Hyppää sisältöön

Työllisyyden kuntakokeilu

Salon kaupunki, Koski Tl ja Marttila ovat mukana työllisyyden kuntakokeilussa vuosina 2021 – 2024. Työllisyyden kuntakokeilussa osa työttömistä työnhakijoista siirtyy TE-toimistosta oman kotikuntansa työllisyyspalvelujen asiakkaiksi.

Poikkeus aukiolossa sekä oma-asioinnin käytössä

  • Salon kuntakokeilun päivystys on poikkeuksellisesti suljettu perjantaina 11.10.2024. Päivystystä ei järjestetä uuden asiakastietojärjestelmän käyttöönoton vuoksi.
  • Myös Työmarkkinatori -sivuston Oma asiointi -palvelu on pois käytöstä 11.-13.10.2024.
  • Asiakastietojärjestelmä ja Oma asiointi -palvelu eivät ole käytettävissä 11.-13.10.2024 välisenä aikana. Voimalan palvelupiste (Vilhonkatu 2) palvelee kuitenkin normaalisti muissa asioissa.
  • Jos et ole saanut asiaasi hoidettua ajoissa tai sen käsittely viivästyy uudistusten vuoksi, tämä otetaan huomioon TE-palveluissa. Tietojärjestelmien muutoksista johtuvat virhetilanteet korjataan jälkikäteen.
  • Pahoittelemme, että uudistukset voivat aiheuttaa ruuhkaa ja tavallista pidempää viivettä asiakaspalvelussamme.

Olenko kuntakokeilun asiakas?

Salon kuntakokeilun asiakkaita ovat työttömät työnhakijat, työllistettynä olevat ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevat työnhakijat, joiden kotikunta on kokeilualueella ja jotka

  • eivät täytä ansiopäivärahan saamisen edellytyksiä tai
  • ovat alle 30-vuotiaita, maahanmuuttajia tai vieraskielisiä henkilöitä.

Asiakkaana työllisyyden kuntakokeilussa

Avainasemassa on työnhakijoiden yksilöllinen palvelu. Salon kuntakokeilun asiakkaana saat omavalmentajan, joka nopeuttaa ja helpottaa palvelupolkuasi. Omavalmentaja-mallin ytimenä on ajatus siitä, että asiakasta ohjaa sama ihminen, joka tuntee hänen tilanteensa. Omavalmentaja kartoittaa asiakkaan osaamista, löytää vaihtoehtoja ja osaa ohjata asiakasta tarpeen mukaan muihin palveluihin. Asiakkuuden alkaessa omavalmentaja antaa sinulle omat yhteystietonsa.

Kuntakokeilu vastaa palveluistasi, mutta käytössäsi ovat
myös Oma asiointi -palvelu (mm. yhteydenottopyyntö ja muutoksista ilmoittaminen) ja valtakunnalliset TE-puhelinpalvelut.

Palvelut työllisyyden kuntakokeilun asiakkaille

Jos kiinnostut palvelusta, jätä yhteydenottopyyntö Oma asioinnissa. Se ohjautuu kuntakokeilun omavalmentajallesi. Palvelusta tulee sopia työllistymissuunnitelmassa ennen sen aloittamista. Kuvaukset kaikille kunnille yhteisistä työllisyyspalveluista löydät edelleen TE-palveluiden sivuilta, vaikka niihin osallistumisesta sinun kanssasi sopii kuntakokeilu.

Palveluita ovat muun muassa:

    • palkkatuki
    • ammatinvalinta- ja uraohjaus (psykologipalvelut)
    • työnhakuvalmennus, uravalmennus, työhönvalmennus
    • kuntouttava työtoiminta
    • työkokeilu
    • omaehtoinen opiskelu
    • työvoimakoulutukset (Työvoimakoulutusten haastatteluista ja valinnoista vastaa edelleen alueen TE-toimisto).

Asiakkaan muistilista

  • Ilmoita kaikista muutoksista tilanteessasi Oma asioinnissa tai olemalla suoraan yhteydessä omavalmentajaasi.
  • Muista tehdä suunnitelmassasi sovitut tehtävät ja merkitä ne tehdyiksi Oma asioinnissa.
  • Toimita lomakkeet (esimerkiksi työkokeilulomakkeet) kuntakokeiluun hyvissä ajoin ennen palvelut aloittamista, mieluiten noin 10 arkipäivää aiemmin.

Miten ilmoittaudun työnhakijaksi ja siirryn kuntakokeilun asiakkaaksi?

Jos kuulut Salon kuntakokeilun kohderyhmään, saat siitä tiedon henkilökohtaisesti. Kokeilun asiakkaaksi siirtyminen tapahtuu automaattisesti eikä sinun tarvitse olla yhteydessä kotikuntaasi tai TE-toimistoon erikseen sen vuoksi.

Kokeilun aikana uusi työnhakija ilmoittautuu TE-toimistoon. Käytössä on sähköinen Oma asiointi -palvelu. TE-toimisto ohjaa kokeilun piiriin kuuluvat asiakkaat kunnan asiakkaiksi. Asiakkuus kestää koko kuntakokeilun ajan. Jos asiakas esimerkiksi työllistyy määräaikaisesti ja palaa takaisin työnhakijaksi, hän ohjautuu edelleen kokeilun asiakkaaksi.

Lisätietoa asiakaspalvelumallista sekä työnhakuun liittyviä linkkejä ja lomakkeita

Entä jos en kuulu kuntakokeilun piiriin?

Jos et kuulu mihinkään työllisyyden kuntakokeilun kohderyhmään, asiointisi jatkuu TE-toimistossa kuten ennenkin. Kaikki kunnan palvelut ovat edelleen myös sinun käytettävissäsi ja TE-toimisto voi yhtä lailla ohjata sinut eteenpäin näihin palveluihin.

Tuleva työllisyyden kuntakokeilu on laajempi kuin aiemmat kuntakokeilut. Sen kohderyhmä on hyvin laajasti määritelty. Jos hyödyt kuntakokeilusta, todennäköisesti kuulut myös sen kohderyhmään.

Voinko halutessani valita pysyä TE-toimiston asiakkaana?

On poikkeustapauksia, jolloin voit valita jäädä TE-toimiston asiakkaaksi.

Kokeilualueisiin kuuluvista kunnista kaksikielisiä ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kokkola ja Turku. Muut kokeilualueisiin kuuluvat kunnat ovat yksikielisiä. Kielilain 10§:n 1 momentin mukaisesti asiakkaalla on oikeus käyttää suomea tai ruotsia viranomaisasioissa. Mikäli palvelusi ovat siirtymässä yksikieliseen kokeilukuntaan, mutta haluat saada palvelua ruotsin kielellä, voit valita TE-toimiston asiakkaaksi jäämisen.

Kuntalainen voi jäädä TE-toimiston asiakkaaksi, jos työttömyys on lyhytaikaista ja sen päättymisajankohta on etukäteen tiedossa. Esimerkiksi jos hänet lomautetaan lyhyeksi ajaksi, jonka jälkeen työt jatkuvat. Tai jos työttömyys päättyy lyhyen ajan sisällä äitiys- tai vanhempainlomaan, varusmiespalveluksen alkamiseen tai muuhun vastaavaan syyhyn.

Mitä tapahtuu, jos muutan kokeilun aikana toiseen kuntaan?

Työllisyyden kuntakokeilussa on mukana useita kuntia. Jos muutat kuntaan, joka ei ole mukana työllisyyden kuntakokeilussa, asiakkuutesi siirtyy takaisin TE-toimistolle. Muussa tapauksessa siirryt uuden kotikuntasi kokeilun asiakkaaksi. Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta löytyy kaikki työllisyyden kuntakokeiluun osallistuvat kunnat.

Koottuja tietoja kuntakokeilusta

Salon kuntakokeilun tiedotteet

Tiedotteet
Kesä tuo muutoksia Salon työllisyyspalveluiden asiakaspalvelupisteiden aukiolo- ja palveluaikoihin
11.6.2024
Salon työllisyyspalveluiden tietyt asiakaspalvelupisteet toimivat supistetuin aukioloajoin. Kesä tuo muutoksia nuorten Ohjaamon sekä työllisyyden kuntakokeilun toimintaan. Työnhakijoiden palvelupiste Voimala on avoinna koko kesän Voimalan matalan kynnyksen palvelupisteellä saa apua ja ohjausta työn ja koulutusten hakemiseen sekä työkyvyn ylläpitämiseen. Voimala sijaitsee osoitteessa Vilhonkatu 2. Voimala palvelee seuraavasti: Palvelupiste on avoinna ma – pe klo 9-15 Kahvila […]
Tiedotteet
Elinvoimajaoston kokouksen 26.3.2024 päätökset
27.3.2024
Elinvoimajaosto kokoontui eilen tiistaina 26.3. klo 17.30 alkaen. Nostimme 21.3. julkaistuun kokouksen ennakkotiedotteeseen seuraavat asiat: kaavamuutokset, maksuttoman matkustuksen Paikku-liikenteessä viikoilla 26-30, sekä TE-palvelu-uudistuksen Kyntömiehenpuiston ja Ollikkalan puutarha-alueen yleiskaavan muutos hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan. Yleiskaavamuutokset liittyvät kiinteästi Salon asuntomessuhankkeeseen. Myös Horninkadun kulmauksen asemakaavan muutos hyväksyttiin. Elinvoimajaosto päätti, että matkustus Paikku-liikenteessä on maksutonta juhannuksesta heinäkuun loppuun. Työllisyyspäällikkö Minna […]
Tiedotteet
Salon kaupunki järjestää työvoimapalvelut vastuukuntamallilla 1.1.2025 alkaen - Suomeen tulossa 45 työllisyysaluetta
30.5.2024
Valtioneuvosto on päättänyt 22.2.2024 neljästä työllisyysalueesta. Kaikki tulevat työllisyysalueet ovat nyt selvillä. Suomeen tulee yhteensä 45 työllisyysaluetta tai kuntaa, jotka vastaavat 1.1.2025 lähtien työvoimapalvelujen järjestämisestä. Kunnista yhteensä: 39 järjestää työvoimapalvelut vastuukuntamallilla neljä järjestää yksin (Lahti, Kouvola, Helsinki, Vantaa) kaksi järjestää työvoimapalvelut kuntayhtymämallilla (Suupohjan ja Kympin työllisyysalueet) Linkki työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteeseen 22.2.2024 – tem.fi. TE-palvelujen […]
Tiedotteet
Kunnallinen päätöksenteko seudullisen työllisyysalueen muodostamisesta käynnistyy
21.9.2023
Salon ja Someron kaupunkien sekä Tl Kosken ja Marttilan kuntien yhteiset sopimusneuvottelut työllisyysalueen muodostamisesta ovat tulleet päätökseen. Sopimuksen mukaan kunnat muodostavat työllisyysalueen, jossa vastuukuntana toimii Salon kaupunki. Sopimus sekä työvoimapalveluiden järjestämissuunnitelma 1.1.2025 alkaen on tarkoitus käsitellä kuntien päätöksenteossa syys-lokakuun aikana. Taustalla on lakimuutos, jonka mukaan vastuuta valtion työ- ja elinkeinopalveluista siirretään kunnille. Käytännössä tehtäviä siirretään […]
Tiedotteet
Tulevaisuuden työvoimapalvelut hahmottuvat Salon alueella
8.6.2023
Vuoden 2025 alussa voimaan tuleva laki työvoimapalveluiden järjestämisestä siirtää vastuuta kunnille tai niiden muodostamille yhteistyöalueille. Salon ympärille on syntymässä oma työllisyysalue, jonka suunnittelu etenee nyt vauhdilla. Työllisyysalue -valmisteluun osallistuvat Salon ja Someron kaupungit sekä Kosken ja Marttilan kunnat. TE-palveluiden uudistus on kokonaisuus, jossa työnhakijoiden ja työnantajien nykyisin valtion vastuulla olevat TE-palvelut siirretään kuntien järjestämisvastuulle vuoden […]
Tiedotteet
Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirtyvät kuntien vastuulle 1.1.2025 alkaen
3.3.2023
Esitys julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämisestä hyväksyttiin eduskunnassa keskiviikkona 1.3.2023. Laki siirtää julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuun työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille vuoden 2025 alusta alkaen. Nykyiset työ- ja elinkeinotoimistot on tarkoitus lakkauttaa. Salon kaupungin kannalta uudistus on merkittävä jo laajuudessaan mutta siihen on osittain jo valmistauduttu, koska kaupunki on ollut mukana työllisyyden kuntakokeilussa vuodesta 2021 alkaen. […]
Tiedotteet
Kuntakokeilun valtakunnallinen projektikoordinaattori Jari Lindström vieraili Salon kuntakokeilussa
2.12.2022
Kuntaliiton työllisyyden kuntakokeilujen valtakunnallinen projektikoordinaattori, entinen kansanedustaja ja työministeri Jari Lindström vieraili keskiviikkona (30.11.) Salossa tutustumassa Salon työllisyyspalveluiden sekä kuntakokeilun toimintaan. Päivä alkoi tutustumisella Voimala 2.0 -palvelupisteeseen ja jatkui siitä Walttin. Voimala tutustumiskäynnillä työllisyyspalveluiden esimies Minna Virta kertoi vuonna 2015 avatun Voimala 2.0 tilojen syntyneen toiveista olohuonemaiselle tilalle, jossa apua ja ohjausta voisi tulla kysymään […]
Tiedotteet
Työttömän työnhakijan asiointi muuttuu 1.5.2022 alkaen
3.3.2022
Salossa ja muissa työllisyyden kuntakokeiluun kuuluvissa kunnissa sekä TE-toimistoissa otetaan toukokuussa 2022 käyttöön uusi asiakaspalvelumalli. Muutoksen myötä työnhakijoille tarjotaan aiempaa yksilöllisempää ja henkilökohtaisempaa palvelua. Kasvokkain tapaamiset omavalmentajan kanssa lisääntyvät ja niitä järjestetään aiempaa useammin. Lisäksi työnhakijan työnhakuvelvollisuus uudistuu ja karenssit eli korvauksettomat määräajat lievenevät. Työllisyyden kuntakokeilua takana vuosi Työllisyyden kuntakokeilu, jossa Salo, Koski Tl ja […]
Tiedotteet
Salon kaupungin työllisyyspalvelut hakee yrityksiä yhteistyöhön
15.11.2021
Salon kaupungin työllisyyspalvelut jatkaa yrityksille tarkoitettua edelleensijoituspalvelua myös vuonna 2022. Palvelussa Salon kaupunki palkkaa pitkään työttömänä olleen salolaisen osaajan ja sijoittaa hänet paikalliseen yritykseen. Koordinaattori Salla Seppälä Salon työllisyyden kuntakokeilusta kertoo, että potentiaalisia palkkatukityöllistettäviä ensi vuodelle on kartoitettu kuntakokeilun asiakkaista syksyn aikana ja nyt käynnistyvät varsinaiset haastattelut: – Osaajia meillä on monenlaisia ja monen ikäisiä. […]
Tiedotteet
Työllisyyden kuntakokeilussa iloitaan kasvokkaisista tapaamisista ja tapahtumista
29.9.2021
Työllisyyden kuntakokeilu on ollut käynnissä Salossa, Marttilassa ja Koskella maaliskuusta alkaen. Tällöin kokeilun asiakkaaksi siirtyi TE-palveluista 2840 henkilöä. Kuntakokeilussa asiakkaina ovat Kelan työttömyysetuutta saavat, kaikki alle 30-vuotiaat työnhakijat sekä maahanmuuttajat ja vieraskieliset, jotka ovat joko työttömänä tai työvoimapalveluissa. Nyt syyskuussa Salon työllisyyden kuntakokeilun asiakasmäärä on noin 2700 henkilöä. Lomautusten vähentyminen ja yleinen taloustilanteen paraneminen on […]
Tiedotteet
Salon työllisyyden kuntakokeilu palvelee asiakkaitaan koko kesän ajan
22.6.2021
Työllisyyden kuntakokeilu on ollut käynnissä Salossa, Marttilassa ja Koskella vuoden 2021 maaliskuusta alkaen. Ensimmäiset vajaa neljä kuukautta ovat sujuneet kokonaisuudessaan hyvin. Kuntakokeilun asiakkaaksi siirtyi maaliskuun alussa 2840 henkilöä. Koronarajoitusten ja yleisen työmarkkinatilanteen parantuessa asiakasmäärä on pienentynyt ja on nyt 2700 (6/ 2021). Tällä hetkellä kuntakokeiluun siirtyy jonkun verran nuoria vastavalmistuneita ja heidät kaikki pyydetään Ohjaamon […]
Tiedotteet
Salon työllisyyden kuntakokeilun ensimmäinen kuukausi oli onnistunut
16.4.2021
Salon työllisyyden kuntakokeilun asiakastyötä on takana jo reilu kuukausi. Asiakassiirroissa kuntakokeiluun siirrettiin noin 2800 työnhakijaa Salosta, Marttilasta ja Koskelta. Asiakkaat ovat saaneet tiedotteen kuntakokeiluun siirrosta postitse. Asiakassiirrot sujuivat kokonaisuutena hyvin ja kaikilla kokeiluun ohjatuilla työnhakijoilla on nyt nimetty omavalmentaja. Omavalmentajia on yhteensä 18. Eri kohderyhmillä (esim. nuoret) on omat omavalmentajansa. – Omavalmentajien ja kuntakokeilun toimipisteet, […]
Tiedotteet
Salon työllisyyden kuntakokeilun toimenpiteet etenevät aikataulussa – kuntakokeilun alkamiseen vajaat kaksi viikkoa
17.2.2021
Työllisyyden kuntakokeilu otti harppauksen suunnitteluvaiheesta täytäntöönpanoon, kun Salon kaupunginhallitus hyväksyi 8.2.2021 kokouksessaan Varsinais-Suomen TE-toimistosta siirtyvät työntekijät kaupungin työnjohdon alle. Samassa kokouksessa käsiteltiin myös kuntakokeiluun liittyviä yhteistyösopimuksia Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Varsinais-Suomen TE-toimiston, KEHA-keskuksen, Salon kaupungin, Marttilan ja Koski Tl. kuntien kanssa. Työllisyyden kuntakokeilun asiakkaaksi siirtyvät kaikki työttömät työnhakijat, työllistettynä olevat ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevat työnhakijat, jotka […]
Tiedotteet
Salon kaupungin valmistautuminen työllisyyden kuntakokeiluun on hyvässä vauhdissa
20.1.2021
Salon kaupungin työllisyyspalvelut valmistautuu 1.3.2021 alkavaan työllisyyden kuntakokeiluun mm. asiakaspalvelutiloja laajentamalla. Sekä Walttiin Salorankadulle että Voimalaan Vilhonkadulle on rakennettu lisätiloja, jotta kuntakokeilun asiakkaita voidaan palvella asianmukaisissa tiloissa. Voimalan osalta laajennetaan Hilkansalin aulaan, jonne sijoittuu maaliskuusta alkaen arkisin joka päivä avoinna oleva kuntakokeilun päivystyspiste. Salon kaupunki on rekrytoinut kuusi omavalmentajaa sekä sosiaalityöntekijän kuntakokeilun asiakastyöhön. Työntekijät ovat […]