Hyppää sisältöön

Rasti 8 Pala jalopuulehtoa

Lehtojen luonto on soveltunut siihen, että matalien aluskasvien tulee kukkia jo aikaisin keväällä ennen kuin puiden varjostavat lehdet ovat puhjenneet. Lehtoja kasvaa vain maaperällisesti rikkaimpiin paikkoihin. Näihin paikkoihin on perinteisesti raivattu myös peltoja, joka on tehnyt lehdoista uhanalaisen metsätyypin. Heiveröiset lehtokasvit eivät myöskään kestä tallaamista, joten pysythän polulla.

Tässä lehdossa kasvaa myös ympärivuoden varjostavia kuusia ja mäntyjä. Jalopuuna tunnettu tammi viihtyy hyvin rantalehdossa ja tarjoaa syksyllä myös terhojaan saaren lukuisille oraville.

Valko- ja sinivuokot peittävät maan alkukeväästä, mutta lakastuvat nopeasti lehtien puhjetessa puihin. Kallioimarteet koristavat jyrkkiä kalliorinteitä koko kesän ajan. Pihlajan happamat, mutta syömäkelpoiset marjat valmistuvat syksyllä. Myös Vuohensaaressa runsaana kasvavat taikinamarjat ovat syömäkelpoisia, mutta rakenteeltaan melko jauhoisia.

Taikinamarjoja. Kuva: CC: André Karwath

Taikinamarjoja

Sinivuokkoja. Kuva: CC: Mikko Muinonen

Sinivuokkoja