Hyppää sisältöön

Kaupungin varautuminen

Kunnan on hoidettava kriittiset tehtävänsä ja turvattava asukkaittensa hyvinvointi ulkoisista tai sisäisistä häiriöistä, uhkista ja riskeistä huolimatta. Salon kaupunki varmistaa toimintansa jatkuvuudenhallinnalla sekä muilla häiriöntilanteiden estämiseen tai hallintaan tähtäävillä toimenpiteillä kuten jatkuvalla viranomaisyhteistyöllä ja säännöllisellä harjoittelulla.

Jatkuvuudenhallinnalla tarkoitetaan toimintamallia, jolla organisaatio rakentaa valmiuden ja kyvyn hoitaa keskeisimmät tehtävät kaikissa tilanteissa. Kaupungin varautuminen on kaupunginjohtajan vastuulla ja toiminnan käytännön ohjaamisesta huolehtii kaupungin turvallisuustyöryhmä.

Häiriötilanteiden johtoryhmä

Häiriötilanteiden johtoryhmä koostuu kaupunginjohtajan johtoryhmästä, johon kuuluvat kaupunginjohtajan lisäksi hallintojohtaja, henkilöstöjohtaja, elinvoimajohtaja, rakennus- ja ympäristövalvonnan johtaja, sivistyspalveluiden johtaja, talousjohtaja, tekninen johtaja ja viestintäpäällikkö. Ryhmää voidaan täydentää toimialojen asiantuntijoilla, viranomaisten edustajilla tai muilla asiantuntijoilla häiriötilanteesta riippuen.

Viestintä häiriötilanteissa

Häiriötilanteissa kaupunki käyttää viestinnässään kaikkia mahdollisia viestintäkanavia eli kaupungin verkkopalveluita, sosiaalisen median kanavia, mediatiedotteita, maksullisia ilmoituksia ja häiriötilanteen pitkittyessä myös painettuja julkaisuja. Häiriötilanteissa myös kaupungin palvelupisteet toimivat viestinnän kanavina.

Kaupunki ei voi itse päättää vaaratiedotteen julkaisusta, vaan päätöksen tekee viranomainen, kuten pelastuslaitos tai poliisi. Vaaratiedotteet julkaistaan tiedotusvälineiden lisäksi myös esimerkiksi älylaitteeseen ladattavassa 112-sovelluksessa.

Vedenjakelun häiriöt

Häiriötilanteissa, joissa vesijohtovesi ei ole käyttökelpoista tai sen saanti on estynyt esimerkiksi laajan sähkökatkoksen vuoksi, vettä jaetaan kuntalaisille säiliöautoilla erikseen ilmoitettavissa paikoissa.

Veden noutoa varten kotona on hyvä olla riittävän iso, kannellinen vesiastia.

Salon Vesi käyttää häiriötilanteiden tekstiviestipalvelua, jonka avulla se tiedottaa vedenjakelun tai laadun häiriöistä.

Muut kuin vesihuoltoon liittyvät häiriöt

Salon Veden käyttämän tekstiviestipalvelun lisäksi Salon kaupungilla on käytössä myös toinen tekstiviestipalvelu muita häiriötilanteita varten kuin vesihuoltoon liittyviä häiriöitä. Palvelu on tarkoitettu ensisijaisesti Salon kaupungin asukkaille ja se on käyttäjälle maksuton, mutta vaatii tekstiviestien tilaamisen erikseen. Tavoitteena on, että kaupunki siirtyy jollakin aikavälillä käyttämään samaa tai samantyyppistä palvelua kuin Salon Vesi.

Laajamittaisissa, esimerkiksi kaupungin osia koskevissa häiriötilanteissa, lähetetään tekstiviesti, joka kertoo lyhyesti mistä on kysymys sekä häiriön sijainnin. Viesti ohjaa hakemaan lisätietoa kaupungin verkkosivuilta ja sosiaalisen median kanavista. Jokainen matkapuhelinta käyttävä asukas voi tilata haluamansa alueen tiedotteet alla olevan ohjeen mukaan.

Kuinka tilaat tekstiviestitiedotteen

Tilaa tiedotteet lähettämällä tekstiviesti numeroon 18200 viestillä SALO (välilyönti) LIITY (välilyönti) alueX

Lisää X:n tilalle alueen numero ilman välilyöntiä. Numerot löytyvät alla olevasta listasta. Asukas valitsee näistä sen alueen numeron, josta hän haluaa tiedotteen.

Alueet

  • Halikko: 110 tien eteläpuolinen alue | alue1
  • Halikko: 110 tien pohjoispuoli ja moottoritien välinen alue (ei Märynummi) | alue2
  • Halikko: Moottoritien pohjoispuoli | alue3
  • Halikko: Märynummi | alue4
  • Kiikala | alue5
  • Kruusila | alue6
  • Kisko | alue7
  • Kuusjoki | alue8
  • Muurla | alue9
  • Perniö (ei Teijo ja Mathildedal) | alue10
  • Perniö: Teijo ja Mathildedal | alue11
  • Pertteli: joen pohjoispuolinen alue | alue12
  • Pertteli: joen eteläpuolinen alue | alue13
  • Salo: joen itäpuolen ja 110 pohjoispuolen välinen alue | alue14
  • Salo: joen itäpuolen ja 110 eteläpuolen välinen alue | alue15
  • Salo: joen länsipuolen ja 110 pohjoispuolen välinen alue | alue16
  • Salo: joen länsipuolen ja 110 eteläpuolen välinen alue | alue17
  • Suomusjärvi | alue18
  • Särkisalo | alue19

Hyväksytyn kirjautumisen jälkeen järjestelmä lähettää vastausviestin “Tiedotteiden tilaus onnistui”.

Kaupungin karttapalvelusta voi tarvittaessa hakea alueen, johon oma osoite kuuluu. Haku ei toimi kaikilla mobiililaitteilla.

Kuinka haet alueen karttapalvelussa

  • Mene Salon karttapalveluun
  • Kirjoita tarkka osoite sivulla vasemmalla olevaan tekstikenttään ja klikkaa Hae.
  • Häiriötilannealueen numero tulee näkyviin tekstilaatikkoon.
  • Karttaa voi tarvittaessa suurentaa tai pienentää sivulla oikealla ylhäällä olevista + ja – painikkeista.
  • Jos teet useampia hakuja, niin punainen häiriötilannealuetta osoittava laatikko muuttuu siniseksi ympyräksi, jossa on numero, joka kertoo hakujen määrän ko. alueella.

Kuinka haet alueen mobiililaitteilla

Haku ei toimi kaikilla mobiililaitteilla.

  • Mene Salon karttapalveluun
  • Mikäli mobiililaitteella aluehaku ei tule suoraan näkyviin, klikkaa näytön oikeassa yläkulmassa olevaa kolmea pistettä ja klikkaa haun ajaksi päälle Sivuston työpöytäversio tai Tietokonesivusto.
  • Kirjoita tarkka osoite sivulla vasemmalla olevaan tekstikenttään ja klikkaa Hae.
  • Häiriötilannealueen numero tulee näkyviin tekstilaatikkoon.

Kuinka tiedotepalvelun voi perua

Mikäli haluat perua palvelun, peru tiedotteet lähettämällä tekstiviesti SALO (välilyönti) POISTU (välilyönti) alueX numeroon 18200. Lisää X:n tilalle alueen numero ilman välilyöntiä.

Järjestelmän tietosuojaseloste

Järjestelmään tallentuu viestin saajasta matkapuhelinnumero. Lankanumerosta viestiä ei voi lähettää.

Suostumukseen perustuen järjestelmässä olevia tietoja voidaan käyttää äkillisissä yhteiskunnallisissa häiriötilanteissa. Kaupunki ei kuitenkaan luovuta annettuja tietoja ulkopuoliselle taholle tiedottamisen hoitamiseksi. Järjestelmään liittymällä asiakas antaa suostumuksensa järjestelmään liittämiseen ja viestien saantiin mahdollisissa yhteiskunnan häiriötilanteissa.