Lukuviikolla Armfeltin alakoulussa innostuttiin lukemaan
Lukuviikkoa vietettiin 5.-11.4.2021 teemalla ”Lukutaito on kansalaistaito”. Siihen osallistui satoja kouluja, kirjastoja ja päiväkoteja ympäri Suomea. Lukuviikon aikana kannustettiin 13 000 lasta ja nuorta lukemaan!
Armfeltin alakoulussa lukuviikkoa vietettiin monin eri tavoin ympäri viikkoa. Lukuviikon aamut alkoivat seiskaluokkalaisten koostamilla aamunavausvideoilla. Videoilla osa koulun opettajista ja ohjaajista kertoivat lukemiseen liittyvistä ajatuksistaan ja suosikkikirjoistaan, niin lapsuuden lemppareista kuin nykyisistä mieltymyksistään. Aamunavausvideot olivat odotettuja ja ne herättivät luokassa keskustelua omista lukukokemuksista ja lukemisen hyödyistä.
Kirjoihin tutustuttiin monipuolisin keinoin: lukemalla, kuuntelemalla, kirjavinkkauksiin osallistumalla ja myös itse vinkkaamalla. 6C-luokalla oli myös välituntisin lukukahvila, jonne sai varata vuoron ja lukemisen aikana herkutella omilla eväillä. Kolmosluokassani oppilaat lukivat kirjaa ”lukukoiran” eli oman pehmolelun kanssa.
Monissa luokissa oli yhteisiä lukutuokioita, joissa kuunneltiin opettajan lukemaa kirjaa tai äänikirjaa. Kuuntelussa oli muun muassa Yökoulu-sarjan kirja sekä Poika ja mekko. Ykkösluokkalaisten huoltajia myös kannustettiin lukemaan kotona ääneen kirjoja ja jatkamaan syksyllä aloitettua lukuprojektia.
Kirjoihin tutustuttiin kirjavinkkausten avulla. Kirjoja vinkkasi niin koulun henkilökunta aamunavausvideoilla, Halikon kirjaston Aarne kuin koulun oppilaat. Kirjavinkkaukset mahdollistivat kiinnostavien lukukokemuksien löytämistä ja niiden jakamista muille. Kirjaston Aarne vinkkasi luokkatasolle sopivia kirjoja ja koosti niistä luokille kirjakasseja. Iso kiitos Aarnelle lukemiseen innostamisesta ja sujuvasta yhteistyöstä!
Lukuintoa heräteltiin myös 300 minuutin lukuhaasteella. Haasteessa luettiin 10 minuutin ajan kirjaa eri paikoissa ja eri tyyleillä. Kirjaa luettiin esimerkiksi pipo päässä, ääneen kaverille ja kylmässä saunassa.
Lukuviikon aikana kolmosille ei tullut muita läksyjä kuin lukemista. Uppouduimme Topeliuksen klassikkosatuihin ja täytimme niihin liittyviä tehtävävihkoja. Vanhat sadut rikastuttivat taas uusilla sanoilla lasten sanavarastoa.
Viikon aikana luettiin runsaasti ja tehtiin Kunnarin ja Salosen lukudiplomiin liittyviä tehtäviä. Lukudiplomia tehdään koko koulussa koko lukuvuoden ajan eli innokas lukeminen jatkuu myös lukuviikon jälkeen!
Sari Yliniskala