Hyppää sisältöön

Ruoka- ja puhtauspalvelut

 

Ruokailu kouluissa

Ruokailu päiväkodeissa

Ruokailu ikäihmisille

Ravitsemispalvelua ohjaavat ja säätelevät valtakunnalliset ja kansainväliset ravitsemissuositukset. Ravitsemissuosituksiin ja asiakkaisiin perustuen toiminta on suunnattu kahdelle asiakasryhmälle: koulut ja päiväkodit.

Ruokapalvelun tehtävänä on tuottaa ateriapalveluja kaupungin sisäisille asiakkaille asiakaslähtöisesti, laadukkaasti ja ravitsemussuositusten mukaisesti sekä edistävää terveellistä ruokakulttuuria eri ikäryhmissä.

Koulu- ja päiväkotiruokailun lisäksi järjestämme henkilöstö- ja edustusruokailua ja myös kahvilatoimintaa kaupungintalon Kaneliomenassa.

Puhtauspalvelut tuottaa siivous- ja asiantuntijapalvelua kaupungin eri toimialojen tarpeisiin pääosin oman palveluhenkilöstön, sekä joskus myös yksityisiltä toimijoilta ostettavan palvelun kautta. Toiminta perustuu ammattitaitoiseen työvoimaan, jatkuvaan kehittämiseen ja aktiiviseen yhteistyöhön asiakkaiden kanssa. Tavoitteena on turvata tilojen käyttäjille viihtyisät, terveelliset ja turvalliset toimitilat.

Ravitsemis- ja puhtaanapitopalveluiden keittiöiden ja ruokasalien hinnoitteluperiaatteet (pdf) (137,06 Kt)

Vastuulliset ruokapalvelut

Salon kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelut on mukana yhdeksän muun ruokapalvelutoimittajan kanssa kolmivuotisessa kehitysohjelmassa, jossa luodaan toimintamalleja kestävän ruokajärjestelmän edistämiseksi ja ammattikeittiöiden kulutuksen päästöjen vähentämiseksi.

Salossa osallistettiin toukokuussa 2021 koululaisia arvioimaan lähiruokareseptejä makuraadeissa. Oppilaiden testiin pääsi viisi uutta speltti- ja härkäpapuruokaa.

Lähiruokareseptit koululaisten arvioitavana (pdf) (104,22 Kt)

Oiva-raportit

Oiva-raportti on elintarvikehuoneistojen viranomaistarkastuksista saatava, julkistettava asiakirja. Se kertoo kuluttajalle tarkastuksen aikana tehdyistä havainnoista kuten yrityksen hygieenisestä tasosta ja tuotteiden turvallisuudesta.

Oiva-raportit

Käytämme luomutuotteita

Salon ravitsemispalvelut on sitoutunut edistämään toiminnassaan kestävää kehitystä sekä käyttämään luomutuotteita säännöllisesti, olemme luomuportaalla neljä.

Portaat luomuun

Mobiilimaksaminen

Mobiilimaksaminen on mahdollista kaikissa kaupungin ravitsemispalveluiden lounaspisteissä Ceepos Mobiilimaksu -sovelluksella. Ohjeet sovelluksen käyttöön löydät Salon verkkokaupasta.

Ruokalistat, ruokien ainesosat ja ravintoarvot löydät Jamix Menu -palvelusta

Salon kaupungin ravitsemispalveluissa on käytössä Jamix Menu -palvelu, jonka kautta voi käydä lukemassa ruokalistoja, tarkistaa ruokien ainesosat sekä ravintoarvot. Palvelusta löytyy myös palauteosio.

Julkaisemme palvelussa koulujen ja päiväkotien ruokalistat, joihin voi käydä antamassa palautetta. Palautetta voi antaa myös yhtä ruokalajia koskien.

Siirry JAMIX Menu -palveluun