Kulttuuripäivät 2025, Dipoli, Espoo © Kerttu Penttilä/ Kulttuuripäivät 2025

Mitä ajatuksia ja arjen ideoita poimimme mukaan? 

Päivien anti oli jälleen kerran valtavan rikas! Jäsensimme omia ajatuksiamme kolmen näkökulman kautta: 

• Kuullun ja nähdyn herättämät tunteet ja pohdinnat kulttuurin merkityksestä ja turvallisuudesta. 
• Konkreettiset asiat ja hetket, jotka tekivät meihin erityisen vaikutuksen. 
• Työhömme saamamme työkalut, ideanpoikaset ja valopilkut, joita voimme hyödyntää jatkossa. 

Mikko

Ihmisten arki, ajankäyttö ja kulttuurinen pääoma eriytyvät. Tätä sivusivat mm. Val Birchall  ja Riie Heikkilä. Käytämme paljon aikaa erilaisten digitaalisten välineiden kanssa ja näyttää siltä, että usein haluamme irrottaa itsemme muista omiin ruutuihimme ja kuulokkeisiimme. Usein ihmiset eivät itsekään pidä näitä sisältöjä kulttuurina vaan joskus suhtautuvat “oikeisiin” kulttuuriharrastuksiin ja sisältöihin jopa kielteisesti. Eristäydymme digitaaliseen syötteeseen, pois sosiaalisesta ympäristöstä ja kuitenkin ihminen ja kulttuuri elävät juuri yhteisöissä. Tämä kehitys huolestuttaa, ei oikeastaan kulttuurin vaan meidän ihmisten ja yhteiskuntiemme vuoksi.

Vaikutuksen teki se yhteinen tekemisen ja kokemisen palo, joka ammattilaisten keskuudessa kuitenkin kytee. Me voimme ottaa digivirrasta äänikirjoja tai muita sisältöjä, mutta oikeasti niistä tulee omaa elämäämme yhteisen ja jaetun elämisen kautta. Tarvitsemme keskusteluja ja ideoita, ja niitä kuntapuolen toimijat jakoivat auliisti toisilleen sekä kulttuuripäivien esityksissä että taukokeskusteluissa.

Omaan työhön tuli apua toisten toimintatavoista, tilastojen kätköistä ja hyvistä käytännöistä. Eli eriytymisen vastakohdasta, elävästä kohtaamisesta. 

Satu:

Taiteen ja kulttuurin merkitys osana arkielämää tuli esiin Katri Tenholan esittelemässä Helsingin mallissa, joka on asukkaiden osallistumiseen kannustava alueellisen kulttuurityön malli. Eri kaupunginosiin sijoittuvissa hankkeissa hyödynnetään paikallisia teemoja ja taiteen ammattilaiset toimivat dialogissa alueen asukkaiden kanssa. Taiteen ja kulttuurin lähelle tuominen synnyttää eräänlaisia kulttuurialtistuksia ja -kohtaamisia. Esitykset yllättävissä paikoissa, uudet osallistumisen muodot, yhteinen katutaide ja mahdollisuudet omaan tekemiseen ovat saaneet aikaan yhteisöllistä osallisuutta ja ylpeyttä omasta alueesta sekä kaupunginosien myönteistä profiloitumista.

Turvaa tarkasteltiin erilaisista näkökulmista. Kun kokee olonsa turvalliseksi, on helpompi olla rohkea (Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille-palvelu). Turvallisesta tilasta käytetään myös osuvasti nimeä rohkeampi tila. Turvan tunne mahdollistaa osallistumisen, kuulluksi tulemisen ja itse tekemisen. Turvassa on tilaa kuvittelulle, kuvittelu on taiteen ja kulttuurin ydintä. Kulttuurin tehtävä on luoda ympäristöjä, jossa on hyvä asua (Peter Roos, Raaseporin kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja) ja siksipä Place is an emotion (Val Birchall).

Yhdessä tekemisen tärkeys korostui Satu Silvannon puheenvuorossa resilienssistä työyhteisön taitona. Moniäänisyys, myönteisiä tarinoita ylläpitävä keskustelukulttuuri ja tulevaisuuteen suuntautuminen nousivat esiin. Organisaation tehokkuus on sitä, miten tehdään yhdessä. Organisaatio rakentuu ihmisten välisistä suhteista, ei ihmisistä yksinään. Matti Mäkinen (Hankasalmen kunnanjohtaja) sanoi viisaasti, että parhaimmillamme saamme luotua yhdessä lumovoimaa ympärillemme, ja vähintään sitä on tunnettava itse.

Suvi:

Pandemian jälkeistä maailmaa kuvattiin tilana, jossa elämme yhä useammin rinnakkain, emme niinkään yhdessä. Val Birchall (National Alliance for Cultural Services, UK) kuvasi ilmiötä osuvasti käsitteellä “comfort of closing off and opting out”. Vetäytyminen voi tuntua turvalliselta, mutta samalla se kaventaa empatiaa ja kykyä ymmärtää toista. Kokemusvaikuttaja Anssi Ylisaukko-Oja puolestaan nosti oivasti esiin, miten hankalalta tuntui hyödyntää ensi kertaa Oodin palveluita. Tai miten vaikeaa on osallistua, kun ei edes tiedä mihin osallistua!

Tulevaisuuden suunnan hahmottelu “älykkään pienenemisen” (vs. kutistuva kaupunki) kautta oli yksi ahaa-elämyksen paikka. Hankasalmen kunnanjohtaja Matti Mäkinen pohti, tulisiko kasvun sijaan panostaa olemassa olevan parantamiseen. Taiken johtaja Kaisa Rönkkö painotti, että jos katsomme vain euroja, taiteen ja kulttuurin potentiaalia ei koskaan saada kokonaan käyttöön. Ja vastaavasti, taiteilija Sepideh Rahaa (Museum of Impossible Forms) kannusti epätodennäköisiin ratkaisuihin turvallisemman ja oikeudenmukaisemman tulevaisuuden puolesta.

Lehtori ja innovaattori Veijo Hämäläinen (TAMK) esitteli systeemisen ajattelun ja helikopteriperspektiivin hyötyjä: oman työn ja ajattelun näkeminen osana laajempia verkostoja ja yhteiskuntaa voi lisätä turvaa epävarmuuden keskellä. Tuottajakeskus Living Lab rakentaa konkreettista tukea ja verkostoja tuottajille; hankkeen vetäjä Susanna Ihanus (TAMK) kertoi heidän järjestäneen tuotantotyönohjausta muun muassa kanttoreille, helpottaakseen vaikkapa konserttien tuotantoa. Kiinnostavia esimerkkejä olivat myös yhteisö- ja vetovoimakampanja Love Luton sekä Stacey Barnfieldin (The Colour Palette Company) julkiset taideteokset, joissa ympäristön eri elementtien värit muodostavat paikan sosiaalisen värikartan.

Sini:

Muusikko Hassan Maikal puhui paneelikeskustelussa silmiä avaavasti siitä, miten tärkeää on palveluiden saavutettavuus ja matala osallistumiskynnys, se että kokee palvelut omakseen. Erityisesti lapsille ja nuorille suunnatuissa palveluissa on tärkeää se, että henkilökunta ja ohjaajat ovat aidosti välittäviä ja lasten innostuksen sekä vahvuudet huomaavia. Yksittäisen lastenkulttuurin, taidekasvatuksen tai nuorisoalan ammattilaisen vaikutus lapsen tai nuoren elämään voi olla suorastaan mullistava. Turvalliseksi koettu tila ja ympäristö helpottaa nuoria löytämään omia juttuja taiteen ja kulttuurin laajalta kentältä. Nämä kokemukset kantavat pitkälle aikuisuuteen ja vaikuttavat sekä identiteetin muodostumiseen että uravalintoihin. Ja vaikka kulttuuri- tai taideharrastus ei vaikuttaisi ammatinvalintaan, sillä on vaikutusta henkilökohtaiseen hyvinvointiin ja turvan tunteeseen sekä tulevaisuuteen luottamiseen. 

Silmiä avaavaa oli myös tutustua E-urheilulle perustettuun liikuntapaikkaan ja siihen miten monipuolisia mahdollisuuksia lasten ja nuorten osallistumiseen pelimaailmat luovat. Espoossa lapset ja nuoret ovat esimerkiksi osallistuneet Kestävä Espoo 2040 –kilpailussa kestävän kaupungin suunnitteluun Minecraft-pelin avulla. Aivan kuten muissakin harrastuksissa, myös ohjatussa peliharrastuksessa ohjaajana toimii asiantunteva henkilö, jonka tehtävänä on taata hallittu ja turvallinen harrastusympäristö. Käytännön esimerkin kautta opin paljon uutta yhteistyömahdollisuuksista sekä siitä, miten lapsille ja nuorille tuttuja pelimaailmoja voidaan osaavissa käsissä hyödyntää osallisuuden välineinä. Ja että pelaamistakin voi toteuttaa yhteisöllisesti ja henkilökohtaisia kontakteja lisäten, ei eristyen, kuten moni pelkää pelaamisen vaikuttavan. 

Tällaisilla verkostoitumispäivillä tulee aina valtavasti ideoita, toimintamalleja tutustuttavaksi ja vinkkejä siitä, miten voisimme parantaa palveluvalikoimaamme. Usein saa myös vahvistusta sille, että olemme oikealla tiellä asioiden kehittämisessä. Lasten- ja nuortenkulttuurissa olemme pyrkineet määrätietoisesti kehittämään erityisesti saavutettavuutta ja varmaan siksi saavutettavuuden teemat ja siihen liittyvät havainnot nousivat esiin Kulttuuripäivien muistiinpanoissanikin. Ainakin Kaiku-kortin toimintamallit sekä Espoon tapa viestiä turvallisemman tilan periaatteistaan jäivät mieleen.