Mia Sinisalon elämä on maalla rauhallisempaa
Mia Sinisalo asui Helsingissä 45 vuoden ajan ennen kuin totesi kaipaavansa maaseudun rauhaa ja muutti Perniöön Salon ja Raaseporin rajalle. Nyt hän asuu kahden kissansa kanssa pienessä satavuotiaassa torpassa lammen rannalla ja on tyytyväisempi kuin koskaan.
Vuodenkierron mukaan
Puu-Käpylässä aikaisemmin asunut Mia on totutellut uuteen elämään kolmen vuoden ajan. Ensimmäiset kuukaudet uudessa kodissa ovat jäänyt erityisesti mieleen.
–Silloin kun muutin, oli syksy ja kaikki oli uutta: pimeys, hiljaisuus, puulämmitys, lumityöt. Se oli jännittävää, mutta mahtavaa, Mia kertaa.
Vaikka muutama vuodenkierto on jo takana, on suuri osa maaseudun romantiikasta yhä jäljellä. Mia on huomannut myös, että maalla omakin elämä asettuu vuodenaikojen rytmiin.
–Täällä elämä rytmittyy valon mukaan ja muutenkin vuodenkierto on selkeämpi. Talvella pimeys on totaalipimeää, toisin kuin kaupungissa ja kaikki on hitaampaa ja hiljaisempaa. Kesällä valoisaan aikaan taas tulee oltua enemmän liikkeellä. Silloin tämä toimii rauhoittumispaikkana.
Maaseudun rauhaa ja odottamattomia pulmia
Saloon Miaa houkuttivat seudun polveilevat maisemat. Myös Perttelissä asuva ystävä vaikutti päätökseen. Uusi asuinpaikka löytyi asunnonvuokraussivustoja selailemalla. Lopullinen muuttopäätös syntyi kuitenkin kaukana kotoa.
–Lapset olivat muuttaneet pois kotoa ja kaipasin elämälle uutta suuntaa. Olin matkalla Japanissa ja makasin ryokanin, majatalon, tatamilla, kun tuli varmuus, että haluan tätä. Lähes samaan aikaan päätin myös aloittaa eräoppaan opinnot ja ajoin ajokortin, josta on kyllä hyötyä maalla asuessa, Mia kertaa elämänmuutostaan.
–Myös kissoilla oli merkitystä muuttoon. Täällä maalla ne saavat elää vapaata ja turvallista elämää toisin kuin kaupungissa, hän lisää.
Sopiva vuokra-asunto löytyi lopulta Perniöstä, hiljattain kunnostetusta maatilan torpasta.
–Isäntäväki asuu edelleen tilalla, joten apua pulmatilanteisiin saa läheltä. Kuten esimerkiksi silloin, kun pihalla oleva tekolampi alkoi vuotaa. Se oli ongelma, johon en ollut osannut varautua tähän muuttaessani, Mia nauraa.
Kaikki tarvittava on lähellä
Toki maalla asumisessa on myös kääntöpuolensa. Kaupassa käynti tai vaikka vain kierrätys vaativat enemmän suunnitelmallisuutta.
–Täältä ei lähdetä hetken mielijohteesta kylille, vaan se vaatii hiukan vaivaa. Kaikki pitää aikatauluttaa eri tavalla, joten uusia harrastuksia ei tule kokeiltua, Mia kertoo.
–Toisaalta tässä on sieni- ja marjametsät heti vieressä ja Teijon laskettelukeskus ja luonnonpuisto pyörämatkan päässä. Luontoliikkujalle täältä löytyykin oikeastaan kaikki. Ja kaupunkiinkaan ei ole loppujen lopuksi kovin pitkä matka, jos sinne kaipaa, hän luettelee.
Vaikka eräoppaan työ pitää Miaa paljon liikkeellä, ei torppa ole hänelle pelkkä tukikohta.
–Kyllä tämä on ensisijaisesti koti, hän päättää.
Mia Sinisalo on salolaistunut eräopas, jonka kirjoituksia voit lukea muun muassa retkipaikka-verkkosivustolta: retkipaikka.fi/kirjoittaja/mia-sinisalo
Mia Sinisalo asui Helsingissä 45 vuoden ajan ennen kuin totesi kaipaavansa maaseudun rauhaa ja muutti Perniöön Salon ja Raaseporin rajalle. Nyt hän asuu kahden kissansa kanssa pienessä satavuotiaassa torpassa lammen rannalla ja on tyytyväisempi kuin koskaan.