Hyppää sisältöön

Omatoiminen varautuminen

Omatoiminen varautuminen tarkoittaa onnettomuuksien ehkäisyä, ihmisten, omaisuuden ja ympäristön suojaamista vaaratilanteissa sekä sellaisiin pelastustoimenpiteisiin varautumista, joihin kyetään omatoimisesti. Omatoimisella varautumisella pyritään ehkäisemään onnettomuuksia esimerkiksi kodin tapaturmia, tulipaloja ja vesi- tai myrskyvahinkoja, tunnistamaan riskejä sekä toimimaan oikein arkipäivän onnettomuuksissa. Omatoiminen varautuminen on arkipäivän osaamista.

Sisäministeriön varautumisopas Suomi.fi-palvelussa

Puolustusministeriö: Näin varaudut pitkiin sähkökatkoihin -opas (pdf) (1,63 Mt)

Kotivara

Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Olisi hyvä, jos kotoa löytyisi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa ja lääkkeitä. Olisi myös tärkeää tuntea varautumisen perusteet eli tietää esimerkiksi, mistä saa oikeaa tietoa häiriötilanteessa ja miten pärjätä kylmenevässä asunnossa.

Omatoimisesta varautumisesta saat lisätietoa viranomaisten sekä järjestöjen yhteiseltä varautumissivustolta.

Onnettomuuksien ehkäisy

Jokaisella ihmisellä on itsellään ensisijainen vastuu tulipalojen ja muiden onnettomuuksien ehkäisystä sekä omasta ja ympäristönsä turvallisuudesta huolehtimisesta. Suomen Punaisen Ristin koordinoimalta Kotitapaturma-sivustolta löytyvät kattavat ohjeet koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ennaltaehkäisyyn.

Toimi oikein onnettomuustilanteessa

Onnettomuustilanteessa jokaisella on lain mukaan velvollisuus pysähtyä onnettomuuspaikalle, ryhtyä kykyjen mukaisiin pelastustoimiin ja tehdä hätäilmoitus. Auta aina jos voit; sammuta palonalku, anna ensiapua, varoita, opasta, soita hätänumeroon 112 ja tee hätäilmoitus.

Jos joudut hätätilanteeseen vesillä, soita hätänumeroon 112 tai meripelastuksen valtakunnalliseen hälytysnumeroon 0294 1000.

Eläimiin liittyvissä hätätilanteissa soita hätänumeroon, jos yleinen turvallisuus vaarantuu merkittävästi tai silloin, kun tehtävään tarvitaan viranomaisten erityiskalustoa tai -asiantuntemusta. Muissa tapauksissa ota yhteyttä esimerkiksi eläinlääkäriin, eläinsuojeluyhdistykseen tai pelastuslaitoksen palvelunumeroihin.