Hyppää sisältöön

Uratarinat

Pirjo Kivioja, asiakaspalveluvastaava
Liikuntapalvelut, Salon uimahalli

Asiakaspalveluvastaava Pirjo Kivioja uimahallin kassalla

Mukava tutustua Pirjo – kerro hieman itsestäsi. 
– Olen Pirjo Kivioja, 63-vuotias naimisissa oleva kolmen lapsen äiti ja viiden lapsenlapsen muori. Asun Halikossa. Harrastan sählyä, suunnistusta, kävelyä, hiihtoa, lukemista sekä värssyjen tuhtaamista. 

Mikä on koulutustaustasi?  
– Kansakoulu, ammattikoulun kodinhoitajalinja 70-luvulla ja siivoojan ammattitutkinto vuodelta 1983 – siinä koulutusta. Myöhemmin monenmoisia kursseja, kuten keppijumppa, tasapaino, kuntosaliohjaus jne. 

Kuinka päädyit Salon kaupungille töihin?
Kaupungille päädyin vahingossa ”kadulta löydettynä”. Silloinen Salon liikuntatoimenjohtaja Pentti Jakonen sattui tulemaan kaupungilla vastaan lauantaina ja kyseli, jos ehtisin maanantaiksi Ollikkalan voimailusalille siivoamaan ja valvomaan? Siellä sitten ihmettelin penkillä 10.9.1979 ensimmäistä työmaatani Salon kaupungin palveluksessa. Siivoojan virkaan minut valittiin joulukuussa hoitamaan Ollikkalan voimailusalia ja siivoamaan Paukkulan urheilukenttää. Siinä uraputkessa ollaan edelleen.

Ollikkalan mennessä remonttiin 2013 siirryin Halikon halliin ja Salohalliin vahtimestarin tehtävään. Vedin vähän jumppiakin, kuten jo Ollikkalan aikaan. Työ muuttui melkoisesti. Sitten joku keksi ”kuningasidean” siirtää minut uimahallin kassamuoriksi ja sieltä minut löytää tänä päivänkin.

Millainen on tavanomainen työpäiväsi?  
– Aamulla jo ennen kuutta valmistaudutaan ottamaan reippaat asiakkaat vastaan. Päivän aikana tulee vastaan monenmoista asiakaspalvelutilannetta: lippujen myynnin lisäksi kaikki kaupungin kuntosalien avaimet, lätkät ja älykortit voi päivittää uimahallissa. Laskujen asiatarkastus kuuluu myös asiakaspalveluvastaavan (nykyinen ammattinimikkeeni) työnkuvaan.
Illalla kassa suljetaan klo 20. Palvelemme asiakkaita myös viikonloppuisin, joten vuorotyö on tuttua meille kaikille uimahallissa työskenteleville. 

Mikä työssäsi on parasta?  
Parasta työssäni on luotettavat työkaverit, joita ilman olisin monta kertaa ollut pulassa. Olen aina saanut apuja ja neuvoja – joita todellakin tarvitsen aina silloin tällöin, koska tekniikka muuttuu nopeasti.

Asiakkaat piristävät päivää. Sanonta: niin metsä vastaa kuinka sinne huutaa, pätee asiakaspalvelussa. Mitä sitä kiukuttelemaan kun asiakkaatkin tulevat ja lähtevät iloisina . Kova ääneni tosiaan aiheuttaa kommunikointia, torille saakka kuulemma kuuluu, että Pirjo on töissä. Vakiovastaukseni tähän on: Juu se on tarkoituskin, jos naama ei miellytä niin äänen kuullessaan voi tulija vielä muuttaa suuntaa eikä tullakkaan uippiskassalle! En tiedä moniko lähtee livohkaan?

Mikä työssäsi on haastavinta?
– Haastavinta työssäni on kaikki uudistukset erilaisten ohjelmistojen muuttuessa. Onneksi nuoremmat kollegat ovat varsin pitkämielisiä. Toki asiakaspalvelukin on välillä haastavaa, mutta koen, että ihmisten kanssa kyllä pärjää. Todella kauhunhetki on se, kun maksupääte ei toimi tai kassakone kiukuttelee.

Parasta työpaikassani on?
– Parasta työpaikassani on mukavat asiakkaat, liikunnan tuoma ilo, luotettavat ja hauskat työkaverit. Monta naurua olisi jäänyt nauramatta, jos ei yhdessä voisi päivää keventää pienellä tilannekomiikalla. Välillä voi vähän heittäytyä, vaikkapa hassun mopomuorin rooliin.