Hyppää sisältöön

Miten yhdistää työ ja koti?

7 asiaa, joista huomaa onnistuneensa.

Unelmien perässä kulkenut Nina Sirén yhdisti kodin ja työn Salon Mathildedalissa: Nina perheineen muutti tunnelmalliseen Mathildedalin ruukkikylään tekemään haaveistaan totta. Kuusihenkisen perheen kaksi vanhinta lasta ovat jo muuttaneet omilleen opiskelujen perässä, mutta perheen pienimmät seurasivat mukana Teijon kyläkouluun ja päiväkotiin.

Mathildedalin vanha koulu oli vastaus pariskunnan unelmiin ja tällä hetkellä tilaan suunnitellaan bed&breakfast-toimintaa. Lisäksi samaan yhteyteen tulee myös kahvila ja lifestyle-tyyppinen putiikki, sekä kurssi- ja kokoustilat. Pariskunnalla on korkealaatuisiin tuoresuklaisiin erikoistunut yritys PetriS Chocolate Room, jossa luotetaan kotimaiseen käsityöhön.

Ihanteellisen ratkaisun 7 tukipilaria:

1. Kiireinen yrittäjäpariskunta arvostaa suuresti sitä, että saman katon alla voi toimia niin koti kuin työ.
2. Kyläyhteisön elämänrytmi ja asumisen viihtyisyys miellyttää.
3. Tuttavallisuus koskettaa, täällä tervehdimme naapureitamme ja vaihdamme kuulumisia.
4. Yrittäjähenki ja vastavuoroisuus, kun verkostolta saa apua ratkaisujen tekemisessä.
5. Kaupungin palvelut ovat kattavat, kaikkea saa mitä tarvitsee.
6. Kaupungista löytyy ihania paikkoja ja kasapäin harrastusmahdollisuuksia lasten kanssa.
7. Hyvä sijainti ja ketterät liikenneyhteydet Turun ja Helsingin välissä.

“Olemme aikoinaan asuneet Fiskarsissa, joten pienen kyläyhteisön elämänrytmi ja tuttavallisuus ovat tulleet tutuiksi jo siellä”, Nina kertoo.

Salo on ottanut pääkaupunkiseudulla pääosin vaikuttaneen Sirénin perheen hyvin vastaan ja Ninan mukaan täällä on hyvä yrittäjähenki ja innovatiivisuutta. Yrittäjien vastavuoroisuudella on iso merkitys ja myös kaupungin puolelta on Ninan mukaan saanut tarpeellista tietoa.

“Salossa on pyörryttävän ihania paikkoja”

“Nyt kun matkailu ja paikalliset matkailuyrittäjät ovat tulleet tutummaksi, olen tajunnut, että Salossa on pyörryttävän ihania paikkoja, mainittakoon tästä esimerkkinä Wiurilan kartano ja kyläpuoti”, toteaa Nina.

Perheen arki on hektistä ja Nina nauttii siitä, että Mathildedalin kaunis luonto itsessään tarjoaa hyviä harrastusmahdollisuuksia.

“Olemme erityisesti ihastuneet veneilyyn ja patikointiin. Kiven heiton päässä oleva uimaranta ja kauniit kävelyreitit tammikujien ja vanhojen, mutta hyvin pidettyjen rakennuksien ympäröimänä ovat juuri sitä, mitä arjen vastapainoksi tarvitsemme. Lapset ottavat ilon irti Teijon laskettelukeskuksesta ja itse voin järjestää kotiin kurssitoimintana vaikkapa joogaa.”

“Salo on ihmisen kokoinen kaupunki”, kiteyttää Nina.

Historiallisen uniikki Mathildedal tarjoaa runsaasti tilaa unelmille ja Salon sijainti hyvien liikenneyhteyksien päässä Turun ja Helsingin välissä luo oivat puitteet matkailuyrittäjille.

“Keskustassa on kaupat ja täältä saa kaiken tarpeellisen. Erityisesti arvostan kivijalkaliikkeiden palveluhenkisyyttä. Design Hilliin tai Veturitalliin on ihana mennä nautiskelemaan”, Nina jatkaa.

“Keskustassa on kaupat ja täältä saa kaiken tarpeellisen. Erityisesti arvostan kivijalkaliikkeiden palveluhenkisyyttä. Design Hilliin tai Veturitalliin on ihana mennä nautiskelemaan”, Nina jatkaa.

(1/2018)

Tutustu muuttajien tarinoihin

Sainion perhe muutti pääkaupunkiseudulta Saloon: ”Tuntuu kuin oltaisiin lomalla.” Luonto, lapsiystävällisyys ja arjen helppous saivat kuusihenkisen perheen vaihtamaan rivitalokodin Helsingissä omakotitaloon Salossa. ”Helsingissä matkoihin meni moninkertainen aika. Täällä vielä etäisyyksistä puhutaa kilometreinä, kun Helsingissä merkittävämpää on matkaan kuluva aika.”
Salon Märynummelle Naantalista muuttanut Anamaria rentoutuu keikkojen välillä omassa rauhassa. Luonnon lisäksi myös keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet painoivat vaakakupissa. "Näimme, kun Vappu Pimiä suositteli somessa Saloa ja selailimme hiukan tarkemmin. Sitten löysimme tämän talon ja se oli menoa."
Varsinais-Suomen Vuoden Kylään 2020 – Hajalaan muuttaneet Elina ja Leevi ovat tyytyväisiä. ”Täältä on sen verran hyvät liikenneyhteydet, että työmatka on vain kymmenen minuuttia pitempi kuin mitä se oli Turun sisäisessä liikenteessä”, Leevi huomauttaa.
Näin Savolaisesta tuli salolainen. "Kummallakaan ei ollut mitään siteitä Salon seudulle Akun työn lisäksi, joten meillä ei ollut mielessämme mitään tiettyä aluetta, Juuli-Maaria kertoo. –Sen verran tiesimme, että haluamme asua omakotitalossa ja mieluiten Salon länsipuolella lähellä moottoritietä".
Haussa oli sopiva paikka Etelä-Suomesta potentiaalisten asiakkaiden läheltä, rannikolta, jossa pääsee veneilemään ja sopivalla etäisyydellä lentokentästä. Kaupungissa emme halunneet asua, Simon linjaa. Näillä tiedoilla ja sopivalla hintatasolla Oikotiessä valinta osui Särkisalon Förbyhyn, josta löytyi erinomainen rantakiinteistö, jossa palvelut ja koulu olivat sopivan lähellä.
Mattiloiden oma etätyö on sujunut hyvin, ja he ovat työskennelleet korona-aikaan mökillä enemmän kuin kotonaan Helsingissä. Viihdymme toki kaupungissakin, mutta Salon ja Perniön palvelut riittävät meille mainiosti.
Oopperalaulajat Saara ja Jussi ostivat Salon Lukkarinmäestä yli satavuotiaan hirsitalon. ”Juna- ja bussiyhteydet Salosta pääkaupunkiseudulle toimivat erinomaisesti, eikä matka-aikaan mene paljoa enempää kuin pääkaupunkiseudun sisäisessä liikenteessä”
Nina Malin sai Salosta sujuvamman elämän. Ajatus Saloon muuttamisesta alkoi konkretisoitua koronavuoden aikana, kun etätyö toi ahaa-elämyksen, ettei Helsingissä asuminen olekaan työn kannalta välttämätöntä.
Se oikea löytyikin Salosta. Haapalat olivat etsimässä uutta asuntoa, kun talo Viitankruunussa hurmasi ensikohtaamisella. Ja niin Karoliinasta tuli paluumuuttaja. Myös aktiivinen asukasyhdistys on Haapaloille plussaa. Viitankruunussa asukkaat kehittävät aluetta aktiivisesti ja uudet tulokkaat otetaan vastaan lämpimästi. –Olemme ehtineet tutustumaan jo useampaan naapuriin.
Mia asui Helsingissä 45 vuoden ajan ennen kuin totesi kaipaavansa maaseudun rauhaa ja muutti Perniöön. Nyt hän asuu kahden kissansa kanssa pienessä satavuotiaassa torpassa lammen rannalla ja on tyytyväisempi kuin koskaan.
Sanni muutti maailmalta Suomusjärven rauhaan. "Suomusjärvellä on tilaa elää ja kokea, nähdä kauas. Mutta on myös aikaa kohtaamisille, uusille tuttavuuksille ja keskusteluille."
Päivi kehuu, miten hyvä Salossa on kasvattaa lapsia. Etäisyydet töihin, päiväkotiin ja harrastuksiin ovat lyhyet, eikä aika kulu ruuhkassa istuessa.
Unelmien perässä kulkenut Nina Sirén yhdisti kodin ja työn Mathildedalissa. "Salo on ihmisen kokoinen kaupunki. Keskustassa on kaupat ja täältä saa kaiken tarpeellisen."
Helsingistä takaisin kotiin muuttanut Niina. "Etätyön teko sujuu ja liikkeelle lähtö on helppoa, ihanteellinen sijainti Turkuun tai Helsinkiin työmatkalle suuntaaville."

Kaikki muuttajatarinat