Hyppää sisältöön

Hyvinvointi ja osallisuus

Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen on laaja-alaista kunnan eri palveluissa tehtävää työtä. Työn tavoitteena on lisätä kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä sekä kaventaa terveyseroja. Työtä tehdään yhteistyössä mm. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ja Salon eri yhdistysten kanssa.

Tärkeä osa hyvinvointia on yhteisö ihmisen ympärillä sekä mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa sen toimintaan.

Ajankohtaista

Hyvinvointiblogi

Varha - sosiaali- ja terveyspalvelut

Kaupunkilaisia eri elämäntilanteissa

Osallistu yhteisösi kehittämiseen

Vaikuta ja osallistu

Elävät kylät ja yhteisöt

Oikopolkuja:

Ajankohtaista hyvinvoinnista ja osallisuudesta

Tiedotteet
Salon osallisuusmallin esite jaossa kuntalaisille
8.7.2025
Kaupunginhallitus hyväksyi Salon ensimmäisen osallisuusmallin maaliskuussa. Osallisuusmallin luominen on ollut yksi kaupungin hyvinvointisuunnitelmaan kirjatuista toimenpiteistä. Mallista painettu esite on nyt saatavilla. Esitteen tavoitteena on kuvata selkeästi, mitä osallisuus Salossa tarkoittaa ja millä eri tavoilla kuntalaiset voivat osallistua kaupungin päätöksentekoon, kehittämiseen ja toimintaan. Esitteessä kerrotaan myös toimista osallisuuden vahvistamiseksi. Esite on suunnattu Salon asukkaille, yhdistystoimijoille ja […]
Tiedotteet
Salon kaupunki kartoittaa yhdistysten kiinnostusta yhteisötaloon Ollikkalan tulevalle asuntomessualueelle
25.6.2025
Osana Salon asuntomessuhanketta kaupunki tutkii mahdollisuutta yhteisötalon rakentamiseen Ollikkalan asuntomessualueelle, Puusepänpuistoon, osoitteeseen Ollikkalankatu 40. Kaupunki haluaa nyt selvittää minkälaista kiinnostusta noin 250 neliön kokoinen yhteisötalo herättää salolaisissa yhdistyksissä. Mikä on yhteisötalo? Yhteisötalo on kaikille avoin tila, joka tukee yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Se tarjoaa tiloja yhdistysten, asukasryhmien ja kaupungin eri palveluiden käyttöön. Tilaa voidaan hyödyntää […]
Tiedotteet
Merellinen Salo –strategiatyöpaja kutsuu asukkaat mukaan vaikuttamaan
24.6.2025
Salon kaupunki järjestää 21.8.2025 klo 15–17 strategiatyöpajan Mathildedalin Matilda-talolla (Tennistie 5, 25660 Mathildedal), jossa kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan Salon merelliseen tulevaisuuteen. Kaupunki päivittää parhaillaan strategiaansa, ja työpajassa keskitytään siihen, mitä meri ja sen mahdollisuudet merkitsevät Salon asukkaille, vapaa-ajan asukkaille, yhdistystoimijoille ja yrittäjille. Tavoitteena on yhdessä rakentaa Merellisen Salon visio – miten meri näkyy tulevaisuudessa maisemissa, palveluissa, […]
Tiedotteet
Kesä yhdessä Salossa – kulttuuria, yhteisöllisyyttä ja elämyksiä lähelläsi
20.5.2025
Salon kesä kutsuu nauttimaan kulttuurista, taiteesta ja paikallisista elämyksistä kaupungin kyliin ja kortteleihin. Kesä yhdessä -tapahtumasarja on Salon kulttuuripalveluiden ja lukuisten paikallisten yhdistysten yhteistyöhanke, joka kokoaa yhteen lämminhenkisiä tapahtumia ja uusia taidekokemuksia koko perheelle. Kulttuurin kesä Salossa Kesä yhdessä -tapahtumasarjan sydämenä ovat kotiseutupäivät ja kyläjuhlat, jotka kutsuvat tutustumaan kaupungin monimuotoisiin kulmiin. Ohjelmassa on myös tuttuja […]
Tiedotteet
Yhdistysten ilmoittautuminen 7.8. Iltatorille
7.5.2025
Salon kaupunki isännöi Iltatoria 7.8. ja tarjoaa salolaisille yhdistyksille mahdollisuuden tulla torille esittelemään omaa toimintaansa veloituksetta. Yhdistysten käytössä ovat kävelysillan paikat, kävelysillan jatkeena oleva Vilhonkadun osa sekä Horninpuisto. Paikkoja voi varata 22.6. asti Forms-lomakkeelle tai ottamalla yhteyttä yhteisökoordinaattori Terhi Sinnelään, terhi.sinnela@salo.fi. Salon Iltatori ry vastaa toripaikkojen jakamisesta eli ilmoittautuneiden yhdistysten tiedot toimitetaan Iltatori ry:lle, joka […]
Tiedotteet
Varhan uuden potilastietojärjestelmän käyttöönotto hidastaa toimintaa tilapäisesti
15.4.2025
Salon ja Someron sote-keskuksissa otetaan käyttöön Varhan uusi yhteinen potilastietojärjestelmä. Käyttöönotto tapahtuu viikolla 18 (28.4.–2.5.2025). Muutos hidastaa toimintaa tilapäisesti toukokuulle saakka ja kiireettömän hoidon saatavuus on hetkellisesti normaalia huonompi. Tämän takia myös takaisinsoittopyyntöihin vastaaminen voi kestää normaalia kauemmin. Erityisesti kiireettömissä asioissa takaisinsoitossa voi olla viivettä. Potilastietojärjestelmän muutos voi hidastaa myös esim. reseptien uusimista, joten reseptit […]
Tiedotteet
Perniön yhteisöllinen tila avautuu yhdistysten ja kaupungin käyttöön maaliskuussa
25.2.2025
Viime syksynä Perniössä järjestetyn kuntalaistapaamisen yhteydessä nousi esille tarve yhteisöllisestä tilasta, jossa esimerkiksi yhdistykset voisivat kokoontua. Ratkaisu tilatarpeeseen löytyi nopeasti, sillä Perniön kirjaston alakerrassa on kaupungin omistama tyhjillään oleva tila. Samalla kun yhdistykset saavat uuden kokoontumistilan, saa myös kirjasto käyttöönsä lisätilaa, jota voidaan käyttää esimerkiksi lukupiireihin ja kirjavinkkauksiin. Myös kaupungin muut palvelut voivat käyttää tilaa […]
Tiedotteet
Salon osallistuvassa budjetoinnissa toteutetaan 16 hanketta vuoden 2025 aikana
13.1.2025
Kaupunki on loppusyksyn aikana aloittanut vuoden 2025 osallistuvan budjetoinnin toteuttamisen ottamalla vastaan ehdotukset osallistuvan budjetoinnin hankkeiksi sekä järjestämällä kuntalaisäänestyksen. Kuntalaiset tai kunnan yhteisöt ovat antaneet 30 erilaista ehdotusta 100 000 euron määrärahan käytölle. Kuntalaisäänestys on toteutettu 21 hankkeen kesken sekä sähköisesti että paperilomakkeilla 4.-18.12. Äänestetyt hankkeet oli todettu toteuttamiskelpoisiksi ja niille oli olemassa toteuttaja. Ääniä […]

Varha-sovellus