Hyppää sisältöön

Meren verran parempi Särkisalo

Eteläisessä Salossa sijaitsevassa Särkisalon saaristopitäjässä on meri ja luonto vahvasti läsnä. Erikokoisista saarista koostuvalla alueella on paljon rantoja, upeita näköalakallioita ja monipuolista luontoa.

Palvelut

Särkisalosta löytyy palveluita ja ohjelmaa sekä nuoremmille että hiukan varttuneemmillekin. Kirkonkylässä on päiväkoti, alakoulu, kirjasto, punttisali, nuorisotila, kauppa, posti ja ravintola. Pitäjän olohuone löytyy Särkisalokodista, jossa yhdistykset ja kyläläiset usein kokoontuvat.

Kesä

Kesä on Särkisalossa vilkasta aikaa. Satamat täyttyvät veneistä ja mökkiläiset vilkastuttavat pitäjän elämää. Kesäkahvilat ja kesäravintolat aukaisevat ovensa ja niiden terasseilta on mukava seurata leppoisaa saaristoelämää. Yhteisellä ponnistuksella koristellaan juhannussalko, vietetään Särkisalopäivää sekä lukuisia pienempiä tapahtumia ja ohjelmailtoja. Kuumana kesäpäivänä on piristävää käydä uimassa joko Meripirtin tai Förbyn hiekkarannoista ja istua lämpimällä kalliolla ihailemassa auringonlaskua.

Aktiviteetit

Pyöräilyn, lenkkeilyn ja luonnossa liikkumisen lisäksi Särkisalossa on mahdollista urheilla myös ryhmässä. Kesällä urheilukentällä pelataan eri palloilulajeja ja kirkkopuistossa jumpataan. Talvikaudella alakoulun liikuntasalissa on tarjolla monipuolista urheilutoimintaa kaiken ikäisille.

Veneellä on kätevää liikkua paikasta toiseen pitäjän alueella, poiketa Hankoon tai vierailla Kemiönsaaren kesäkohteissa. Paikkakunnan satamat kirkonkylässä ja Förbyssä tarjoavat venepaikkojen ja talvisäilytyksen lisäksi myös monia muita veneilijöiden tarvitsemia palveluita. Särkisalo tunnetaan myös erinomaisista kalavesistään.

Tervetuloa asumaan meren verran parempaan Särkisaloon!

Facebook www.facebook.com/visitsarkisalo

Instagram www.instagram.com/visitsarkisalo/

Sarkisalo.fi

Ota yhteyttä

Sanna Koskinen
sanna.maria.koskinen@gmail.com
044 260 9929

Särkisaloon kannattaa muuttaa kauempaakin, vaikka Afrikasta asti

Haussa oli sopiva paikka Etelä-Suomesta potentiaalisten asiakkaiden läheltä, rannikolta, jossa pääsee veneilemään ja sopivalla etäisyydellä lentokentästä. Kaupungissa emme halunneet asua, hän linjaa. Näillä tiedoilla ja sopivalla hintatasolla Oikotiessä valinta osui Särkisalon Förbyhyn, josta löytyi erinomainen rantakiinteistö, jossa palvelut ja koulu olivat sopivan lähellä.

Lue koko tarina

Etuovi.com - alueen myytävät asunnot

Oikotie.fi -alueen myytävät asunnot

Etuovi.com - myytävät loma-asunnot

Oikotie.fi - myytävät loma-asunnot

Kaupungin tontit

Palveluja kartalla

Salon karttapalvelusta kartta.salo.fi voit hakea haluamiasi palveluja kartalle. Kiinnostaaako missä on koulut ja päiväkodit, leikkipaikat, koirapuistot, liikuntakohteet ja muut. Tutustu.

Kohteita

Förby Marina
Irmer Stenbergin tie, 25640, Salo
Villa Signell
Särkisalontie 1300-2, 25640, Salo
Mökki meren rannalla saaristomaisemissa Särkisalossa
Finnholmenintie 80, 25640, Salo
Kalastusloma saaristomerellä Särkisalossa 6-8 hengelle
Iso Keisarin tie, 25630, Salo
Saaristoravintola Nixor
Niksaarentie 340, 25640, Salo
Kalastusloma saaristomerellä Särkisalossa 3-4 hengelle
Iso Keisarin tie, 25630, Salo
Saaristomökit Särkisalossa
Iso Keisarin tie, 25630, Salo
Villa Meri juhlatilat Salon saaristossa Särkisalossa
Iso Keisarin tie 5, 25630, Särkisalo
Vuorovetten Jäätelö
Strömma, Mathildedal, Särkisalo
Vuorovetten Jäätelö on syntynyt Strömmassa, meidän mummolassa.
Ankkuritien leikkipaikka
Ankkuritien varrella Särkisalossa
Tiimitapahtumat ja virkistyspäivät
Särkisalontie 590, Särkisalo
Valla Outdoors järjestää ryhmille tiimitapahtumia ja virkistyspäiviä Särkisalossa sekä Teijon kansallispuistossa
Kajakkien vuokraus
Särkisalontie 590, Särkisalo
Vuokraa kajakki itsellesi ja kaverille kahdeksi tunniksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi
Melontaretket
Särkisalontie 590, Särkisalo
Lähde melontaretkelle Särkisalon sisäsaaristoon tai seikkaile selillä osaavan melontaoppaan kanssa
Aava Adventures – mökkimajoitusta ja melontaa
Uudenkyläntie 65, Särkisalo
Majoitu mukavasti Särkisalossa merellisissä maisemissa
Särkisalo Valehtelijan taukopenkit
Särkisalo
Krailan tilan tilausristeilyt
Kuivastontie 410, Salo
Koe aito merellinen Salo ja kaunis saaristo
Särkisalon ulkokuntoilulaitteet
Ankkuritie 3, Särkisalo
Lönnviken
Lönnviken Petun saaressa: mökit Villa Lönnviken ja Lilla Lönnviken
Mökkimajoitusta 8 hengen Villa Lönnvikenissä ja 4 hengen Lilla Lönnvikenissä Petun saaressa Särkisalossa
Meripirtin uimapaikka
Särkisalontie 590, Särkisalo
Ruukkikyliä ja saariston idylliä pyöräillen
Reitti alkaa Salon keskustasta
Merellisen Salon saaristokierros meloen
Reitti alkaa Salon keskustasta
Särkisalon koulun liikuntasali (275m2)
Pensalontie 1, Särkisalo

Tapahtumia

Sebfmx FEST – koko perheen extremetapahtuma 5.7.2025
La 5.7.2025 klo 11:00 - 17:00
Vuoden vauhdikkain perhetapahtuma Särkisalossa!
Lempeä Rantajooga @Förby
To 10.7.2025 klo 09:00 - 10:15
Lempeä rantajooga torstai aamuisin, Förbyn uimaranta
Lempeä Rantajooga @Förby
To 17.7.2025 klo 09:00 - 10:15
Lempeä rantajooga torstai aamuisin, Förbyn uimaranta
SatamaRannan Tanssit 19.7.2025
La 19.7.2025 klo 19:00 - 23:30
Koko perheen kesätapahtuma SatamaRannan tanssit Särkisalossa
Lempeä Iltajooga @Förby
Ti 22.7.2025 klo 18:00 - 19:30
Lempeää iltajoogaa Förbyn seurojentalolla
Lempeä Rantajooga @Förby
To 24.7.2025 klo 09:00 - 10:15
Lempeä rantajooga torstai aamuisin, Förbyn uimaranta
Itsenäisyyspäivän vietto Salossa 2025
5.12. - 6.12.2025
Itsenäisyyspäivän viralliset tapahtumat eri puolilla Saloa.

Salon joukkoliikenne – Salonpaikku.fi

Paikun sivuilta löydät aikataulut ja reitit, liput ja hinnat sekä muita ohjeita ja tietoa.

Siirry Salonpaikku.fi -sivuille

Tutustu merelliseen Särkisaloon