Hyppää sisältöön

Rasti 5 Lähde

Reitiltä parin kymmenen metrin päässä alamäkeen sijaitsee lähde. Lähde on syntynyt luonnollisesti, mutta sen rengas on tuotu paikalle ihmistyönä. Lähteen vesi on kirkasta, mutta koska sen laatua ei tutkita, ei sitä missään nimessä suositella juotavaksi keittämättä.

Lähde syntyy, kun sadevesi pääsee jossain korkeammalla kohdalla olevasta paikasta imeytymään maaperään esimerkiksi kallion reunasta ja nousee pintaan sopivasta kohdasta alempana maastossa. Lähde hidastaa myös maaperän routiintumista sen läheisyydessä, viilentää ympäristöä kesällä ja puolestaan lämmittää talvella.

Suomalaisessa kansanperinteessä lähteitä on pelätty, koska niissä uskottiin asuvan haltijoita sekä näkkejä. Lähteille annettiin myös uhrilahjoja tervehtymisen ja hyvän onnen toivossa.

Käenkaalta eli ketunleipää kasvaa lähteen ympärillä.
Käenkaalta eli ketunleipää kasvaa lähteen ympärillä