Hyppää sisältöön

Väestönsuojat

Taloyhtiöissä, joissa ei ole omaa väestösuojaa, sekä omakotitaloissa asuvat huolehtivat suojautumisestaan omatoimisesti. Salon kaupungilla ei ole yleisiä väestösuojia.

Yleinen ohjeistus on, että yleisen hälytysmerkin soidessa pitää siirtyä välittömästi sisätiloihin sekä sulkea ovet, ikkunat ja ilmanvaihto. Sisälle suojautumisesta ja 72 tunnin kotivarasta sekä muustakin varautumisesta häiriö- ja kriisitilanteisiin löytyy lisätietoja Pelastuslaitoksen valtakunnallisilta verkkosivuilta.

Vaihtoehtona on myös, että ilman väestönsuojaa olevat asukkaat evakuoidaan pois vaara-alueelta tilanteessa, jossa väestönsuojan käyttö olisi ajankohtaista. Alueen evakuoinnista ilmoitetaan viranomaisten toimesta.