Hyppää sisältöön

Osallistuva budjetointi

Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa kuntalaiset ja kunnan yhteisöt ovat aktiivisina toimijoina mukana kaupungin rahankäytön suunnittelussa ja erilaisten hyvinvointia edistävien hankkeiden toteutuksissa.

Tällä sivulla:

Vuoden 2025 osallistuva budjetointi

Miten haluaisit edistää yhteisösi hyvinvointia?

Vuoden 2025 osallistuvan budjetoinnin teemoina ovat asukkaiden hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistäminen, lapsiystävällisyys, kylien ja asuinalueiden elinvoima, kestävä kehitys ja tapahtumat. Annettavan ehdotuksen ja sen toteutuksen tulee toteuttaa tukea ainakin yhtä teemaa.

Mistä on kyse?

Salon osallistuvaa budjetointia toteutetaan ensi vuonna jo viidettä vuotta. Ensi vuoden osallistuva budjetoinnin osalta ehdotukset on vastaanotettu jo tänä syksynä. Ehdotuksia ovat voineet jättää kunnan eri yhteisöt, yhdistykset, yrittäjät ja kuntalaiset. Määräraha on kunakin toteutusvuonna ollut 100 000 € ja niin myös vuonna 2025. Määräraha tullaan käyttämään valituiksi tulleiden ehdotusten toteuttamiseen.

Ehdotukset on haluttu ottaa vastaa aikaisempaa aiemmin, jotta hankkeiden toteutus voisi alkaa jo alkuvuonna. Kuntalaiset ovat päässeet myös myös ensimmäistä kertaa kommentoimaan ehdotuksia sähköisellä osallistumisalustalla, jolla myös kuntalaisäänestys tullaan toteuttamaan.

Ehdotukset voivat olla tapahtumia (esim. kyläfestivaalit, kulttuuri- ja liikuntatapahtumat, yhteiset retket), asumisviihtyvyyttä lisääviä hankintoja (esim. luontopolku, grillikatos) tai alkusysäyksiä johonkin pidempiaikaiseen toimintaan (esim. harrastustoiminta). Toteutukseen etenevät osallistuvan budjetoinnin määrärahalla ensisijaisesti ne ehdotukset, joita ehdottajat ovat itse valmiita toteuttamaan. Tällä toimintatavalla halutaan lisätä kuntalaisten yhdessä tekemistä ja yhteisöllisyyttä.

Toteutettavan toiminnan tulee lähtökohtaisesti olla avointa ja maksutonta, vaikkakin toimintaa voidaan toteuttaa eri kohderyhmille. Toiminta tulee toteuttaa Salossa. Samoin rakennettavien olosuhteiden tulee olla kaikille avoimia ja maksuttomia.

Kaupungin omaan toimintaan kohdistuvat ehdotukset toimitetaan ehdotuksen sisällön perusteella kaupungin eri palveluihin. Nämä ehdotukset voivat edetä palveluiden omilla päätöksillä ja rahoituksella.

Yhdelle toteutukselle voidaan myöntää enintään 10 000 € määräraha. Määrärahan lisäksi kaupunki tukee viestinnässä ja antaa tarvittaessa asiantuntija-apua. Hankkeet tulee toteuttaa vuoden 2025 aikana. Kaupunki ei rahoita samaa toimintaa sekä osallistuvan budjetoinnin rahoituksella että eri palvelujen myöntämin avustuksin.

Mikäli ehdotusten kokonaisbudjetti ylittää käytettävissä olevan määrärahan, päätetään suurin osa määrärahan käyttökohteista kuntalaisäänestyksen perusteella ja loppuosa (vähintään 30 % määrärahasta) työryhmän tekemän kokonaisarvioinnin perusteella. Ennen äänestystä hankkeet käydään kaupungin sisäisessä työryhmässä ja ehdottajien kanssa läpi ja varmistetaan, että ehdottajilla on mahdollisuus toteuttaa ne.

Alla olevalla videolla kerrotaan, mistä Salon osallistuvassa budjetoinnissa 2025 on kyse ja esitellään muutamia toteutuksia.

Miten toimia?

Ehdotusten jättöaika on päättynyt 14.11. Saimme yhteensä 30 ehdotusta, kiitos kaikille ehdottajille.

Kaikki toteutukseen valittavat hanketoimijat allekirjoittavat kaupungin kanssa yhteistyösopimuksen. Hanketoimijoiden tulee voida laskuttaa kaupunkia joko yhdistyksenä, yrittäjänä tai kevytyrittäjänä.

Lisätietoja antaa hyvinvointikoordinaattori Hilpi Tanska, p. 050 344 5463, hilpi.tanska@salo.fi

Vuoden 2025 aikataulu ja ohjeet

Osallistuva budjetointi etenee vaiheittain seuraavalla aikataululla.

Ehdotusten antaminen 15.10.-14.11.2024, ehdotusten kommentointi 30.11. asti

Ehdotukset ovat kaikille julkisia ja kokonaisuudessaan sähköisellä alustalla https://osallistu.salo.fi luettavissa. Kirjautuneet käyttäjät ovat voineet kommentoida ehdotuksia marraskuun loppuun asti. Samalla kirjautumisella pääsee myös äänestämään.

Kirjaudu alustalle

Yhteistyösopimus

Tästä voit tutustua toimijoiden kanssa tehtävään yhteistyösopimukseen ja sen sisältöön.

Yhteistyösopimuspohja osallistuva budjetointi 2025 (227,99 Kt)

Ehdotusten läpikäynti                                  

Ehdotusten läpikäynti ja tarvittavien lisätietojen hankinta tehdään kaupungin sisäisen työryhmän työnä. Jatkoon ja äänestykseen sopivien hankkeiden osalta tarkistetaan hankkeiden toteuttamisen edellytykset. Hanketietojen täydennyksiä on tehty joiltain osin ennen äänestystä.

Valtuuston vuoden 2025 talousarvion käsittely

Valtuusto on 2.12.2024 päättänyt vuoden 2025 talousarvion määrärahoista ja myöntänyt osallistuvalle budjetoinnille 100 000 € määrärahan.

Kuntalaisäänestys 4.-18.12.

Kaupungin sisäisen työryhmän käsittelyssä ainakin alustavasti toteuttamiskelpoisten (selvitystyö jatkuu edelleen) ehdotusten yhteenlasketut kustannukset ovat n. 150 000 € ja ylittävät näin käytettävissä olevan määrärahan. Tästä syystä järjestetään kuntalaisäänestys. Jatkoon hyväksyttyjen hankkeiden kuntalaisäänestys tapahtuu osallisuusalustalla, jonne tulee äänestystä varten kirjautua yllä olevan kirjaudu alustalle -painikkeen avulla.

Äänensä voi antaa parhaana tai parhaimpina (1-3) pitämilleen ehdotuksille. Äänestää voi kertaalleen.

Hankkeiden rahoitus ja käynnistys v. 2025

Tammikuun aikana päätetään rahoituksesta tai osarahoituksesta eniten äänestetyille tai työryhmän valitsemille hankkeille. Loppuvuoden aikana tehdään yhteistyösopimukset ja toteutetaan hankkeet.

Osallistuvan budjetoinnin tiedotteet

Tiedotteet
Salon vuoden 2025 osallistuvan budjetoinnin kuntalaisäänestys alkaa 4.12.
3.12.2024
Kaupungin osallistuvan budjetoinnin ehdotuksia sai jättää 14.11. asti. Kaupunginvaltuusto myönsi eilen 100 000 € määrärahan osallistuvan budjetoinnin toteuttamiseen vuonna 2025 ja kuntalaisäänestys ehdotuksista alkaa huomenna. Ehdotuksia vuoden 2025 osallistuvaan budjetointiin saatiin yhteensä 30 kpl. Näistä yhteensä 21 hanketta ehdottajat olivat valmiita toteuttamaan itse. Yhdeksän ehdotuksen osalta toteutusta toivottiin ensisijaisesti kaupungilta. Ehdotuksista 10 kohdistui liikuntapalveluihin, 9 kulttuuripalveluihin […]
Tiedotteet
Ehdotusten antaminen Salon vuoden 2025 osallistuvaan budjetointiin alkaa 15.10.
10.10.2024
Miten haluaisit edistää yhteisösi hyvinvointia? Salon vuoden 2025 osallistuvan budjetoinnin teemoina ovat asukkaiden hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistäminen, lapsiystävällisyys, kylien ja asuinalueiden elinvoima, kestävä kehitys ja tapahtumat. Annettavan ehdotuksen ja sen toteutuksen tulee toteuttaa tukea ainakin yhtä teemaa. Mistä on kyse? Salon osallistuvaa budjetointia toteutetaan ensi vuonna jo viidettä vuotta, mikäli kaupunginvaltuusto joulukuussa myöntää määrärahan vuoden […]
Tiedotteet
Salon osallistuvan budjetoinnin hankkeiden kuntalaisäänestyksen tulos ja rahoitus
16.4.2024
Salon osallistuvan budjetoinnin hankkeiden kuntalaisäänestys päättyi 3.4. Hankkeiden saama äänimäärä oli huikea 15 933 ääntä. Ääniä antoi yhteensä 10 313 äänestäjää, koska yhdellä äänestyskerralla saattoi äänestää useampaa hanketta, jota toivoi toteutettavaksi. Kaupungin työryhmä käsitteli hanke-ehdotuksia äänestystuloksen selvittyä ja vertaili hankkeita, niiden sisältöjä, äänimääriä ja ehdotusvaiheessa annettuja ohjeita ja teemoja. Työryhmä oli tyytyväinen saatujen ehdotusten määrään ja monipuolisuuteen […]
Tiedotteet
Osallistuva budjetointi 2024 käynnistyy ehdotusten jättämisellä
22.1.2024
Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa kuntalaiset ja kunnan yhteisöt ovat aktiivisina toimijoina mukana kaupungin rahankäytön suunnittelussa ja erilaisten hyvinvointia edistävien hankkeiden toteutuksissa. Salossa osallistuvaa budjetointia toteutetaan tänä vuonna jo neljättä kertaa vuoden 2024 talousarvioon varatulla 100 000 € määrärahalla. Raha käytetään kaupungin yhteisöjen ja kaupunkilaisten ehdottamiin ja toteuttamiin hankkeisiin kaupungin alueella. Ehdotukset voivat olla esimerkiksi […]
Tiedotteet
Osallistuvan budjetoinnin hankkeet edenneet menestyksekkäästi
2.11.2023
Kaupunki on tehnyt yhteistyösopimuksen vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin hankkeiden toteuttamisesta yhteensä 18 eri tahon kanssa, jotka huhtikuussa valittiin jatkoon. Kahden jatkoon valitun hankkeen osalta sopimusta ei ole tehty. Toimintaperiaatteeksi on jo alkuvaiheessa kerrottu, että toimijat itse toteuttavat hankkeensa ja kaupunki antaa tarvittaessa asiantuntija-apua ja apua mm. viestinnässä. Hankkeiden toteutuksessa on ollut mukana suuri määrä kuntalaisia, […]
Tiedotteet
19 hanketta saa kaupungin osallistuvan budjetoinnin rahoitusta
17.5.2023
Osallistuvan budjetoinnin hankkeista yhteensä 26 eteni maaliskuun lopulla kuntalaisäänestykseen, jossa annettiin yhteensä 8580 ääntä 6781 äänestäneen toimesta. Yhdellä äänestyskerralla pystyi antamaan äänensä useammalle ehdotukselle. Yhteensä 19 hanketta saa alla mainitun kaupungin rahoituksen ehdotuksensa toteuttamiseksi. Nämä hankkeet keräsivät yhteensä 8019 ääntä kaikista annetuista äänistä. Teijon kuntoportaiden ja Pajulan koulun monitoimikentän osalta omarahoitusosuutta selvitetään edelleen. Kaupunki tekee […]
Tiedotteet
Salo yhdessä – osallistuva budjetointi 2023 etenee
29.3.2023
Tänä vuonna Salon kaupungin osallistuvan budjetoinnin ehdotuksia sai jättää helmikuun loppuun asti. Yhteensä 40 eri henkilöä yksityishenkilönä tai yhteisön edustajana jätti ehdotuksensa. Muutamissa ehdotuksissa oli useampia ideoita tai moniosaisia toteutuksia saman teeman ympärillä. Vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin teemoina ovat asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, lapsiystävällisyys, elävät ja yhteisölliset kylät / asuinalueet sekä kestävän kehityksen toteuttaminen. Teemat toteutuivat […]
Tiedotteet
Vuoden 2023 osallistuva budjetointi käynnistyy
31.1.2023
  Ehdotusten antaminen vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin määrärahojen käytöstä on mahdollista tästä päivästä alkaen sähköisesti sivustolla www.salo.fi/osallistuvabudjetointi tai paperilomakkeella kaupungin palvelupisteissä aukioloaikoina. Ehdotuksia otetaan vastaan helmikuun loppuun asti. Samalla sivustolla on julkaistu myös video osallistuvasta budjetoinnista. Teemat Vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin teemoina ovat asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, lapsiystävällisyys, elävät ja yhteisölliset kylät/ asuinalueet sekä kestävän kehityksen […]

Vuosien 2021–2024 hankkeet

Salossa osallistuvaa budjetointia toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2021, jolloin toteutettaviksi kohteiksi valittiin Halikon frisbeegolfrata sekä Inkereen, Kuusjoen, Toijan ja Särkisalon ulkokuntoilualueet.

Vuonna 2022 toteutettiin yhteensä 12 eri hanketta, jotka olivat toteuttajineen seuraavat:

  1.  Hajalan frisbeegolfradan rakentaminen, Hajalan kyläyhdistys ry
  2.  Hyvinvointia luonnosta ryhmätoimintaa perheille, Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset FinFami ry
  3. Kuntoportaat Perniön keskustaan, Perniön Urheilijat ry, Perniön Sisu ry ja paikalliset yrittäjät
  4. Lisää toimintaa Tuohittuun, Tuohitun kyläyhdistys ry
  5. Muurlan opiston frisbeegolfradan uusiminen, Muurlan opisto
  6. Pariisilainen ilta, Salon Taiteilijaseura ry
  7. Salo Circus -sirkusesitykset ja työpajat, Poikki Taideyhdistys ry
  8. Salon monet kasvot -yhteisötaideteos, Taito Varsinais-Suomi ry
  9. Sanataidepajat lapsille ja nuorille, Kirjan talo – Bokens Hus ry
  10. Soivat kylät -konserttikiertue, Soivat kylät -taiteilijatyöryhmä
  11. Ulkoilureitti Viitankruunun ympäri, Viitankruunun asukasyhdistys ry
  12. Vuohensaaren tanssilavan peruskorjauksen suunnittelu, Roope ja Malla Pelo & kaupungin tilapalvelut

Vuonna 2023 toteutettiin yhteensä 18 hanketta, jotka olivat seuraavat:

  • Infokyltti Lukkarinmäen historiasta, Lukkarinmäki-seura ry
  • Hyvinvointia luonnosta -toiminta, Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset – FinFami ry
  • Kesäpäivä Hirsijärvellä, Hirsijärven vesienhoitoyhdistys ry
  • Egyptiläinen -taideilta, Salon Taiteilijaseura ry
  • Taito kierrättää -kesäkiertue ja Taito Cafe, Taito Varsinais-Suomi ry
  • Minussa on luonnikas laulaja -tapahtuma, Salon Viihdelaulajat ry
  • Toimarissa soi -festivaalit ja Toimarissa soi – jatkot, Toimarin Toivot -työryhmä
  • Lastenlaulukonserttikiertue ”Lelulaatikon lauluaarteet”, Lauluyhtye SwingingMamas
  • Elävää musiikkia ikääntyneiden koteihin, Soivakoti
  • Mielimusiikkia! -sarja, Anna-Maaria Varonen
  • Salo Circus Road show, Poikki Taideyhdistys ry
  • Kulttuuriklubin ja Rikalanmäen kulttuuriviikon avoin ohjelma, Kulttuuriklubi-työryhmä ja Teatteriyhdistys Vinssi ry
  • Myllytyryn uimalammen kunnostus, Hajalan kyläyhdistys ry
  • Kuntoportaat Teijon laskettelurinteen ja Meri-Teijon golfkentän läheisyyteen, Teijon Alueen Kyläyhdistys ry
  • Suomusjärven urheilukentän huoltorakennus ja käymälä, Suomusjärvi-Seura ry
  • Mobiilisuunnistusrata Suomusjärvelle, Suomusjärven Sisu ry
  • Kiikalan lentokentän rullaustien jatkaminen, Riverside Cruisers ry

Vuonna 2024 toteutetaan yhteensä 17 hanketta, jotka ovat seuraavat:

  1. Lasten musiikkimatka Kutikuti-orkesterin tahdissa, taiteilijatyöryhmä Raasumaa, Ahonen, Sadeharju, Samuelsson/
  2. Mini-Taikahuilu-ooppera kiertue kylätaloihin, taiteilijatyöryhmä Riku, Roope, Riikka ja Malla Pelo ja Esa Ylönen
  3. Soiva satukirja -kirjastokonserttikiertue, SwingingMamas-yhtye ja taiteilijat Kuusinen, Van de Kreeke ja Suomela
  4. Sambaa salolaisille vauvasta vaariin!, BRA-FIN Consulting
  5. SoivaLOVE – Tarinoita kappaleiden takaa, Soivakodin taiteilijat Laaksonen ja Pyykkö
  6. Musiikkivideo Nää maat, Musiikkiyhdistys Leticia ry
  7. Lumottu valo Halikon kirkolla, taiteilijatyöryhmä Lapinsuo-Sylven, Kuisma, Launiainen, Suutela-Kuisma
  8. Mediateos Huone 12 Wiurilan kartano, vastuutaho taiteilijat Aalto ja Kalli
  9. C.R.A.F.T. – monikulttuuriset käsityökerhot ja -leirit, Taito Varsinais-Suomi ry
  10. Hyvinvointia sointukylvyillä lapsille ja heidän huoltajilleen, taiteilija Saara Rauvala
  11. Kirjakkalan Alkuliike, Kirjakkalan Alku ry
  12. Laavu Märynummen ulkoilualueelle, Märynummen kyläyhdistys ry
  13. Kokkilan rannan yläparkkipaikan ja ympäristön siistiminen, Angelniemen kyläyhdistys ry
  14. Pieni kiipeilyteline lapsille Lainerantaan, Kyläyhdistys Laineranta ry
  15. Grillikatos Suomusjärven urheilukentän läheisyyteen, Suomusjärvi-Seura ry
  16. Kiikalan lentokentän rullaustien jatkon pinnoitus, Riverside Cruisers ry
  17. Myllytyryn uimarannan saunan korjaus, Hajalan kyläyhdistys ry

 

Lisätietoja

Lisätietoja antaa hyvinvointikoordinaattori Hilpi Tanska
050 344 5463, hilpi.tanska@salo.fi