Hyppää sisältöön

Uratarinat

Kati Huldén, rehtori
Perusopetus

Rehtori Kati Huldén.

Mukava tutustua Kati – kerro hieman itsestäsi.
– Olen Kati Huldén, Ollikkalan ja Salo svenska skolan rehtori.

Mikä on koulutustaustasi?
– Olen koulutukseltani kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja ja erityisluokanopettaja.

Kuinka päädyit Salon kaupungille töihin?
– Saloon olen tullut, kuinka ollakaan, miehen perässä. Sitä en ole katunut, sillä Salo on ollut mukava paikka työskennellä ja kasvattaa myös omat lapset. Kaupunkina Salo on juuri sopivan kokoinen: ei liian iso, eikä liian pieni.

Millainen on tavanomainen työpäiväsi?
– Yksikään päivä ei ole samanlainen ja aamulla töihin tullessa ei tiedä, mitkä tilanteet odottavat. Päivät kuluvat hallintotehtävissä tietokoneella, omilla oppitunneilla oppilaiden kanssa, erilaisissa kokouksissa tai henkilökunnan ja oppilaiden kanssa keskustellen. Rehtori on vastuussa monesta asiasta koulussa ja tavalliseen työpäivään saattaa kuulua ilmastointilaitteista keskustelua kiinteistöhuollon kanssa, sijaistamista luokassa, tiedotteen kirjoittaminen huoltajille ja sähköpostiviesteihin vastaamista, laskujen hyväksymistä, raportin laatimista, tilastointia, puhelimeen vastaamista ja yhteistyötahojen kanssa pidettävä palaveri, jossa suunnitellaan tulevia tapahtumia. Hyvin monipuolista siis.

Mitä osaamista työssäsi tarvitaan?
– Rehtorilta vaaditaan hyviä vuorovaikutus- ja esihenkilötaitoja. Lisäksi rehtorilla tulee olla aito kiinnostus koulun toiminnan kehittämiseen ja henkilöstön pedagogisen osaamisen johtamiseen. Myös taloushallinnon kiinnostusta tarvitaan. Rehtori pitää yhdessä koulun henkilökunnan kanssa kouluarjen käynnissä oppilaiden parhaaksi.

Mikä työssäsi on parasta?
– Työssä parasta ovat ehdottomasti kohtaamiset oppilaiden ja heidän vanhempien kanssa. Parasta on myös se, että saan tehdä työtä mahtavassa työporukassa, joka jaksaa olla innostunut työstään, tekee kaikkensa oppilaiden eteen, kehittää koulua kanssani sekä tukee minua parhaalla mahdollisella tavalla työssäni.

Mikä työssäsi on haastavinta?
– Haastavaa on välillä se, että monta asiaa tapahtuu samaan aikaan ja kaikki pitäisi ehtiä tekemään juuri sillä hetkellä.

Parasta työpaikassani on?
– Salossa on hyvä olla, sillä Salossa perusopetuksessa tärkeitä periaatteita ovat joustavuus ja lapsilähtöisyys. Täällä on monia mahdollisuuksia työskennellä erilaisissa kouluissa. Täällä myös pystyy vaikuttamaan omaan työhönsä ja työskentelemään omia vahvuuksia hyödyntäen.