Osallistuva budjetointi
Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa kuntalaiset ja kunnan yhteisöt ovat aktiivisina toimijoina mukana kaupungin rahankäytön suunnittelussa ja erilaisten hyvinvointia edistävien hankkeiden toteutuksissa.
Tällä sivulla:
- Vuoden 2026 osallistuva budjetointi
- Osallistuvan budjetoinnin tiedotteet
- Aikaisempien vuosien hankkeet
Vuoden 2026 osallistuvan budjetoinnin toteutus
Osallistuvan budjetoinnin kuntalaisäänestyksessä rekisteröityneitä äänestäjiä oli yhteensä 1478 ja ääniä annettiin 3216 kpl. Äänestyksessä oli mukana 25 eri hanketta, joista 20:lle myönnettiin joko koko anottu rahoitus tai osarahoitus. Näistä yhtä osarahoitettua hanketta ei toteuteta, koska muuta rahoitusta hankkeelle ei saatu. 13 hanketta ei edennyt äänestykseen useista eri syistä.
Kaikki toteutettavat tapahtumat ja olosuhteet ovat maksuttomia yleisölle ja käyttäjille ja ne toteutetaan vuoden 2026 aikana.
Lisätietoja antaa hyvinvointikoordinaattori Hilpi Tanska, puh. 050 344 5463, hilpi.tanska@salo.fi.
Toteutettavat hankkeet
Kulttuuripalvelut ja -tapahtumat
- Salo Classic – konserttisarja
Konserttisarja tarjoaa kuusi erilaista korkeatasoista kamarimusiikkikonserttia eri puolilla Saloa: mukana on klassikkoteoksia, uutta musiikkia, sonaatteja, taiturikappaleita ja kaikenikäiset kuulijat huomioiva satukonsertti. Juonnot tekevät taidemusiikista helposti lähestyttävää. Taiteilijatyöryhmän muodostavat klassisen musiikin rautaiset ammattilaiset: Mikko Raasakka (klarinetti), Antti Vahtola ja Virva Garam (piano), Mervi Myllyoja (viulu), Olli Varonen, Anna-Maaria Varonen ja Iida Sinivalo (sello), Risto Nordell ja Aarno Cronvall (juonto). Toteuttaja taiteilijatyöryhmä, määräraha 10 000 €.
- Lastenmusiikkiorkesteri Kutikutin lastenmusiikkikonsertit
Lastenmusiikkiorkesteri Kutikuti järjestää seitsemän uniikkia lastenmusiikkikonserttia Salon alueella vuoden aikana. Konserttikiertueen konsertit koostuvat kahdesta eri konsertista nimiltään Maailmanympärysmatka ja Talven Ihmemaa. Konsertti vie kuulijat valloittavalle musiikkimatkalle, joka sisältää tuttuja perinteisiä lastenlauluja uudelleen sovitettuna sekä uusia tuttavuuksia. Kiertueen konsertit ovat vuorovaikutteisia ja osallistavia ja niiden kesto on n. 40 min. Laulut käsittelevät ystävyyttä, luonnon kunnioittamista ja yhdessä tekemisen iloa. Toteuttaja Lastenmusiikkiorkesteri Kutikuti, määräraha 8600 €.
- Improvisoitu satunäytelmäkiertue
Toteutetaan kymmenen lapsille suunnattua improvisoitua n. 30 minuutin kestoista satunäytelmää, joissa yleisöä osallistetaan mukaan tarinan luomiseen. Näyttelijät kysyvät yleisöltä virkkeitä satuun ja osallistavat yleisöä sadun edetessä. Ennen ja jälkeen esitystä keskustellaan sadun merkityksestä. Esitykset toteutetaan kiertuemuodossa eri puolilla Saloa, pääosin kirjastoissa ja muissa sopivissa tiloissa ja pääosin lauantaiaamupäivisin kaikille avoimina tilaisuuksina. Toteuttaja Improvisaationäytelmäpiiri Silmävode/ Teatteripiiri Iloton ry, määräraha 1500 €.
- Valon kaiku
Halikon kirkko muuttuu jälleen, 11.-18.10. välisenä aikana, kahdeksaksi päiväksi taideteokseksi. Työryhmä Markus Kuisma, Max Lapinsuo-Sylwén ja Kaisa Suutela-Kuisma toteuttavat kokonaisuuden, jossa kirkon seinät heräävät eloon videon keinoin. Taivasvalot tanssivat koko Halikon yllä, hautausmaan puut vaihtavat väriään, ja musiikilla luodaan lumoava äänimaisema. Valon kaiku -tapahtuma on esteetön ja kaikenikäisille sopiva. Yhteistyössä on mukana Salon seurakunta ja mahdolliset sponsorit. Vuonna 2025 toteutettu Valon leikki keräsi n. 80 000 katsojaa. Toteuttaja taiteilijatyöryhmä, määräraha 10 000 €.
- Vuohensaaren sävelet ja tarinat -yhteislaulutilaisuus
Kaupunkilaiset kutsutaan toukokuun lopulla keväiseen Vuohensaareen. Salon Oppaiden Laura Mänki kertoo tarinoita Vuohensaaresta ja Salon Viihdelaulajat laulaa ja laulattaa yleisöä. Tilaisuudessa jaetaan yhteislaulumonisteet ja se on tarkoitettu kaikille salolaisille. Toteuttajat Salon Viihdelaulajat ry ja Laura Mänki, määräraha 2000 €.
- Sairaalamuusikot kulttuurihyvinvointia tukemassa
Tuodaan elävää musiikkia sairaalaympäristöön hyvinvointia tukemaan ja musiikkikulttuuria sinne, missä sillä on vaikuttavuutta. Vuoden aikana toteutetaan yhteensä kuusi n. kahden tunnin mittaista musiikkitapahtumaa TYKS:in Salon sairaalan osastoilla. Esiintymisistä sovitaan erikseen niistä vastaavien henkilöiden kanssa. Kohderyhmänä ovat Salon sairaalan palveluja käyttävät kansalaiset. Toteuttajat taiteilijatyöryhmä Elina Kivelä & Arto Pasio, määräraha 2 800 €.
- Metsään piilotettu aarre
Toteutetaan taideluontopolku Vuohensaaren metsässä 28.5-17.8. Kyseessä on kaikenikäisille suunnattu elämyspolku, jossa pääsee ihastelemaan kesän luonnontilaista metsää ja sinne lisättyjä moniaistisia taideteoksia, jotka innostavat tutkimaan ja aistimaan metsän tunnelmaa. Polun varrella on työpaja, jossa voi ottaa osaa yhteisteoksen valmistamiseen käyttäen luonnon materiaaleja. Toteuttaja taiteilijatyöryhmä Tea Tikka ja Suvi Toivoniemi, määräraha 6070 €.
- Hetkiä hiekalla – luonnonläheistä mielen hyvinvointia, rentoutumista, hiekkamaalausta ja musiikkia uimarannoilla
Luova hyvinvointiohjaaja Hannele Ruponen ja lauluyhtye SwingingMamas yhdistävät hiekkamaalauksen ja musiikin rauhoittavaksi kokonaisuudeksi ja tarjoavat kaikille sopivia rentouttavia ja taideterapeuttisia tuokioita Salon uimarannoilla. Kevyesti tarinallisten tuokioiden kesto on n. 45 minuuttia, mutta mukaan voi tulla vaikka hetkeksikin. Tuokioissa hyödynnetään luonnon- ja kierrätysmateriaaleja. Tapahtumat toteutetaan säävarauksella pop up- tyylillä kuudella kaupungin uimarannalle 22.6-9.8. välisenä aikana ja niistä tiedotetaan kaupungin sosiaalisessa mediassa/verkkosivuilla viimeistään tapahtumapäivänä. Toteuttaja taiteilijatyöryhmä, määräraha 5000 €.
- Valotapahtuma koko perheelle Perniössä
Suunnitellaan reitti, jota kuljetaan ja jonka varrella on erilaisia valaistuja hahmoja. Tapahtuma on suunnattu erityisesti perheille ja se toteutetaan lokakuussa. Toteuttaja Perniön kirkonkyläyhdistys, määräraha 700 €.
Liikunta- ja hyvinvointipalvelut
- Tanssii kaikkien kanssa -tanssikurssit
Toteutetaan hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä edistävät sekä tanssimisen iloa tuottavat matalan kynnyksen tanssikurssit, jotka on suunnattu kaikille. Tanssikurssit järjestetään Halikon Nuorisoseurantalolla arki-iltaisin kuudesti vuoden aikana, kolmesti keväällä ja kolmesti syksyllä. Tanssikurssit on tarkoitettu yli 12-vuotiaille ja niissä huomioidaan erityisesti kehitysvammaisten, liikuntavammaisten ja ikäihmisten tarpeet. Tanssikurssilla on ammattitaitoiset tanssinopettajat ja elävää musiikkia. Toteuttaja Salon Kehitysvammaisten tuki ry, määräraha 1000 €.
- Iloa ikäihmiselle, työkokemusta nuorille!
Ikäihmisten viriketoiminta on Salon 4H-yhdistyksen toimintamalli, jolla työllistetään nuoria ja ilahdutetaan ikäihmisiä. Toiminnasta hyötyvät kaikki mukana olevat. Nuoret saavat kahden viikon kesätyön virikeohjaajana hoivakodissa, ikäihmiset enemmän mielekästä ajanvietettä ja hoiva-ala lisää tunnettuutta ja mahdollisia tulevaisuuden tekijöitä. Aiemmin nuoria on työllistynyt hoivakoteihin ympäri Saloa. Ehdotetun määrärahan turvin pystymme työllistämään 15 nuorta. Toteuttaja Salon 4H-yhdistys ry, määräraha 6750 €.
- Kielikerho yhteisönä -toiminta
Jokusha Kielikerhon toiminnan tavoitteena on vahvistaa maahanmuuttajien kotoutumista ja yhteisöllisyyttä Salossa. Tarkoituksena on luoda pysyvä, lämmin ja helposti saavutettava tila, jossa maahanmuuttajat voivat harjoitella suomen kieltä paikallisten kanssa, jakaa kokemuksia ja tutustua toisiinsa. Toimintaa on tarkoitus järjestää säännöllisesti ja luoda myönteisiä kohtaamisia maahanmuuttajien ja suomalaisten välille sekä vähentää yksinäisyyttä ja lisätä hyvinvointia. Toteuttajat Saara Snellmann, Vilma Malkovin ja Ina Taburina yhteistyössä kaupungin kanssa, määräraha 700 €.
Rakennettu ympäristö
- Kuntoparkin laajennus Märyn uimalammella
Laajennetaan nykyistä kuntoparkkia Märyssä kaupungin uimarannalla. Nykyisen kuntoiluyksikön viereen hankitaan ulkokuntoiluun tarkoitettu monitoimilaite, joka mahdollistaa entistä monipuolisemman harjoittelun ja on samantyyppinen kuin esim. Tupurin kuntoratojen yhteydessä. Pohjatyöt ja asennus tehdään talkootyönä kyläläisten voimin. Myöhemmin suunnitellaan katosta laitteille. Toteuttaja Märyn kyläyhdistys ry, määräraha 9560 €.
- Kirsikkapuisto Muurlan Opiston takapihan peltoalueelle
Muurlan Opiston takana on peltoalue, joka muutetaan hankkeen myötä eläväksi kirsikkapuistoksi. Alueesta saa kohtuullisen helposti houkuttelevan puistoalueen, jossa keväisin voidaan viettää vaikkapa Salon Hanami -juhlia. Kirsikkapuisto koostuu alueelle istutettavista noin 2,5 metriä korkeista kirsikkapuiden taimista ja alue on nopeasti jokaisen kuntalaisen käytössä. Samalla puuston väriloistosta saadaan nopeasti pala keväistä tapahtumaketjua. Toteuttaja Muurlan Opisto, määräraha 8 500 €.
- Kuusjoen viljamakasiinin ja sen ympäristön valaiseminen
Kuusjoen kirkonkylällä välillä kirkko-seurakuntatalo-viljamakasiini on makasiinin nurkkaus täysin pimeä. Kylällä kulkee paljon lenkkeilijöitä ja nuoria harrastuksissaan, jolloin valaistus on tärkeää. Kuusjoki-seuralla on yhteistyössä muiden yhdistysten kanssa tapahtumia myös pimeään aikaan. Valaistus pimeällä on tärkeää viihtyvyyden ja turvallisuuden vuoksi. Viljamakasiinille asennetaan kahdesta kolmeen valaisinpylvästä sekä kaksi spottivaloa räystään alle. Toteuttaja Kuusjoki-seura ry, määräraha 3000 €.
- Lainerannan kuivakäymälän uudistaminen
Lainerannan uimaranta on aina avoinna kaikille. Yleisiä saunavuoroja järjestetään kesäperjantaisin ja talvella avantouintia lauantaisin. Nykyiset kompostoivat käymälät ovat epäkäytännölliset ylläpitää ja niiden suotovesi imeytyy maaperään. Tarkoitus on siirtää WC-rakennus parempaan paikkaan ja asentaa rakennukseen kompostisäiliöt, joiden tyhjentäminen tapahtuu helposti säiliön vaihtamisella. Suotovedet kerätään kahteen muovikanisteriin. Käymäläjätettä voi myös jälkikompostoida säiliöissä. Kyläyhdistys haluaa, että uimarannalla on siisti ja helposti ylläpidettävä käymälä, jossa on kiva asioida. Toteuttaja Lainerannan kyläyhdistys ry, määräraha 9200 €.
- Lisää yhteisöllisyyttä ja liikettä Tuohittuun
Hankkeen tarkoituksena on lisätä yhteisöllisyyttä sekä liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia Tuohitun kylässä ja sen kylätalon, Tuohikodon, yhteydessä. Vanhojen pelikenttien kunnostus ja niiden muokkaaminen erilaisiin peleihin sopivaksi (esim. tennis asfalttipohjalla, lentopallo, boccia, petankki ja mölkky hiekalla ja talvella mahdollisesti jäädytettävä luistelukenttä) ovat osa kyläyhdistyksen kestävän kehityksen teemaa. Hanke pyrkii lisäämään ja parantamaan asukkaiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä sekä lisäämään kylän lapsiystävällisyyttä. Toteuttaja Tuohitun kyläyhdistys ry, määräraha 5000 €.
- Kukkaruukkuistutukset Perniön torin ympäristöön kesäajalle
Istutetaan isoihin betoniruukkuihin torin ympärille kaikkiaan 8 kesäkukkaistutusta, joita hoidetaan läpi kesän. Yhdistys ja yksityishenkilöt toteuttavat ja hoitavat kukkien ja betoniruukkujen hankinnan loppukeväällä. Ruukut sijoitetaan torin ympäristöön, joka on luontainen ja selkeä paikka kylän elävöittämiseksi ja tavoittaa paljon ihmisiä kukista nauttimaan. Kun ruukut on hankittu, tavoitteena on vuosittainen istutus- ja hoitotyö yhteisöllisyyden kehittämiseksi. Kaupungin viheraluetiimi on mukana yhteistyössä. Ideoija Annina Hämäläinen, toteuttaja Perniön kirkonkyläyhdistys ry, määräraha 1500 €.
- Kukkapelto Kuusjoenperälle
Toteutetaan kukkapelto Kuusjoenperälle Koskentien kävelytien viereen kaupungin käyttämättä olevalle tontille (2500 m2) talkoovoimin. Pelto ilostuttaa ohikulkijoita ja kyläläisiä ja tuottaa ruokaa pörriäisille. Värikäs kukkapelto lisää asukkaiden ja ohikulkijoiden hyvinvointia ja luonnon monimuotoisuutta. Alueella elää myös siilejä, jotka kaipaavat luonnonniittyä elinympäristökseen. Kukkapellosta saa myös poimia kukkia kotiin vietäväksi. Toteuttaja: Kuusjoen Taitajat ry, määräraha 1200 €.
Oheisesta linkistä voit lukea ilman rahoitusta jääneistä ehdotuksista:
Vuonna 2026 ilman rahoitusta jääneet hankkeet ja ehdotukset
Mistä osallistuvassa budjetoinnissa on kyse?
Salon osallistuva budjetointi on maaliskuussa 2025 hyväksytty kaupunginhallituksessa Salon pysyväksi toimintatavaksi ja sitä toteutetaan vuosittain käytössä olevalla määrärahalla.
Vuoden 2026 osallistuva budjetointi alkoi loppusyksyllä 2025 ehdotusten vastaan ottamisella. Ehdotuksia voivat jättää kunnan eri yhteisöt, yhdistykset, yrittäjät ja kuntalaiset. Ehdotuksen jättäminen ei sido ehdottajia prosessin toteuttamiseen. Määrärahaksi talousarvioon vahvistettiin 100 000 €. Raha käytetään Salossa toteutettaviin hankkeisiin.
Ehdotukset voivat olla tapahtumia (esim. kyläfestivaalit, kulttuuri- ja liikuntatapahtumat, yhteiset retket), asumisviihtyvyyttä lisääviä hankintoja (esim. luontopolku, grillikatos) tai alkusysäyksiä johonkin pidempiaikaiseen toimintaan (esim. harrastustoiminta).
Toteutettavan toiminnan tulee olla kaikille avointa ja maksutonta. Samoin rakennettavien olosuhteiden tulee olla kaikille avoimia ja maksuttomia. Ehdotuksille täytyy olla toteuttaja ja se voi olla esim. yhdistys tai yritys. Ehdotuksia voidaan toteuttaa myös yhdessä kaupungin kanssa. Samaan toimintaan ja samalle toimijalle rahoitusta voidaan myöntää enintään kahtena vuonna peräkkäin.
Yhdelle toteutukselle voidaan myöntää enintään 1/10 käytettävissä olevasta määrärahasta. Määrärahan lisäksi kaupunki tukee viestinnässä ja antaa tarvittaessa asiantuntija-apua.
Mikäli ehdotusten kokonaisbudjetti ylittää käytettävissä olevan määrärahan, vähintään 2/3 määrärahan käyttökohteista päätetään kuntalaisäänestyksen perusteella ja loppuosa työryhmän tekemän kokonaisarvioinnin perusteella. Ennen äänestystä hankkeet käydään kaupungin sisäisessä työryhmässä ja ehdottajien kanssa läpi ja varmistetaan, että ne ovat toteuttamiskelpoisia.
Alla luettavissa kaupunginhallituksen hyväksymät Salon osallistuvan budjetoinnin menettelytavat:
Osallistuvan budjetoinnin menettelytavat (pdf)
Aikataulu
Kaikki toteutukseen valitut hanketoimijat allekirjoittavat kaupungin kanssa yhteistyösopimuksen. Hankkeet toteutetaan vuoden 2026 aikana.
Lisätietoja antaa hyvinvointikoordinaattori Hilpi Tanska, p. 050 344 5463, hilpi.tanska@salo.fi
Yhteistyösopimus
Tästä voit tutustua toimijoiden kanssa tehtävään yhteistyösopimukseen ja sen sisältöön.
Yhteistyösopimuspohja osallistuva budjetointi 2026
Vuosien 2021–2025 hankkeet
Salossa osallistuvaa budjetointia toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2021, jolloin toteutettaviksi kohteiksi valittiin Halikon frisbeegolfrata sekä Inkereen, Kuusjoen, Toijan ja Särkisalon ulkokuntoilualueet.
Vuonna 2022 toteutettiin yhteensä 12 eri hanketta, jotka olivat toteuttajineen seuraavat:
- Hajalan frisbeegolfradan rakentaminen, Hajalan kyläyhdistys ry
- Hyvinvointia luonnosta ryhmätoimintaa perheille, Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset FinFami ry
- Kuntoportaat Perniön keskustaan, Perniön Urheilijat ry, Perniön Sisu ry ja paikalliset yrittäjät
- Lisää toimintaa Tuohittuun, Tuohitun kyläyhdistys ry
- Muurlan opiston frisbeegolfradan uusiminen, Muurlan opisto
- Pariisilainen ilta, Salon Taiteilijaseura ry
- Salo Circus -sirkusesitykset ja työpajat, Poikki Taideyhdistys ry
- Salon monet kasvot -yhteisötaideteos, Taito Varsinais-Suomi ry
- Sanataidepajat lapsille ja nuorille, Kirjan talo – Bokens Hus ry
- Soivat kylät -konserttikiertue, Soivat kylät -taiteilijatyöryhmä
- Ulkoilureitti Viitankruunun ympäri, Viitankruunun asukasyhdistys ry
- Vuohensaaren tanssilavan peruskorjauksen suunnittelu, Roope ja Malla Pelo & kaupungin tilapalvelut
Vuonna 2023 toteutettiin yhteensä 18 hanketta, jotka olivat seuraavat:
- Infokyltti Lukkarinmäen historiasta, Lukkarinmäki-seura ry
- Hyvinvointia luonnosta -toiminta, Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset – FinFami ry
- Kesäpäivä Hirsijärvellä, Hirsijärven vesienhoitoyhdistys ry
- Egyptiläinen -taideilta, Salon Taiteilijaseura ry
- Taito kierrättää -kesäkiertue ja Taito Cafe, Taito Varsinais-Suomi ry
- Minussa on luonnikas laulaja -tapahtuma, Salon Viihdelaulajat ry
- Toimarissa soi -festivaalit ja Toimarissa soi – jatkot, Toimarin Toivot -työryhmä
- Lastenlaulukonserttikiertue ”Lelulaatikon lauluaarteet”, Lauluyhtye SwingingMamas
- Elävää musiikkia ikääntyneiden koteihin, Soivakoti
- Mielimusiikkia! -sarja, Anna-Maaria Varonen
- Salo Circus Road show, Poikki Taideyhdistys ry
- Kulttuuriklubin ja Rikalanmäen kulttuuriviikon avoin ohjelma, Kulttuuriklubi-työryhmä ja Teatteriyhdistys Vinssi ry
- Myllytyryn uimalammen kunnostus, Hajalan kyläyhdistys ry
- Kuntoportaat Teijon laskettelurinteen ja Meri-Teijon golfkentän läheisyyteen, Teijon Alueen Kyläyhdistys ry
- Suomusjärven urheilukentän huoltorakennus ja käymälä, Suomusjärvi-Seura ry
- Mobiilisuunnistusrata Suomusjärvelle, Suomusjärven Sisu ry
- Kiikalan lentokentän rullaustien jatkaminen, Riverside Cruisers ry
Vuonna 2024 toteutettiin yhteensä 17 hanketta, jotka olivat seuraavat:
- Lasten musiikkimatka Kutikuti-orkesterin tahdissa, taiteilijatyöryhmä Raasumaa, Ahonen, Sadeharju, Samuelsson/
- Mini-Taikahuilu-ooppera kiertue kylätaloihin, taiteilijatyöryhmä Riku, Roope, Riikka ja Malla Pelo ja Esa Ylönen
- Soiva satukirja -kirjastokonserttikiertue, SwingingMamas-yhtye ja taiteilijat Kuusinen, Van de Kreeke ja Suomela
- Sambaa salolaisille vauvasta vaariin!, BRA-FIN Consulting
- SoivaLOVE – Tarinoita kappaleiden takaa, Soivakodin taiteilijat Laaksonen ja Pyykkö
- Musiikkivideo Nää maat, Musiikkiyhdistys Leticia ry
- Lumottu valo Halikon kirkolla, taiteilijatyöryhmä Lapinsuo-Sylven, Kuisma, Launiainen, Suutela-Kuisma
- Mediateos Huone 12 Wiurilan kartano, vastuutaho taiteilijat Aalto ja Kalli
- C.R.A.F.T. – monikulttuuriset käsityökerhot ja -leirit, Taito Varsinais-Suomi ry
- Hyvinvointia sointukylvyillä lapsille ja heidän huoltajilleen, taiteilija Saara Rauvala
- Kirjakkalan Alkuliike, Kirjakkalan Alku ry
- Laavu Märynummen ulkoilualueelle, Märynummen kyläyhdistys ry
- Kokkilan rannan yläparkkipaikan ja ympäristön siistiminen, Angelniemen kyläyhdistys ry
- Pieni kiipeilyteline lapsille Lainerantaan, Kyläyhdistys Laineranta ry
- Grillikatos Suomusjärven urheilukentän läheisyyteen, Suomusjärvi-Seura ry
- Kiikalan lentokentän rullaustien jatkon pinnoitus, Riverside Cruisers ry
- Myllytyryn uimarannan saunan korjaus, Hajalan kyläyhdistys ry
Vuonna 2025 toteutettiin yhteensä 16 hanketta, jotka toteuttivat seuraavat tahot:
- Valon Leikki Halikon kirkolla, Markus Kuisma ja Kaisa Suutela-Kuisma yhteistyössä Alexander Reichstein ja Salon seurakunta
- Salo Circus Road Show, Eikka Alatalo ja Poikkitaideyhdistys ry
- Soivakoti – Mielimusiikista mielen hyvinvointia hoivakoteihin, Soivakoti t:mi
- Joulu kylässä – hyvän mielen joulukonserttikiertue, lauluyhtye SwingingMamas ja taiteilijatyöryhmä
- Livemusiikkia Salon uimahalliin ohjattujen vesijumppien taustalle, taiteilijatyöryhmä ja Salon liikuntapalvelut
- Frisbeegolfrata Vartsalan urheilukentälle, Vartsalan Sauva ry
- Toijan monitoimikaukalon asfalttipohjan uusiminen, Kiskon Kiskojat ry
- Alkuliike 20 ja 25, Kirjakkalan Alku ry
- Särkisalon kuntoradan kunnostaminen, Särkisalon koulun Wanhemmat ry
- Parkour-rata Särkisalon koulun pihalle, Salon tilapalvelut ja Särkisalon koulun Wanhemmat ry
- Kiskon kotiseutumuseon valaiseminen ulkoa päin, Kisko-Seura ry
- Laavu Perniön Melassuon liikunta-alueelle, Perniön yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys ry
- Muurlan veteraanilaavun käytettävyyden parantaminen, Sotien 1939–1945 Salon Perinneyhdistys ry
- Iloa ikäihmisille, työkokemusta nuorille!, Salon 4H-yhdistys ry
- Hajalan Myllytyryn saunan puuvaja ja pukuhuone, Hajalan kyläyhdistys ry
- Muurlan Opiston rantapuistoalueen kohentaminen virkistyskäyttöön, Muurlan Opiston säätiö
Lisätietoja
Lisätietoja antaa hyvinvointikoordinaattori Hilpi Tanska
050 344 5463, hilpi.tanska@salo.fi