Hyppää sisältöön

Märynummi

Helsinkiin noin 109 km – Turkuun noin 42 km

Sekaisin Märystä

Märynummi on luonnonkaunis taajama Salossa noin kilometrin päässä moottoritieliittymästä numero 13. Yli tuhannen asukkaan kylä sijaitsee komealla paikalla hiekkaharjun päällä, kulttuurihistoriallisesti arvokkaan jokilaakson kupeessa.

Märynummen uusi hirsinen koulu- ja päiväkotirakennus aukesi lapsille elokuussa 2021. Kaunis hirsirakennus on muunneltava oppimistila, jota täydentävät lähialueiden monipuoliset luonto-oppimisympäristöt. 1900-luvun alun vanha koulurakennus jäi myös remontoituna koulukäyttöön ja siellä on tilat yhdistyksille ja kylän nuorille.

Luonto lisää alueen viihtyisyyttä. Kylällä on täyspitkä frisbeegolfrata, vaelluspolku geokätköineen, uimala saunoineen, vapaassa käytössä olevat tennis-, petankki- ja rantalentopallokentät sekä valaistu kuntorata/hiihtolatu. Uusimpana Ykkösakselin Leader-yhteistyöllä hankittu kuntoteline monipuoliseen temppuiluun ja venyttelyyn. Halikon Hakoniskat järjestää sään salliessa hiihtokilpailuja ja Koirakerho Tassut koulutuksia ja tapahtumia Tassukalliolla. Myös suunnistukselle ja maastopyöräilylle maastot ovat erinomaiset. Opastetut maastopyöräilyreitit monipuolisessa maastossa ovat merkatut ja olleet käytössä toukokuusta 2021 alkaen.

Märynummen kylän historia on vaiheikas. Alueella on muinaisia asuinsijoja ja kuppikiviä, sekä tuoreempaa historiaa 1800-luvun lopun sotilaskasarmialueella. 1920-luvulla alueelle perustettiin piirimielisairaala, jonka kaunis puisto rakennuksineen houkuttelee kävelylle. Sairaalan alueella on 1940-luvulla pystytetty vuoden 1918 tapahtumien muistomerkki.

Taajaman keskustassa on Keskipisteen kyläkauppa, kahvila ja posti. Nuorisotila Mesta on samassa rakennuksessa. Kylällä sijaitsevat myös kauneushoitola, kampaaja ja hieroja. Märynummelta Salon keskustaan kulkee kaupunkiliikenteen bussi nro 220. Turun ja Helsingin pikavuoropysäkit ovat moottoritien liittymien tuntumassa, noin kilometrin päässä Keskipisteeltä. Palveluita täydentävät Shell-liikenneasema ja Design Hillin lifestyle-myymälä suklaatehtaineen.

Seuraa Märynummea somessa, niin tavoitat uusimmat uutiset ja kuulumiset.

Facebook www.facebook.com/Marynummi

Instagram www.instagram.com/marynummi

marynummi.fi

 

Tervetuloa kylille aivan moottoritieliittymän kupeeseen!

Uusia tontteja varattavissa – tutustu.

Yhteydenotot ja lisätiedot Märynummen tontteihin liittyen:
Salon kaupungin tonttipalveluinsinööri
Mikko Aaltonen
mikko.aaltonen@salo.fi
02 778 5402

Tiedustelut Märynummen kylän palveluista:
Märynummen kyläyhdistys ry
Laura Merivirta
puheenjohtaja@marynummi.net
050 342 4079

Anamaria Rusi rentoutuu keikkojen välillä omassa rauhassa

Anamaria muutti miehensä Kimin ja perheen koiran kanssa Saloon Naantalista, jossa pariskunta ehti asua muutaman vuoden ajan. Luonnon lisäksi myös Salon sijainti oli pariskunnalle tärkeä. Anamarian keikat sijoittuvat paljon Etelä-Suomeen ja risteilyaluksille, joten keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet painoivat vaakakupissa.

–Näimme, kun Vappu Pimiä suositteli somessa Saloa ja selailimme hiukan tarkemmin. Sitten löysimme tämän talon ja se oli menoa, Kim muistelee.

Lue koko tarina

Etuovi.com - alueen myytävät asunnot

Oikotie.fi - alueen myytävät asunnot

Kaupungin tontit

Palveluja kartalla

Salon karttapalvelusta kartta.salo.fi voit hakea haluamiasi palveluja kartalle. Kiinnostaako missä on koulut ja päiväkodit, leikkipaikat, koirapuistot, liikuntakohteet ja muut. Tutustu.

Kohteita Halikon alueella

Selaa lisää

Myllytyryn uimapaikka
Myllytyry
Hajalan frisbeegolfrata
Hajalantie 367, Halikko
VASKIO-BED
Tarjoamme majoitusta kodinomaisissa tiloissa.
Majoitusta Salon Vaskiolla.
Siiderireitti
Reitti alkaa Brinkhall Siideritalosta - Vaskiontie 418
Brinkhall Siideritalo
Design Hill, Vaskiontie 418
Brinkhallin Siideritalo tarjoaa kokonaisvaltaisen siiderielämyksen.
Pomrenpuiston leikkipaikka
Tasalankujan päässä
Hovinkujan leikkipaikka
Hovinkujan varrella
Tervapurkintien leikkipaikka
Tervapurkintien varrella
Pappilankujan leikkipaikka
Pappilankujan itäpuolen varrella
Vahaojanpuiston leikkipaikka
Savikankaan- ja Juurustien välissä
Rumpalinpuiston leikkipaikka
Hirvi- ja Sotilasmestarintien risteyksen vieressä
Rautapääntien leikkipaikka
Rautapääntien varrella
Veistämöntien leikkipaikka
Veistämöntien varrella, tien eteläpuolella
Hajalan leikkipaikka
Villantien pohjoispäässä
Härkhaan leikkipaikka
Mörlingintien pohjoispuolella
Kokkilan uimarannan leikkipaikka
Kokkilantien päässä, uimarannan yhteydessä
Ortukantien leikkipaikka
Ortukantien päässä
Polenpuiston leikkipaikka
Veikkosentien päässä
Toivontien leikkipaikka
Toivontien itäpuolen varrella
Tunilantien leikkipaikka
Tunilantien ja Lepokujan risteyksen vieressä
Vanhan Turuntien leikkipaikka
Puistokujan varrella
Wiurilan kartano
Viurilantie 126, Halikko
Halikon frisbeegolfrata
Kuruntie 166, Halikko
Puuilo Salo
Puuilo on tekevän ihmisen tavaratalo Salon Halikossa.
Puuilo on tekevän ihmisen tavaratalo.
Vartsalan FutisGolf-kenttä
Vartsalan FutisGolf -kenttä
Vartsalan FutisGolf -kenttä
Märyn koulun liikuntasali (198m2)
Vanikkatie 1, 25250 Märynummi
Halikon museosilta
Halikon museosilta
Halikon museosilta on rakennettu vuonna 1886
Koe Salon kulttuurin helmiä - kulttuurireitti
Reitti alkaa Salon keskustasta Kuiron kahvilasta
Vaskion luontopolku
Nuohoojankuja 27, Vaskio
Mustamäen koulun liikuntasali (252m2)
Mustamäentie 103, 24910 Halikko as
Vaskion kaukalo
Puutaivaantie 20, Vaskio
Märynummen tenniskenttä
Hirvitie 92, Märynummi
Mustamäen yleisurheilukenttä ja pallokenttä
Mustamäentie 130, Halikko
Halikon kirkonkylän kaukalo ja luistelukenttä
Kuruntie 7, Halikko
Mustamäen kaukalo
Mustamäentie 103, Halikko as.
Hajalan luistelukenttä
Vanha Turuntie 896, Hajala
Märynummen kaukalo
Vanikkatie 2, 25250 Märynummi
Armfeltin koulun liikuntasali (360m2)
Kuruntie 5-7, Halikko
Halikon liikuntahalli
Kuruntie 7, 24800 Halikko
Märynummen kuntorata
Hirvitie 92, 25250 Märynummi
Lautatarhan luontopolku
Pelkkakuja
Design Hill lifestyle Shop ja Cafe, PetriS Chocolate, Brinkhall Sparkling
Vaskiontie 418, Halikko
Ehkä Suomen miellyttävin taukopaikka!
Kreivinmäen ulkomuseo
Viurilantie 34, Halikko
Vanhaa talonpoikaistunnelmaa Kreivinmäellä
Trömperin kestikievari
Vanha Turuntie 1326, Hajala
Kreivien ja kuninkaiden reitillä Trömperissä
Halikon museo
Kirkkorinne 7, Halikko
Halikon museo toimii vanhassa viljamakasiinissa.
Wiurilan kartanon museot
Viurilantie 126, Halikko
Vaisakon luontopolku
Palttatie 22c, Salo
Märynummen retkeilyreitti
Hirvitie 96, Halikko
Rikalanmäen muinaispolku
Rikalantie 77, Salo
Märynummen uimaranta
Hirvitie 92, Märynummi
Kokkilan uimaranta
Kokkilantie 880, Angelniemi
Matti Peltokangas, Gustaf Mauritz Armfelt, 2010
Halikon kirjaston pihalla, Vanha Turuntie 4, Halikko
Paula Achrénin Puutarha
Nuottamäentie 80, Angelniemi
Tilalla omenanviljelyä, omenamehuasema, siiderin valmistusta sekä Pieni siideripuoti, joka on avoinna sopimuksen mukaan.
Rikalanmäki
Rikalantie 74, Halikko

Salon joukkoliikenne – Salonpaikku.fi

Paikun sivuilta löydät aikataulut ja reitit, liput ja hinnat sekä muita ohjeita ja tietoa.

Siirry Salonpaikku.fi -sivuille

Vaihda kallis elämä rikkaaseen – muuta Saloon!

Saloon.fi