Hyppää sisältöön

Ukrainan tilanteesta

Ця веб-сторінка українською, російською та англійською мовами.
This webpage is also in Ukrainian, Russian and English.
Tämä sivu on myös ukrainaksi, venäjäksi ja englanniksi.

Kysymyksiä ja vastauksia Ukrainan tilanteesta

Kaupungin eri palvelualueet auttavat sotaa paenneita ukrainalaisia, ja kaupunki tekee tiivistä yhteistyötä vapaaehtoistyötä tekevien järjestöjen sekä viranomaisten kanssa.

Ohessa kooste Ukrainan tilanteeseen liittyvistä keskeisistä kysymyksistä ja ohjeista.

Keskusteluapua ja tukea Ukrainan tilanteessa

Älä jää yksin mieltä painavien ajatusten kanssa, jos muuttunut maailmantilanne herättää huolta ja pelkoa. Sivulle on koottu yhteen paikkoja, joista saa apua ja tukea.

 

Ukrainan tilanteen vuoksi Suomeen saapuvien oikeus sosiaaliturvaan

Suurinta osaa Kelan etuuksista voi saada vasta, jos henkilö aikoo oleskella Suomessa vakinaisesti. Oikeus etuuksiin voi syntyä myös työnteon perusteella. Joissakin tilanteissa henkilöllä voi kuitenkin olla oikeus välttämättömään toimeentuloon. Lisäksi jokaisella on oikeus kiireelliseen sairaanhoitoon Suomessa. Turvapaikanhakijoiden toimeentulosta ja terveyspalveluista vastaa vastaanottokeskus.

Kelan tiedote 4.3.2022

Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen

Varsinais-Suomen pelastuslaitokselle on tullut paljon väestönsuojelua ja väestönsuojia koskevia tiedusteluja Euroopan turvallisuustilanteen kiristyttyä. Pelastuslaitos on koonnut tietopaketin, josta löytyy vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin väestönsuojista.

Pelastuslaitoksen tietopaketti

Kaupungin turvallisuussivut

Turvallisuussivuiltamme löydät tietoa muun muassa kaupungin varautumisesta, omatoimisesta varautumisesta, pelastustoiminnasta sekä väestönsuojista.

Lue lisää