Hyppää sisältöön

Ehkäisevä päihdetyö

Ehkäisevän päihdetyön tavoitteena on ehkäistä ja vähentää alkoholista, tupakka- ja nikotiinituotteista, huumausaineista ja rahapeleistä aiheutuvia haittoja. Tehtävä on useiden eri viranomaisten ja toimijoiden yhteistyötä.

Ehkäisevän päihdetyön toteuttamista ja siihen liittyviä vastuita määrittelee Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä. Lain tarkoituksena on varmistaa ehkäisevän päihdetyön toteutus- ja toimintaedellytykset koko maassa ja edistää siten terveyden ja hyvinvoinnin tasa-arvoa. Kunnalla on lakiin perustuvia velvoitteita järjestää ja toteuttaa ehkäisevää päihdetyötä osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä kunnassa. Vastuu suunnitelmallisesta ja pitkäjänteisestä ehkäisevästä päihdetyöstä ja sen liittämisestä kunnan strategiseen suunnitteluun on lain mukaan kunnassa osoitettava erilliselle toimielimelle. (lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)

Hyvinvointialueuudistuksesta johtuen kaupungin ehkäisevä päihdetyö ei ole vielä järjestäytynyt ja ehkäisevää päihdetyötä tekevää työntekijää ei väliaikaisesti ole.

Jatkossa kaupungin ehkäisevä päihdetyö on mm. ryhmissä tai yksilötapaamisissa toteutettavaa neuvontaa, varhaista puuttumista nuorten päihteidenkäyttöön sekä vanhemmuuden tukemista. Myös mielen hyvinvointia vahvistavaa työtä pohditaan jatkossa osana kokonaisuutta.

Ehkäisevän päihdetyön suunnitelma 2021 (pdf-tiedosto) (411,18 Kt)

Päihdehuoliin apua verkosta

Päihdeneuvonta

EHYT ry:n ylläpitämä valtakunnallinen päihdeneuvonta antaa apua omaan tai läheisten päihteiden käytöstä aiheutuviin huoliin

  • maksuton palvelunumero 0800 900 45 on avoinna ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Puhelut ovat luottamuksellisia ja voit soittaa nimettömänä.

Päihdeneuvontaan voit soittaa, jos

  • oma tai läheisesi alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden käyttö aiheuttaa sinulle huolta
  • haluat keskustella tilanteestasi ja vaihtoehdoistasi luottamuksella ammattilaisen kanssa
  • tarvitset apua oikean hoitotahon tai vertaistuen löytämiseen
  • kaipaat keskustelutukea tilanteessa, jossa haluat välttää retkahduksen

Päihdelinkki-verkkopalvelu

Päihdelinkki-verkkopalvelu (paihdelinkki.fi) tarjoaa tietoa ja tukea päihteistä ja riippuvuuksista. Päihdelinkistä löytyy kattavan tietopankin lisäksi testejä, oma-apusisältöjä, vertaistukea ja neuvontapalvelu. Palvelu on tarkoitettu päihteiden käyttäjille, pelaajille, läheisille ja kaikille riippuvuustiedosta kiinnostuneille. Palvelun tuottaa A-klinikkasäätiö.

Ehkäisevä mielenterveystyö

Kriisipuhelin

MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä numerossa 09 2525 0111. Voit soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti.

Kriisipuhelin auttaa esimerkiksi silloin, kun

  • elämäsi on juuri muuttunut ja sinun on paha olla,
  • olet kokenut järkyttävän tapahtuman,
  • koet, ettet jaksa yksin pelon, huolen tai surun kanssa,
  • sinulla on itsetuhoisia ajatuksia tai
  • olet huolissasi läheisestäsi.

Kriisipuhelin-päivystäjät ovat kriisityön ammattilaisia, alan opiskelijoita sekä vapaaehtoisia. Jos linja on varattu, kehotamme soittamaan hetken kuluttua uudelleen.

Jos tarvitset viranomaisapua esimerkiksi hengenvaarallisen tilanteen takia, soita hätänumeroon 112, hakeudu lähimpään päivystykseen tai ota yhteys asuinpaikkakuntasi sosiaali- ja kriisipäivystykseen.

Mielenterveystalosta apua verkossa

Aikuisten ja nuorten mielenterveystalojen nettipalvelua voi käyttää kuka tahansa, nimettömänä ja ilman kirjautumista.

Palvelusta saa luotettavaa tietoa mielenterveys- ja päihdeasioista, apua oireen tai ongelman vakavuustason määrittelyyn sekä ohjausta sopiviin hoito- ja palvelupaikkoihin.

Lisätietoa:

Lue lisää Mielenterveystalo -palvelusta mielenterveystalo.fi -verkkosivuilta

Nuorten mielenterveysongelmista voi lukea lisää nuortenmielenterveystalo.fi -verkkosivuilta