Hyppää sisältöön

Lapsiystävällinen kunta

Lapsiystävällinen kunta -toimintamalli

Suurin osa lapsia koskevista päätöksistä tehdään kunnissa. Kunnassa tehtävät päätökset vaikuttavat merkittävästi siihen, miten kunnassa asuvien lasten oikeuden ja hyvinvointi toteutuvat. UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin tarkoitus on auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja lasten arjen palveluissa ja kunnan hallinnossa.

UNICEF ja Salon kaupunki allekirjoittivat sitoumuksen yhteistyöstä Lapsiystävällinen kunta -mallissa helmikuussa 2022. Nykytilan kartoituksen jälkeen Lapsiystävällinen kunta -työ on jatkunut toimintasuunnitelman laatimisella.

Lapsiystävällinen kunta -toimintamalli koskee kaikkia kaupungin palvelualueita ja hallintoa. Salon kaupungin laatimassa toimintasuunnitelmassa visiona on ”Onnellinen lapsi ja nuori hyvinvoivassa yhteisössä”.

Salon Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelma pdf-tiedostona (255,94 Kt)

Onnistuneen noin 2–2,5 vuoden kehittämistyön jälkeen UNICEF voi myöntää Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen, mikäli kunnan kehittämistyö on edennyt tunnustuksen kriteerien mukaisesti ja toimintasuunnitelmassa asetetut tavoitteet on saavutettu.

Ajankohtaista kehittämistyössä

Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyön ensimmäisen toimintasuunnitelman toteutus etenee suunnitellusti. UNICEF arvioi kehittämistyössä onnistumista ja mahdollista Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen saamista loppukeväästä 2025.

  • Paikun turvallisuutta, mukavuutta ja kaikkien matkustajien huomioimista edistävät lasten laatimat pelisäännöt on julkaistu. Lue lisää tästä!
  • Kaupungin osallisuusmalli tulee päätöksentekoon kevään aikana.
  • Yhdenvertaisuussuunnitelma hyväksyttiin syksyn 2024 aikana. Tutustu yhdenvertaisuussuunnitelmaan tästä!

Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmä:

  • puheenjohtaja, sivistyspalveluiden johtaja Pia Stoor
  • varhaiskasvatusjohtaja Anna Karlsson
  • opetusjohtaja Inkeri Lahti
  • nuorisopalveluiden päällikkö Taina Laaksonen
  • liikuntapalvelupäällikkö Antti Mattila
  • tekninen johtaja Teemu Virtanen
  • hallintojohtaja Riku Rönnholm
  • elinvoimajohtaja Mika Mannervesi
  • yhteyspäällikkö Saija Karnisto-Toivonen
  • viestintäpäällikkö Teija Järvelä
  • nuorisovaltuuston jäsenet Helmi Lindstedt ja Robin Kapanen
  • opetuslautakunnan pj, kaupunginvaltuutettu Marjaana Mänkäri
  • Varsinais-Suomen MLL:n järjestöpäällikkö
  • LYK -koordinaattori Annika Viitanen Friberg

Lapsiystävällinen kunta -mallin pääperiaatteet

UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin perusta ja arvopohja ovat lapsen oikeudet turvaavassa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa, joka on Suomessa voimassa lain tasoisena.

Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyössä kunnioitetaan ja noudatetaan lapsen oikeuksia sekä toteutetaan mallin pääperiaatteita, jotka ovat seuraavat:

  • Kunta keskittyy kehittämistyössä kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin lapsiin ja kunnan suurimpiin lapsenoikeusongelmiin.
  • Kunnan kehittämistyössä toteutuu lasten osallisuus.
  • Kehittämistyön tavoitteet ja toimenpiteet ohjaavat koko kuntaa.
  • Kunta tavoittelee kehittämistyöllään pitkäkestoisia muutoksia.
  • Kunta viestii kehittämistyöstään aktiivisesti.

Lasten ja lapsiperheiden tapahtumia ja harrastuksia