä myös paljon ja löytänyt uusia tapoja jakaa musiikin iloa. Olen saanut myös enemmän itsevarmuutta esiintymiseen. Olen ollut hyvin kiitollinen kaikesta palautteesta, mitä meille on annettu.

Jussi

Hei, olen Jussi Linna, tuleva abiturientti Salon lukiosta. Minäkin olen hyvin pienenä ollut muskarissa, mutta innostus musiikkiin ei lähtenyt vielä käyntiin siellä. Yläkoulussa pidin 7. luokan musiikintunneista ja opettajasta niin paljon, että valitsin valinnaisen musiikin, joka oli bändisoittimien opettelua. Aloitin soittamaan bassoa, ja aika nopeasti soittoinnostukseni lähti kovaan nousuun. Puolentoista vuoden päästä jo hain sekä pääsin Salon lukion musiikkilinjalle, missä olen laajentanut musiikillista osaamistani erittäin paljon. Olen opetellut niin eri soittimia, kuin musiikin teoriaa ja yhteissoiton ja esiintymisen luontevuuden taitoja. Tähän asti kaikki, mitä osaan, on ollut itseopittua netistä, tai perheenjäsenteni minulle opettamaa, mutta ensi syksyllä aloitan ensimmäiset ”oikeat” soittotuntini Salon musiikkiopistossa, trumpetin parissa. Tässä työpaikassa olen saanut paljon uutta kokemusta, sekä myös itsevarmuutta erilaisille yleisöille esiintymiseen, ja erilaisiin tiloihin sopeutumiseen. Palaute soitostamme on ollut aina hyvää, ja olen ollut tyytyväinen työpanokseemme.

Kokemusrikasta työtä

Haluamme molemmat lämpimästi suositella tätä kesätyötä kaikille nuorille, jotka haluavat tehdä töitä musiikin parissa. Toista tämänkaltaista mahdollisuutta esiintyä ei välttämättä synny elämässä. Tämä työ on todella kokemusrikas ja opettaa myös paljon. Olemme molemmat nauttineet tästä kuukaudesta, eikä työn teko ole tuntunut edes työltä. Toivomme ensi vuoden kesämuusikoille kaikkea hyvää. Toivottavasti tämä työ jatkuu vielä monia vuosia. Kesämuusikot kiittävät ja kuittaavat!

Kuvat: kulttuurituottaja Sini Lundgrén

kesämuusikot saivat kukkia keikan päätteeksi Halikon vastaanottokeskuksella

Halikon vastaanottokeskuksella saimme juhannuskukkia mukaan.