Kirjoittaja Satu-Maarit Hildén
Salon kaupunki ja Salon ammattiopisto päättivät syksyllä 2023 yhteisestä työelämälähtöisestä ja tarpeesta nousevasta yhteistyöhankkeesta. Sähkötupakointi on jo muutaman vuoden ajan lisääntynyt valtakunnallisesti lasten ja nuorten keskuudessa ja toimenpiteitä sähkötupakoinnin vähentämiseksi ja aloittamisen ehkäisemiseksi tarvitaan.
Lisää sähkötupakasta mm. salolaisilla lapsilla ja nuorilla tästä linkistä.
Päihdekasvatus haluttiin kohdentaa salolaisille viidesluokkalaisille, sillä tutkimuksen mukaan Salossakin hyvin nuoret lapset kokeilevat ja käyttävät sähkötupakkaa. Lapset ja nuoret itse toivovat aikuisilta enemmän tietoa aiheesta ja tiukempaa suhtautumista asiaan aikuisilta eli heidän vanhemmilta ja muilta lähiympäristön aikuisilta.
Työskentelyn taustalle haluttiin tuore tietopohja päihdekasvatuksen vaikuttavista ja tehokkaista menetelmistä Yksi ammattiopiston erikoisammattitutkintoa suorittava opiskelija tuotti lopputyönään erittäin mallikkaan kirjallisen työn lasten ja nuorten päihdekasvatuksesta. Sen pohjalta 11 lähihoitajaopiskelijaa lähti suunnittelemaan yhden tunnin (45min) mittaista päihdekasvatustuntia vitosluokkalaisille, jonka pääpainoksi sovittiin sähkötupakka. Suunnittelussa otettiin huomioon kohderyhmän kehitys ja ikä, sekä vitosluokan biologian opintojen sisältö ihmisen anatomiasta. Sen perusteella valikoitui yhdeksi tunnin aiheeksi paperinen ihmiskeho, johon lapset saivat laittaa post-it lappuja niiden elimien kohdalle, johon sähkötupakan haittavaikutukset kohdistuvat. Aihe tuotti paljon posti-it lappuja varsinkin sisäelimien kohdalle. Jotkut tiesivät, että nikotiini vaikuttaa myös aivoihin epäsuotuisasti. Tunnin päätteeksi kaikilla nuorilla oli toivottavasti se tieto, miten laajasti sähkötupakka voi vaikuttaa nuoren ihmisen elimistössä.
Ehkäisevän päihdetyön tutkimusten mukaan lasten ja nuorten olisi hyvä kehittää kieltäytymistaitoja välttääkseen sähkötupakan tai muiden päihteiden aloittamisen. Opiskelijat olivat omissa opinnoissaan oppineet visuaalisten materiaalien olevan hyvä tapa vaikuttaa ja se myös tutkimusten perusteella on todettu olevan vaikuttava ehkäisevän päihdetyön menetelmä. Tämän pohjalta kuvattiin kaksi videota siitä, millaisia tilanteita lapsi voi ulkomaailmassa kohdata ja miten niistä tilanteista selviäisi. Tavoite oli saada lapsia pohtimaan, miten itse toimisivat vastaavissa tilanteissa. Lopuksi keskusteltiinkin siitä, mikä voisi olla oikea tapa selvitä tilanteesta kieltäytymällä tarjotuista päihteistä.
Tunnin loppuun valikoitui vielä tietoaiheinen ja vuorovaikutteinen Kahoot-peli, jossa lapset olivat verkossa vastaamassa opiskelijoiden tekemiin päihdeaiheisiin kysymyksiin ja väittämiin. Tulokset heijastuivat reaaliajassa luokan taululle ja lapset olivat innoissaan tästä.
Kuvassa osa toteutuksesta vastanneista opiskelijoista ja opettajista
Opiskelijat pitivät tavasta suorittaa opintoja työelämälähtöisesti. He kokivat, että päihdekasvatuksen vieminen kouluihin oli kivaa vaihtelua opiskelun arkeen. He saivat myös hyvää harjoitusta ryhmien ohjaamisen ammattimaisuudesta ja kokemuksen myös siitä, miten aina kaikki ei aina suju suunnitellusti mutta miten työelämässä joustavuutta vaaditaan ja joustavasti toimimalla voi saada asiat hoidettua. Esille nousi myös tärkeitä asioihin joihin tulee kiinnittää huomiota toteutuksen näkökulmasta ja hyviä ideoita seuraaville opiskelijoille, jotka ensi vuonna toteuttavat päihdekasvatustunnin.
Voidaan ylpeästi todeta nuorten opiskelijoiden näyttäneen kykynsä suunnitella ja toteuttaa jotain sellaista, jota ei ole ennen tehty Salon kaupungissa. Ennen kaikkea he osoittivat olevansa valmiita siirtymään työelämään tämän kevään jälkeen.
Muutamalta opettajalta saadun kommentin perusteella opiskelijoiden pitämä päihdekasvatustunti oli ajankohtaisuudellaan ja sisällöllään tärkeä lisä perusopetuksen rinnalla.
Kuulijoilta eli lapsilta kysyttiin tunnin jälkeen ”opitko jotain uutta”. Hieman yllättäen suuri osa kertoi jo tietäneensä tunnilla käydyt asiat. Tästä johtopäätöksenä voisi todeta, että päihdekasvatustuntia voisi miettiä vielä aikaisemmin pidettäväksi, mutta toisaalta, kertaus on aina paikallaan ja silloin se on vaikuttavaa ja tehokasta, kun aihe toistuu ja esitetään monessa paikassa eri toimijoiden toimesta.