Hyppää sisältöön

Teijon Ruukkikylät

Teijon Ruukkikylät – Teijo, Mathildedal, Kirjakkala sekä Mutainen – sijaitsevat eteläisessä Salossa, meren ja pienten järvien välimaastossa. Vakituisia asukkaita kylissä on yhteensä noin 700, vapaa-ajan asukkaita saman verran. Matkailijoita kylissä vierailee vuosittain yli 200 000.

Teijon ja Kirjakkalan rautaruukkien historia ulottuu vuoteen 1686, Mathildedalin 1852. Myöhemmin tilalle on tullut monimuotoista teollisuustoimintaa, joka jatkuu edelleen Teijon kylässä. Vanhoja ruukkirakennuksia on kunnostettu ja otettu aktiivikäyttöön kaikissa kylissä. Alueen teollisuuden, palveluiden ja matkailun parissa työskentelee yli 200 ihmistä.

Lapsiperheitä Teijolla palvelevat 151 vuotta sitten perustettu koulu sekä päiväkoti. Teijon luontokoulu tarjoaa oppilaille elämyksellistä opetusta Teijon kansallispuistossa. Opetus on opetussuunnitelman mukaista ja tapahtuu lähiluonnossa: Teijon, Mathildedalin ja Kirjakkalan ruukkikylissä ja niiden lähellä sijaitsevissa metsissä. Myös Kalliorinteen päiväkodin toiminnassa luonto painottuu vahvasti.

Ruukkikylien palvelut ovat kehittyneet huimasti viimeisten vuosien aikana. Kansallispuiston retkeilymahdollisuuksia on kaikissa kylissä, samoin erilaisia majoituspalveluja. Lisäksi Kirjakkalassa on tarjolla elämys- ja kalastuspalveluja. Teijolla on koulun ja päiväkodin ohella kauppa, kahvila, ravintola, käsityöläispuoteja, taidenäyttelyitä, kyläsepän paja ja kyläsauna. Kylästä löytyy myös kirkko ja kartano. Mathildedalissa toimii kansallispuiston luontokeskus, monenlaisia puoteja, kyläpanimo, leipomo, kahviloita, ravintoloita, vapaa-ajan puisto ja vierasvenesatama. Teijon ja Mathildedalin puolivälissä sijaitsevat golfkenttä ja laskettelukeskus, jossa on tarjolla monipuolinen lajikirjo kesäaikaankin. Pisteeksi iin päälle Ruukkikylissä toimii lukuisia aktiivisia urheiluseuroja ja muita yhdistyksiä, jotka tarjoavat monipuolisia harrastusmahdollisuuksia.

Teijon Ruukkikylissä on hyvä asua, elää ja harrastaa.

www.teijo.fi

Muutimme kerrostaloyhteistöstä kyläyhteisöön

”Kirjakkala-Teijo-Mathildedal-akselilta löytyi poikkeuksellisen paljon sekä niitä asioita, joista haaveilimme, että niitä, joista luulimme joutuvamme luopumaan Helsingistä lähtiessämme. Alueella on maaseudun mittakaavassa aika omaperäistä pöhinää, kuten hyviä ravintoloita ja kahviloita, melkein aina auki oleva kyläkauppa ja posti, taiteentekijöitä, kyläjuhlia, perinteikkäitä urheiluseuroja sekä todella monesta suunnasta tulleita ihmisiä. Lisäksi kylällä on erittäin arvostettu päiväkoti ja ehkä Suomen kaunein kyläkoulu.”

Lue koko tarina

Etuovi.com - alueen myytävät asunnot ja tontit

Oikotie.fi - alueen myytävät asunnot ja tontit

Kaupungin tontit Teijolla

Kaupungin tontit Mathildedalissa

Palveluja kartalla

Salon karttapalvelusta kartta.salo.fi voit hakea haluamiasi palveluja kartalle. Kiinnostaako missä on koulut ja päiväkodit, leikkipaikat, koirapuistot, liikuntakohteet ja muut. Tutustu.

Kohteita Teijon Ruukkikylillä

Matilda Villas -mökkikylä Mathildedalissa majoittaa laadukkaasti isommankin seurueen.
Karvarinkulma 1-18, 25660, Mathildedal
LuovaLuonto - Inspiroidutaan luonnosta
Hamarinjärventie 62, 25570, Salo
Metsäkylpy- Hyvinvointia luonnosta
Hamarijärventie 62, 25570, Salo
Opastetut kierrokset Salossa – Juurevasti juurista
Toimin Salon alueella – opastukset tilauksesta eri kohteissa
Paikallisoppaan opastetut kierrokset Salossa – erityisteemana Ilolan Arboretum ja kulttuuriympäristöt
Kirjakkalan Maatilamajoitus
Kirjakkalantie 71, 25570, Salo
Merenrantaravintola Mathildan Marina – makuja rannikolta
Ruukinrannantie 4, 25660, Mathildedal
Mathildan Marinan hotelli - meren ja kansallispuiston syleilyssä
Ruukinrannantie 4, 25660, Salo
Hotel Mathildedal
Ruukinrannantie 6, 25660, Salo
Lähiruokapuoti Puhti
Ruukinrannantie 6, Mathildedal
Paikallisten lähi- ja pientuottajien parhaita herkkuja, ruokaa & juomaa.
Laiturijoogaa ryhmille Mathildan Marinassa
Ruukinrannantie 4, 25660, Mathildedal
Taste of Nature - Naposteluretki 5 henkilölle
Ruukinrannantie 4, 25660, Salo
Mathildan Marinan vierasvenesatama
Ruukinrannantie 4, 25660, Salo
Café Mathildedal
Ruukinrannantie 6, 25660, Salo
Vuokraa caravan-paikka Teijon kansallipuistosta!
Matildanjärventie 84, 25660, Salo
Historianäyttely
Ruukinrannantie 6, 25660, Mathildedal
Kajakki-, kanootti-, SUP-lauta-, soutuvene- ja fatbikevuokraus - Teijon Luontokeskus
Matildanjärventie 84, 25660, Salo
Tentsile-majoitus Teijon kansallispuistossa
Matildanjärventie 84, 25660, Salo
Mathidedalin Ruukkitehtaat
Ruukinrannantie 6, 25660, Mathildedal
Kattohuone - Elämysmajoitus
Ruukinrannantie 6, 25660, Mathildedal
Matildanjärven kämpät Teijon kansallispuistossa
Matildanjärventie 84, 25660, Salo
Matildanjärven sauna Teijon kansallispuistossa
Matildanjärventie 84, 25660, Salo
Juhla- ja kokoustalo Matilda-talo
Juhla- ja kokoustalo Matilda-talo
Idyllisen Matildajärven rannalla Teijon Kansallispuiston kupeessa sijaitseva Matilda-talo tarjoaa upeat puitteet juhlille ja kokouksille.
Vuorovetten Jäätelö
Strömma, Mathildedal, Särkisalo
Vuorovetten Jäätelö on syntynyt Strömmassa, meidän mummolassa.
Ruukkipolku
Ruukinrannantie 6, Mathildedal
Meritien leikkipaikka
Meritien varrella Mathildedalissa
Ruukin Kehräämö
Ruukinrannantie 6, Mathildedal
Ruukin Kehräämö – Luxury made by Nature
Mathildedalin meriuimapaikka
Matildan puistotie 38, Mathildedal
Ruukkikyliä ja saariston idylliä pyöräillen
Reitti alkaa Salon keskustasta
Merellisen Salon saaristokierros meloen
Reitti alkaa Salon keskustasta
Salon idylliset kylät autolla
Reitti alkaa Märynummen kylästä
Lepola Drinks – Shop, Bar & Cafe
Kemiöntie 1008, Salo
Lepolan aidot siiderit valmistuvat käsityönä Ylönkylässä, paikallisista omenoista. Siiderimyymälä ja terassi avoinna kesäkautena.
Pieni Rannikkoreitti
Reitti alkaa Salon keskustasta
Salosta ruukkikyliin ja merellisiin saaristomaisemiin
Teijon kaukalo
Teijontie 100, Teijo
Ryhmäretki: Ruukinpatruunoiden jäljillä – historiaa ja kulttuuria Teijon ruukissa
Teijon Masuuni, Telakkatie 17
Retkeilyreitti Salo – Lehmijärvi – Teijon kansallispuisto
Perniöntie 7, Salo
Retkeillen Salon keskustasta kansallispuistoon
Meri-Ruukin lomakylä
Kiikunmäentie 28, Mathildedal
Mathildedalin Keskuspuisto
Tullintie 2, Mathildedal
Rentoa sporttia koko perheelle – keskellä idyllistä ruukkikylää
PellavaAkka / Vehkomäki Paula Design
Telakkatie 17, Teijo
Kirjakkalan Ruukkikylä / Extreme Fun
Hamarinjärventie 62, Teijo
Mathildedalin Kyläpanimo
Matildan puistotie 4, Mathildedal
Teijon kirkko
Telakkatie 1, Teijo
Kyläravintola ja Kyläpaahtimo Terho
Matildan puistotie 4, Mathildedal
Teijon Juhlatila
Telakkatie 19, Teijo
Kyläsauna Teijon Ruukkikylillä vuokrattavana
Kyläsepänkuja 2, Teijo
Vicksbäckinlahden varauskota - Natura Viva
Matildanjärven pohjoisranta, Teijon kansallispuisto
Teijo Cafe & Bakery
Telakkatie 25, Teijo
Ravintola Teijon Arkki
Telakkatie 25, Teijo
Teijon Masuuni
Telakkatie 17, Teijo
Viettelysten Vaunu
Matildan Puistotie 4, Mathildedal
Koolle Oy
www.koolle.fi
Teijo Ski & Action Park
Teijontie 345, Teijo
Matildankartanon leipomoravintola
Bremerintie 4, Mathildedal
Matildankartanon leipomo ja leipomoravintola ovat viehättävä käyntikohde
Meri-Teijo Bike Park – Maastopyöräily, Teijo National Park
Teijontie 345, Teijo
Second Chance
Ruukinrannantie 6, Mathildedal
Kylätalo Punaportti Teijon Ruukkikylillä vuokrattavana
Punaportintie 163, Mathildedahl
Teijon Kammari
Lanskalantie 95, Teijo
Käsityöverstas Kaarnalaiva
Ruukinrannantie 6, Mathildedal

Tapahtumia Teijon Ruukkikylillä

Hiihtoloman taikaa Mathildedalissa 16.-22.2.
14.2. - 22.2.2026
Mathildedal on hiihtolomalla täydellinen kohde niin aktiivis
Kauniina kohti kesää – Naisten hyvinvointipäivä
La 14.3.2026 klo 11:00 - 16:00
Naisten hyvinvointitapahtuma Marinassa
Hyvinvointi-iltapäivä Teijolla – Ikääntymiseen liittyvää asiaa
Ti 21.4.2026 klo 13:00 - 15:00
Hyvinvointi-iltapäivä Teijolla
Teijon Masuunin Joulumarkkinat
28.11. - 29.11.2026
Teijon Masuunin Joulumarkkinat la-su 28.-29.11.2026
Sadonkorjuutori
La 12.9.2026 klo 11:00 - 15:00
Sadonkorjuutori LA 12.9.2026 klo 11-15
Masuunin HeinäHulinat
La 4.7.2026 klo 11:00 - 16:00
Masuunin HeinäHulinat LA 4.7.2026
Ruukki kukkii -käsityöläismarkkinat wanhanajan henkeen
La 23.5.2026 klo 11:00 - 16:00
Ruukki kukkii -käsityöläismarkkinat LA 23.5.
Pääsiäistori
La 4.4.2026 klo 11:00 - 15:00
Teijon Masuunin perinteinen PÄÄSIÄISTORI lauantaina 4.4.2026
Lumoava teeiltapäivä Mathildan Marinassa
Ke 18.2.2026 klo 14:00 - 15:30
Teeiltapäivä Mathildan Marinassa
Mathildan Marinan hiihtoloma
14.2. - 22.2.2026
Mathildan Marinan hiihtoloma
Saunamieli Saunakauppa ja Avantoralli
7.2. - 8.2.2026
Saunamieli - Löydä oma tapasi saunoa
Hiihtoloman ohjelma Café Mathildedalissa
14.2. - 22.2.2026
Oneviolin
To 16.7.2026 klo 18:00 - 19:00
ONEVIOLIN viuluvirtuoosi
Talvilauantaisin sauna ja avanto Mathildan Marinassa
La 28.2.2026 klo 14:00 - 17:00
SAUNA JA AVANTO MARINASSA
Talvilauantaisin sauna ja avanto Mathildan Marinassa
La 21.2.2026 klo 14:00 - 17:00
SAUNA JA AVANTO MARINASSA
Ystävänpäivän sauna ja avanto Mathildan Marinassa
La 14.2.2026 klo 14:00 - 17:00
SAUNA JA AVANTO MARINASSA
Villasukkakävely - luontofullness tuokio
Su 8.2.2026 klo 14:30 - 15:30
Tule nauttimaan talvisesta villasukkakävelystä
Villasukkakävely - luontofullnesstuokio
Su 8.2.2026 klo 11:30 - 12:30
Tule nauttimaan talvisesta villasukkakävelystä
Villasukkakävely - luontofullnesstuokio
La 7.2.2026 klo 14:30 - 15:30
Tule nauttimaan talvisesta villasukkakävelystä
Villasukkakävely -luontofulnesstuokio
La 7.2.2026 klo 11:30 - 12:30
Tule nauttimaan talvisesta villasukkakävelystä
Avantorallin joogatunnit
La 7.2.2026 klo 13:00 - 14:30

Salon joukkoliikenne – Salonpaikku.fi

Paikun sivuilta löydät aikataulut ja reitit, liput ja hinnat sekä muita ohjeita ja tietoa.

Siirry Salonpaikku.fi -sivuille