Hyppää sisältöön

Rasti 13 Huvittelua ja hurvittelua saarella

Vuohensaaren saari oli alun perin Wiurilan kartanon omistuksessa. Vuonna 1933 saari lahjoitettiin salolaisten virkistyssaareksi, joka sai nimekseen Wiurilan kreivin kansanpuisto. Seuraavana vuonna valmistui Vuohensaaren uimalaitos ja 1935 kesäravintola. Leirintäalue saareen saatiin vuonna 1964. Leirintäalueesta tuli suosittu ja sinne tuli vieraita aina ulkomailta saakka.

Saaressa on oppinut moni aikansa salolaisnuori uimaan ja saarelta järjestettiin myös uimakilpailuja. Uimalaitoksen varustukseen kuuluivat myös hyppytornit ja maksulliset saunat. Monet muistavat myös kahvilan maukkaat korvapuustit ajalta. Tanssilavakin Vuohensaaressa oli jo näinä aikoina. Vuohensaaren kesäteatteri valmistui 1960-luvun lopulla ja sen ensimmäinen näytelmä oli Laulu tulipunaisesta kukasta.

Monille salolaisille tunnetuimpia ajalta on kuitenkin Vuohensaaren juhannusjuhlat. Juhannusjuhlia järjestivät salolaiset urheiluseurat Vilpas ja Viesti. Väkeä saareen ajettiin neljällä veneellä, joiden perässä vedettiin vielä toista, moottoroimatonta venettä. Juhlille saatiin myös nimekkäitä esiintyjiä – esimerkiksi Tapio Rautavaara ja Toivoa Kärkeä ovat olleet esiintymässä. Välillä juhlissa meno äityi liiankin villiksi ja vieressä olevaa, pientä, keltaista rakennusta käytettiin putkana järjestyksen häiritsijöille ennen kuljetuksen lähtöä. Nykyään tätäkin mökkiä vuokrataan majoituskäyttöön.

Myöhemmin juhannusjuhlat lopetettiin järjestyshäiriöiden vuoksi. Lieneekö pengertien valmistuminen osasyy näihin? Vuohensaaressa järjestettiin noin 15 vuoden ajan Vuohisrock-tapahtuma koulujen alun aikaan. Tapahtuman tarkoitus oli antaa tilaisuus esiintyä paikallisille bändeille, mutta esiintyi sielläkin huippusoittajia ja -artisteja, kuten Remu Aaltonen. Vielä 90-luvulla saarella järjestettiin Blues Picnic -konsertteja, joihin kuului blues ja rhythm’n’blues musiikkia sekä hienoja autoja ihasteltavaksi.

Vuohensaaren uimaranta. Kuva: Salon kaupungin valokuva-arkisto

Vuohensaaren uimaranta Kuva Salon kaupungin valokuva-arkisto

Vuohensaaren kesäteatteri. Kuva: Salon kaupungin valokuva-arkisto.

Vuohensaaren kesäteatteri Kuva Salon kaupungin valokuva-arkisto