Hyppää sisältöön

Kalle Mattila muutti etätöihin mökille

Kun Kalle Mattila avaa siniharmaan hirsimökkinsä oven, voi tulija yllättyä. Tuvassa ei seiso perinteinen pirttikalusto vaan työpiste sähköpöytineen ja isoine näyttöineen. Konsultti-projektipäällikkönä Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskuksella, Valtorilla, työskentelevä Mattila onkin ”osa-aikamuuttaja”. Hän on koronavuoden aikana tehnyt suuren osan ajastaan etätöitä vaimonsa kanssa Salon Lehmijärvellä.

Yhteydet kunnossa

Mattiloiden mökki valmistui Kallen vanhempien vapaa-ajantalon viereen 2006. Muutama vuosi sitten kiinteistöön saatiin vielä valokuituyhteys korvaamaan kuparikaapeli, ja yhteysnopeudet saatiin nostettua vaativaa etätyökäyttöä vastaavalle tasolle.

–Valokuidun vetäminen tänne onnistui, kun sain puhuttua mukaan kolme muuta kiinteistöä. Nyt vaativampikin VPN-käyttö onnistuu, Kalle kertoo.

–Olen projektin aikana huomannut, että ihmisillä on hyvin kirjava valikoima kotiverkkoyhteyksiä. Esimerkiksi pelkän puhelinverkkoyhteyden varassa raskaampi etäkäyttö tai yhteyden jakaminen useammalle käyttäjälle voi alkaa tökkiä, hän toteaa.

Toimivat etätyöyhteydet ovat siinäkin mielessä tärkeät, että Kallen vetämän Valtorin etäkäyttöprojektin tavoitteena on Suomen suurimman yksittäisen etäkäyttöratkaisun käyttöönotto ja kehittäminen.

Etätyö on uusi normaali

Etätyöskentely ei ole Mattilalle vierasta. Päinvastoin, hän ehti tottua siihen jo työskennellessään Nokialla 23 vuoden ajan.

–Nokialla ei työpisteitä ollut koskaan mitoitettu kaikille, vaan osittainen etätyö oli oletusarvo.

–Aikaisemmin etätyö oli monin paikoin luottamuskysymys ja etänä työskentelivät lähinnä esimiehet. Koronan myötä myös työntekijät joutuivat etätöihin eikä työteho siitä kärsinyt. En uskokaan, että pandemian jälkeenkään on paluuta ”normaaliin”, Kalle pohtii

–Se pakottaa myös miettimään työtilojen tarpeellisuutta, kun konttorilla olo ei varsinaisesti tuo lisäarvoa, hän huomauttaa.

Helposti irti arjesta

Mattiloiden oma etätyö on sujunut hyvin, ja he ovat asuneet korona-aikaan Salossa mökillä enemmän kuin kotonaan Helsingissä.

–Maalla olo on tuntunut turvallisemmalta ja kun olen täältä kotoisin, ei mökillä olo muutenkaan ahdista. Viihdymme toki kaupungissakin, mutta Salon ja Perniön palvelut riittävät meille mainiosti.

Mökillä myös töistä irrottautuminen on helppoa.

–Työasiat saa nopeasti mielestä, kun sulkee läppärin, laittaa saunan lämpenemään ja lähtee lenkille järven ympäri, Kalle päättää.

Mattiloiden oma etätyö on sujunut hyvin, ja he ovat työskennelleet korona-aikaan mökillä enemmän kuin kotonaan Helsingissä. –Maalla olo on tuntunut turvallisemmalta ja kun olen täältä kotoisin, ei mökillä olo muutenkaan ahdista. Viihdymme toki kaupungissakin, mutta Salon ja Perniön palvelut riittävät meille mainiosti.

Tutustu muuttajien tarinoihin

Sainion perhe muutti pääkaupunkiseudulta Saloon: ”Tuntuu kuin oltaisiin lomalla.” Luonto, lapsiystävällisyys ja arjen helppous saivat kuusihenkisen perheen vaihtamaan rivitalokodin Helsingissä omakotitaloon Salossa. ”Helsingissä matkoihin meni moninkertainen aika. Täällä vielä etäisyyksistä puhutaa kilometreinä, kun Helsingissä merkittävämpää on matkaan kuluva aika.”
Salon Märynummelle Naantalista muuttanut Anamaria rentoutuu keikkojen välillä omassa rauhassa. Luonnon lisäksi myös keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet painoivat vaakakupissa. "Näimme, kun Vappu Pimiä suositteli somessa Saloa ja selailimme hiukan tarkemmin. Sitten löysimme tämän talon ja se oli menoa."
Varsinais-Suomen Vuoden Kylään 2020 – Hajalaan muuttaneet Elina ja Leevi ovat tyytyväisiä. ”Täältä on sen verran hyvät liikenneyhteydet, että työmatka on vain kymmenen minuuttia pitempi kuin mitä se oli Turun sisäisessä liikenteessä”, Leevi huomauttaa.
Näin Savolaisesta tuli salolainen. "Kummallakaan ei ollut mitään siteitä Salon seudulle Akun työn lisäksi, joten meillä ei ollut mielessämme mitään tiettyä aluetta, Juuli-Maaria kertoo. –Sen verran tiesimme, että haluamme asua omakotitalossa ja mieluiten Salon länsipuolella lähellä moottoritietä".
Haussa oli sopiva paikka Etelä-Suomesta potentiaalisten asiakkaiden läheltä, rannikolta, jossa pääsee veneilemään ja sopivalla etäisyydellä lentokentästä. Kaupungissa emme halunneet asua, Simon linjaa. Näillä tiedoilla ja sopivalla hintatasolla Oikotiessä valinta osui Särkisalon Förbyhyn, josta löytyi erinomainen rantakiinteistö, jossa palvelut ja koulu olivat sopivan lähellä.
Mattiloiden oma etätyö on sujunut hyvin, ja he ovat työskennelleet korona-aikaan mökillä enemmän kuin kotonaan Helsingissä. Viihdymme toki kaupungissakin, mutta Salon ja Perniön palvelut riittävät meille mainiosti.
Oopperalaulajat Saara ja Jussi ostivat Salon Lukkarinmäestä yli satavuotiaan hirsitalon. ”Juna- ja bussiyhteydet Salosta pääkaupunkiseudulle toimivat erinomaisesti, eikä matka-aikaan mene paljoa enempää kuin pääkaupunkiseudun sisäisessä liikenteessä”
Nina Malin sai Salosta sujuvamman elämän. Ajatus Saloon muuttamisesta alkoi konkretisoitua koronavuoden aikana, kun etätyö toi ahaa-elämyksen, ettei Helsingissä asuminen olekaan työn kannalta välttämätöntä.
Se oikea löytyikin Salosta. Haapalat olivat etsimässä uutta asuntoa, kun talo Viitankruunussa hurmasi ensikohtaamisella. Ja niin Karoliinasta tuli paluumuuttaja. Myös aktiivinen asukasyhdistys on Haapaloille plussaa. Viitankruunussa asukkaat kehittävät aluetta aktiivisesti ja uudet tulokkaat otetaan vastaan lämpimästi. –Olemme ehtineet tutustumaan jo useampaan naapuriin.
Mia asui Helsingissä 45 vuoden ajan ennen kuin totesi kaipaavansa maaseudun rauhaa ja muutti Perniöön. Nyt hän asuu kahden kissansa kanssa pienessä satavuotiaassa torpassa lammen rannalla ja on tyytyväisempi kuin koskaan.
Sanni muutti maailmalta Suomusjärven rauhaan. "Suomusjärvellä on tilaa elää ja kokea, nähdä kauas. Mutta on myös aikaa kohtaamisille, uusille tuttavuuksille ja keskusteluille."
Päivi kehuu, miten hyvä Salossa on kasvattaa lapsia. Etäisyydet töihin, päiväkotiin ja harrastuksiin ovat lyhyet, eikä aika kulu ruuhkassa istuessa.
Unelmien perässä kulkenut Nina Sirén yhdisti kodin ja työn Mathildedalissa. "Salo on ihmisen kokoinen kaupunki. Keskustassa on kaupat ja täältä saa kaiken tarpeellisen."
Helsingistä takaisin kotiin muuttanut Niina. "Etätyön teko sujuu ja liikkeelle lähtö on helppoa, ihanteellinen sijainti Turkuun tai Helsinkiin työmatkalle suuntaaville."

Kaikki muuttajatarinat

Vaihda kallis elämä rikkaaseen – muuta Saloon!

Saloon.fi