Hyppää sisältöön

Häiriötilanteiden tekstiviestipalvelut

Vedenjakeluun tai veden laatuun liittyvät häiriöt

Salon Vedellä on käytössä häiriötilanteiden tekstiviestipalvelu, jonka avulla tiedotetaan vedenjakelun tai veden laadun häiriöistä. Ohjeet palvelun käyttöönottoon löytyvät Salon Veden verkkosivuilta, jonne voit siirtyä alla olevan linkin kautta:

Siirry vesihuollon häiriötilanteiden sivulle

Muut kuin vesihuoltoon liittyvät häiriöt

Salon Veden käyttämän tekstiviestipalvelun lisäksi Salon kaupungilla on käytössä myös toinen tekstiviestipalvelu muita häiriötilanteita varten kuin vesihuoltoon liittyviä häiriöitä. Palvelu on tarkoitettu ensisijaisesti Salon kaupungin asukkaille ja se on käyttäjälle maksuton, mutta vaatii tekstiviestien tilaamisen erikseen. Tavoitteena on, että kaupunki siirtyy jollakin aikavälillä käyttämään samaa tai samantyyppistä palvelua kuin Salon Vesi.

Laajamittaisissa, esimerkiksi kaupungin osia koskevissa häiriötilanteissa, lähetetään tekstiviesti, joka kertoo lyhyesti mistä on kysymys sekä häiriön sijainnin. Viesti ohjaa hakemaan lisätietoa kaupungin verkkosivuilta ja sosiaalisen median kanavista. Jokainen matkapuhelinta käyttävä asukas voi tilata haluamansa alueen tiedotteet alla olevan ohjeen mukaan.

Kuinka tilaat tekstiviestitiedotteen

Tilaa tiedotteet lähettämällä tekstiviesti numeroon 18200 viestillä SALO (välilyönti) LIITY (välilyönti) alueX

Lisää X:n tilalle alueen numero ilman välilyöntiä. Numerot löytyvät alla olevasta listasta. Asukas valitsee näistä sen alueen numeron, josta hän haluaa tiedotteen.

Alueet

  • Halikko: 110 tien eteläpuolinen alue | alue1
  • Halikko: 110 tien pohjoispuoli ja moottoritien välinen alue (ei Märynummi) | alue2
  • Halikko: Moottoritien pohjoispuoli | alue3
  • Halikko: Märynummi | alue4
  • Kiikala | alue5
  • Kruusila | alue6
  • Kisko | alue7
  • Kuusjoki | alue8
  • Muurla | alue9
  • Perniö (ei Teijo ja Mathildedal) | alue10
  • Perniö: Teijo ja Mathildedal | alue11
  • Pertteli: joen pohjoispuolinen alue | alue12
  • Pertteli: joen eteläpuolinen alue | alue13
  • Salo: joen itäpuolen ja 110 pohjoispuolen välinen alue | alue14
  • Salo: joen itäpuolen ja 110 eteläpuolen välinen alue | alue15
  • Salo: joen länsipuolen ja 110 pohjoispuolen välinen alue | alue16
  • Salo: joen länsipuolen ja 110 eteläpuolen välinen alue | alue17
  • Suomusjärvi | alue18
  • Särkisalo | alue19

Hyväksytyn kirjautumisen jälkeen järjestelmä lähettää vastausviestin “Tiedotteiden tilaus onnistui”.

Kaupungin karttapalvelusta voi tarvittaessa hakea alueen, johon oma osoite kuuluu. Haku ei toimi kaikilla mobiililaitteilla.

Kuinka haet alueen karttapalvelussa

  • Mene Salon karttapalveluun
  • Kirjoita tarkka osoite sivulla vasemmalla olevaan tekstikenttään ja klikkaa Hae.
  • Häiriötilannealueen numero tulee näkyviin tekstilaatikkoon.
  • Karttaa voi tarvittaessa suurentaa tai pienentää sivulla oikealla ylhäällä olevista + ja – painikkeista.
  • Jos teet useampia hakuja, niin punainen häiriötilannealuetta osoittava laatikko muuttuu siniseksi ympyräksi, jossa on numero, joka kertoo hakujen määrän ko. alueella.

Kuinka haet alueen mobiililaitteilla

Haku ei toimi kaikilla mobiililaitteilla.

  • Mene Salon karttapalveluun
  • Mikäli mobiililaitteella aluehaku ei tule suoraan näkyviin, klikkaa näytön oikeassa yläkulmassa olevaa kolmea pistettä ja klikkaa haun ajaksi päälle Sivuston työpöytäversio tai Tietokonesivusto.
  • Kirjoita tarkka osoite sivulla vasemmalla olevaan tekstikenttään ja klikkaa Hae.
  • Häiriötilannealueen numero tulee näkyviin tekstilaatikkoon.

Kuinka tiedotepalvelun voi perua

Mikäli haluat perua palvelun, peru tiedotteet lähettämällä tekstiviesti SALO (välilyönti) POISTU (välilyönti) alueX numeroon 18200. Lisää X:n tilalle alueen numero ilman välilyöntiä.

Järjestelmän tietosuojaseloste

Järjestelmään tallentuu viestin saajasta matkapuhelinnumero. Lankanumerosta viestiä ei voi lähettää.

Suostumukseen perustuen järjestelmässä olevia tietoja voidaan käyttää äkillisissä yhteiskunnallisissa häiriötilanteissa. Kaupunki ei kuitenkaan luovuta annettuja tietoja ulkopuoliselle taholle tiedottamisen hoitamiseksi. Järjestelmään liittymällä asiakas antaa suostumuksensa järjestelmään liittämiseen ja viestien saantiin mahdollisissa yhteiskunnan häiriötilanteissa.