Hyppää sisältöön

Maailmalta Suomusjärven rauhaan

Sanni Orasmaa on kansainvälisesti tunnettu jazz-laulaja ja äänipedagogi. Ammattiura musiikin parissa on kuljettanut häntä Helsingistä Saksaan ja aina Yhdysvaltoihin asti. Nyt maailmaa nähnyt laulaja on löytänyt uuden kodin Suomusjärveltä, jonka ihanuuden hän haluaa jakaa muiden kanssa.

Syyskuussa 2019 Sanni muutti Espoosta Suomusjärvelle Taipaleen kylään moderniin hirsitaloon, joka on rakennettu tontilta kaadetuista hirsistä.

Uudessa kodissa uusi ja vanha yhdistyvät. Sannilla on talossa 100 megan netti, mutta hän myös lämmittää taloaan puilla. “Moderni elämä voi olla monipuolista. Kun pohdin muuttoa Suomusjärvelle, siskoni vaati lupaamaan, etten muuttaisi tänne metsän keskelle julkisen liikenteen ulottumattomiin. Mutta lopulta kuuntelin kuitenkin itseäni”, Sanni kertoo.

Juuri itsensä kuunteleminen kuuluu elämään uudessa ympäristössä. Sanni tarjoaa ääni- ja esiintymiskoulutuksia SoundByNature-yrityksensä kautta. Työssään hän kannustaa asiakkaitaan löytämään oman äänensä luonnosta. “Luonnossa kokee itsensä turvalliseksi. Silloin on helppo saada kiinni tuntemuksistaan”, Sanni toteaa. Kotoaan Sanni voi helposti toimia asiakaslähtöisesti Turku–Salo–Helsinki-akselilla. Suomusjärveä hän luonnehtiikin ihan omaksi alueeksen: “Kuin asuisi pohjoisen erämaassa, mutta silti pääsee helposti kaupunkiin.”

Turvallisuuden tuntua luonnosta itselle sekä asiakkaille

Taipaleen pieni ja ystävällinen kyläyhteisö saa Sannilta kehuja. Hän ostaa naapureiltaan lähiruokaa, ja satunnaiset kohtaamiset johtavat usein pitkiin keskusteluihin. Sanni on kiitollinen ympärillään olevista ihmisistä, joilta hän voi tarvittaessa pyytää apua.

Suomusjärven muinainen, esihistoriallinen alue ja maaston muodot lisäävät viihtyvyyttä. “Paikan erilainen, rauhallinen perusvire auttaa palautumaan jokapäiväisessä arjessa. Suomusjärvellä kunnioitetaan rauhaa, mutta vaalitaan myös yhteyksiä”, Sanni kiittelee.

Kotiovelta metsäpolulle tai Saloon pelaamaan tennistä

Suomusjärvellä voi lähteä suoraan kotiovelta luontoon juoksemaan tai hiihtämään, vuodenajasta riippuen. Salon alueelle muuton myötä Sanni on myös löytänyt uudestaan lempilajinsa, tenniksen. “Käyn usein Salon Tenniskeskuksessa pelaamassa, tila on viihtyisä ja pelaaminen edullisempaa kuin pääkaupunkiseudulla. Myös valmennuksen taso täällä on todella korkea”, Sanni iloitsee.

“Houkuttelevinta Suomusjärvellä on se, että täällä on tilaa elää ja kokea, nähdä kauas. Mutta on myös aikaa kohtaamisille, uusille tuttavuuksille ja keskusteluille.”

”Suomusjärvellä
on tilaa elää ja
kokea, nähdä
kauas.”

(1/2020)

Tutustu muuttajien tarinoihin

Sainion perhe muutti pääkaupunkiseudulta Saloon: ”Tuntuu kuin oltaisiin lomalla.” Luonto, lapsiystävällisyys ja arjen helppous saivat kuusihenkisen perheen vaihtamaan rivitalokodin Helsingissä omakotitaloon Salossa. ”Helsingissä matkoihin meni moninkertainen aika. Täällä vielä etäisyyksistä puhutaa kilometreinä, kun Helsingissä merkittävämpää on matkaan kuluva aika.”
Salon Märynummelle Naantalista muuttanut Anamaria rentoutuu keikkojen välillä omassa rauhassa. Luonnon lisäksi myös keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet painoivat vaakakupissa. "Näimme, kun Vappu Pimiä suositteli somessa Saloa ja selailimme hiukan tarkemmin. Sitten löysimme tämän talon ja se oli menoa."
Varsinais-Suomen Vuoden Kylään 2020 – Hajalaan muuttaneet Elina ja Leevi ovat tyytyväisiä. ”Täältä on sen verran hyvät liikenneyhteydet, että työmatka on vain kymmenen minuuttia pitempi kuin mitä se oli Turun sisäisessä liikenteessä”, Leevi huomauttaa.
Näin Savolaisesta tuli salolainen. "Kummallakaan ei ollut mitään siteitä Salon seudulle Akun työn lisäksi, joten meillä ei ollut mielessämme mitään tiettyä aluetta, Juuli-Maaria kertoo. –Sen verran tiesimme, että haluamme asua omakotitalossa ja mieluiten Salon länsipuolella lähellä moottoritietä".
Haussa oli sopiva paikka Etelä-Suomesta potentiaalisten asiakkaiden läheltä, rannikolta, jossa pääsee veneilemään ja sopivalla etäisyydellä lentokentästä. Kaupungissa emme halunneet asua, Simon linjaa. Näillä tiedoilla ja sopivalla hintatasolla Oikotiessä valinta osui Särkisalon Förbyhyn, josta löytyi erinomainen rantakiinteistö, jossa palvelut ja koulu olivat sopivan lähellä.
Mattiloiden oma etätyö on sujunut hyvin, ja he ovat työskennelleet korona-aikaan mökillä enemmän kuin kotonaan Helsingissä. Viihdymme toki kaupungissakin, mutta Salon ja Perniön palvelut riittävät meille mainiosti.
Oopperalaulajat Saara ja Jussi ostivat Salon Lukkarinmäestä yli satavuotiaan hirsitalon. ”Juna- ja bussiyhteydet Salosta pääkaupunkiseudulle toimivat erinomaisesti, eikä matka-aikaan mene paljoa enempää kuin pääkaupunkiseudun sisäisessä liikenteessä”
Nina Malin sai Salosta sujuvamman elämän. Ajatus Saloon muuttamisesta alkoi konkretisoitua koronavuoden aikana, kun etätyö toi ahaa-elämyksen, ettei Helsingissä asuminen olekaan työn kannalta välttämätöntä.
Se oikea löytyikin Salosta. Haapalat olivat etsimässä uutta asuntoa, kun talo Viitankruunussa hurmasi ensikohtaamisella. Ja niin Karoliinasta tuli paluumuuttaja. Myös aktiivinen asukasyhdistys on Haapaloille plussaa. Viitankruunussa asukkaat kehittävät aluetta aktiivisesti ja uudet tulokkaat otetaan vastaan lämpimästi. –Olemme ehtineet tutustumaan jo useampaan naapuriin.
Mia asui Helsingissä 45 vuoden ajan ennen kuin totesi kaipaavansa maaseudun rauhaa ja muutti Perniöön. Nyt hän asuu kahden kissansa kanssa pienessä satavuotiaassa torpassa lammen rannalla ja on tyytyväisempi kuin koskaan.
Sanni muutti maailmalta Suomusjärven rauhaan. "Suomusjärvellä on tilaa elää ja kokea, nähdä kauas. Mutta on myös aikaa kohtaamisille, uusille tuttavuuksille ja keskusteluille."
Päivi kehuu, miten hyvä Salossa on kasvattaa lapsia. Etäisyydet töihin, päiväkotiin ja harrastuksiin ovat lyhyet, eikä aika kulu ruuhkassa istuessa.
Unelmien perässä kulkenut Nina Sirén yhdisti kodin ja työn Mathildedalissa. "Salo on ihmisen kokoinen kaupunki. Keskustassa on kaupat ja täältä saa kaiken tarpeellisen."
Helsingistä takaisin kotiin muuttanut Niina. "Etätyön teko sujuu ja liikkeelle lähtö on helppoa, ihanteellinen sijainti Turkuun tai Helsinkiin työmatkalle suuntaaville."

Kaikki muuttajatarinat