Hyppää sisältöön

Ollikkalan Puusepänpuisto

Puutarhakaupungin tunnelmaa

Ollikkalan Puusepänpuiston ainutlaatuinen historia kaupungin puutarhana on luonut puitteet vehreälle ja viihtyisälle asuinympäristölle, jossa omatonttiset pientalot toteutetaan omannäköisillä ratkaisuilla ja itselle sopivassa kokoluokassa. Tontit ovat reilun kokoisia sijaintiinsa nähden, ja ympäristössä on väljyyttä ja vehreyttä. Korttelialue ja yhteisötalo tukevat yhteisöllisyyttä. Keskusaukio toimii virkistysalueena ja pohjois-eteläsuunnassa mutkittelee puuryhmien lomassa polku, joka liittyy Ollikkalankatuun ja ohjautuu lähellä olevalle jokirannan ulkoilu- ja virkistysalueelle. Entiselle kaupungin puutarhan alueelle sijoittuville tonteille ajetaan pihakatua pitkin. Rakentaminen sovitetaan maastoon olemassa oleva puusto huomioiden, ja samalla kunnostetaan jokirannan viheralueita, kävely- ja pyöräilyreittejä sekä valaistusta.

Asemakaavan muutos Ollikkalan puutarha-alue – Salo.fi 

 

Tonttihaku on auki 1.9.-31.10.

Nyt on sinun tilaisuutesi toteuttaa unelmiesi koti ja ryhtyä Asuntomessurakentajaksi. Tonttihakuoppaasta löydät konkreettiset ohjeet Asuntomessutontin hakemiseen.

Lataa tonttihakuopas tästä

Yhteisöllistä ja ekologista

Puusepänpuiston ja Tiilitehtaan historiaan rakentuva alue edustaa Salon aluerakentamisen alkutaivalta, ja Joki-Ollikkalassa henkii 1970-luku. Asuntoalueelle leimallista on luonnon läheisyys ja yhteisöllisyys. Omakotitalojen lisäksi alueelle rakentuu yhteisötalo. Koulu, päiväkoti ja kaupat sijaitsevat aivan vieressä ja ovat saavutettavissa kävellen.

Tontit ja rakentaminen

Asemakaavaluonnoksessa Ollikkalan alueelle on osoitettu 16 omakotitonttia, jotka koostuvat kortteleista 47 ja 122-124. Lisäksi kortteliin 121 tontille 1 on osoitettu yhteisötalolle paikka.

Alueella on salliva asemakaava, jossa esimerkiksi talon runko- tai julkisivumateriaalia, julkisivun sävyä tai kattomateriaalia ei ole erikseen määritelty. Rakennukset voidaan toteuttaa joko yhden tai kahden kerroksen ratkaisuina. Tehokkuusluvun mukaisen rakennusoikeuden lisäksi saa rakentaa maksimissaan 30 k-m² kokoisen erillisen ulkosaunan. Mahdollisten sivurakennusten tulee olla arkkitehtuuriltaan alisteisia päärakennukselle. Alueen pohjois- ja eteläosassa tulee huomioida kaavanmukaiset desibelivaatimukset. Tontin liikennealueet tulee toteuttaa vettä läpäisevillä pinnotteilla.

Alla: visualisointikuvia tulevasta asuinalueesta, Arkkitehtitoimi Oy

Asuntomessut Salossa 2028 -yhteystiedot

Projektipäällikkö Mervi Lehto
+358 50 449 7502
mervi.lehto@salo.fi

Projektikoordinaattori Elina Litz
+358 44 778 7708
elina.litz@salo.fi

Viestinnän suunnittelija Aniina Räike
+358 50 566 2959
aniina.raike@salo.fi