Vapaa-aika, koti ja harrastukset
Klikkaa aineotsikoita nähdäksesi niiden sisältämät kurssitarjonnat! Vapaa-aika -oppiaineeseen kuuluvat seuraavat aineotsikot:
Aktiivisuutta, virikkeitä ja uusia makuja arkeen!
Puutarhakursseilla suunnittelet omasta pihastasi pienen paratiisin, saat vinkkejä pensaiden ja puiden leikkaamiseen, pihan kunnostamiseen ja piharakentamiseen.
Veneilykurssit. Saaristolaivurikurssi ja rannikkomerenkulun kurssi ovat myös suosittuja kurssejamme. Kurssit toteutetaan yhteistyössä Salon Navigaatioseura ry:n kanssa ja kurssin päätyttyä on mahdollista suorittaa saaristolaivuri- tai rannikkolaivuritutkinto.
Ruokakursseilla valmistamme suomalaisia ruokia lihasta ja kalasta ja tutustumme uusien makujen myötä eri maiden ruokakulttuureihin. Valmistamme myös suussa sulavia leivonnaisia, herkullisia jälkiruokia ja ohjelmassa on aina välillä myös perinneruokia.
Rakentamisen, remontoinnin ja sisustuksen kursseilla sisustetaan kotia ja nukkekoteja, tehdään esimerkiksi säilytysrasioita tai opetellaan koristemaalausta ja viherkasvien käyttöä sisustuksessa.
Tule siis viihtymään ja tekemään yhdessä! Otamme mielellään vastaan ideoita ja toivomuksia uusista kursseista.