Näkkärissä tapahtuu:
Syksyllä jatketaan Lasten lauantaiden parissa ja myös aikuisille on luvassa kulttuuriantia monipuolisesti. Tapahtumatiedot päivittyvät tapahtumakalenteriin ja verkkokauppaan sekä näille sivuille kesäkuussa 2023.
Näkkäri on elävä taiteen ja kulttuurin monitoimitila Salon kansalaisopistolla osoitteessa Ylhäistentie 2. Nimi viittaa naapuriin, jossa toimi maineikas Ylhäisten näkkileipätehdas vuosina 1927-1990. Mielestämme kulttuurin ja taiteen tulisikin olla osa arkea ja elämää kuten sukupolvesta toiseen ruokapöydissä pysynyt näkkileipä, laadusta tinkimättä!
Näkkärissä toimii Salon kansalaisopiston teatterikoulu ja tilaa käytetään myös tanssin, musiikin ja sirkustaiteen opetukseen ja esityksiin. Lisäksi Näkkärissä järjestetään näytöksiä, konsertteja, esityksiä ja muita tapahtumia. Ohjelmistossa halutaan kiinnittää erityistä huomiota taiteen ja kulttuurin lähestyttävyyteen kaikenlaisille ihmisille ja monipuolisille yleisöille.
Tapahtumia Näkkäriin tuottavat kansalaisopiston lisäksi yleiset kulttuuripalvelut, kaupungin muut toimialat, salolaiset yhdistykset ja toimijat. Näkkäri on myös mahdollista varata ja vuokrata omaan käyttöön ja tapahtumiin.
Syksyllä jatketaan Lasten lauantaiden parissa ja myös aikuisille on luvassa kulttuuriantia monipuolisesti. Tapahtumatiedot päivittyvät tapahtumakalenteriin ja verkkokauppaan sekä näille sivuille kesäkuussa 2023.
Kulttuuritila Näkkäri sijaitsee Salon kansalaisopistolla osoitteessa Ylhäistentie 2, 24130 Salo. Matkaa Salon torilta on noin 2 km ja juna-asemalta 2,5 km. Pyöräilijöille löytyy telineitä ja autoilijoille on runsaasti ilmaisia pysäköintipaikkoja.
Näkkäriin pääsee myös Salon paikallisliikenne Paikun linjoilla 1, 3 ja 520, jotka kulkevat Kirjolankadun kautta. Ajantasaiset hinnastot, reittitiedot ja aikataulut löydät sivulta www.salonpaikku.fi. Viimeisten vuorojen lähtöajat vaihtelevat linjasta riippuen, joten linjakohtaiset aikataulut kannattaa tarkastaa etukäteen. Huomaathan, että toistaiseksi vuoroja ei kulje iltaisin eikä viikonloppuisin.
Pihalla on esteetön pysäköintimahdollisuus ja rakennukseen esteetön sisäänkäynti. Luiska sijaitsee Salon kansalaisopiston sisäänkäynnin yhteydessä. Esteetön wc löytyy sisääntuloaulasta.
Näkkäriin on esteetön pääsy pääsisäänkäynnin ja varauloskäynnin kautta. Invapaikat sijaitsevat katsomon ylätasanteella sekä esiintymislavan vieressä samalla tasolla. Ylätasanteen ja esiintymislavan välissä on osittain esteelliset rappuset.
Salissa on induktiosilmukka ja kuuluvuuskartta seinällä.
Kulttuuritila Näkkäri on loivalla nousevalla katsomolla varustettu sali, johon mahtuu 230 henkeä.
Esiintymistila on n. 5 m korkea, 6m syvä ja 15 m pitkä. Näkkärissä ei ole kiinnityspisteitä. Näyttämöllä on tanssimatot, musta taustaverho ja 4 kpl siirreltäviä korokkeita sekä 6 kpl siirreltäviä sermejä. Soittimena on flyygeli (Steinway & Sons D-274). Tilassa on kiinteä valo- ja äänitekniikka, induktiosilmukka, mikrofoneja, videoprojektori sekä yleisvalaistus. Näkkärissä ei ole vakituista teknistä henkilökuntaa, joten teknikon hankkiminen on varaajan vastuulla.
Backstage-tilana voi erikseen sovitusti käyttää viereistä pienempää salia, josta on suora kulku lavalle.
Näkkäri varataan kansalaisopiston toimistosta p. 02 778 4570. Tila on avoinna käyttöön pääsääntöisesti klo 8-22 välisenä aikana. Tila voidaan sulkea esim. kesäaikana, jolloin kansalaisopistossa ei ole toimintaa sekä tarvittaessa juhlapyhinä. Huomioithan, että erityisesti arkipäivisin ja -iltaisin tila on ensisijaisesti kansalaisopiston käytössä.
Ensisijainen oikeus tilan käyttöön on kaupungin omalla toiminnalla. Vapaa-aikapalveluiden toimintaa tukevat salolaiset yhdistykset voivat käyttää tilaa vuorojakoperiaatteella eli yhdistyksillä on mahdollisuus saada käyttövuoroja kaupungin tiloista mm. kokouksiin, erilaisiin harrastustoimintoihin ja tapahtumiin. Tilan käyttö on maksutonta kaupunginvaltuuston 27.1.2020 (§5) (71,78 Kt) tekemän päätöksen perusteella. Vuorojakoperiaatteella ei luovuteta tilaa sellaiseen toimintaan, joka ei tue vapaa-aikapalveluiden ja kaupungin tavoitteita ja toimintaa.
Toissijaisesti tiloja voidaan antaa yritysten, ei-rekisteröityjen yhteisöjen, yksityisten henkilöiden ja ulkopaikkakuntalaisten käyttöön. Kaikkien edellä mainittujen järjestämät tilaisuudet ovat maksullisia. Tilan vuokra on 40€/tunti ja 300 €/päivä. Vuokraan lisätään 24 % alv. Vuokraan sisältyvät tilan sähkö- ja lämmityskustannukset sekä tilan perusvarustuksen käyttöoikeus mukaan lukien tekniikka.
Kaupungin eri palvelualueiden yksittäisistä tapahtumista sekä säännöllisestä toiminnasta peritään sisäisen vuokran suuruinen tuntivuokra, joka lasketaan jakamalla kulloinenkin sisäinen vuosivuokra tilan aukiolotunneilla.
Mahdollisesta ylimääräisestä siivouksesta, valvonnasta, huoltomiespalveluista sekä pukuhuoneiden ja backstage-tilan käytöstä on sovittava erikseen tilan varaamisen yhteydessä. Näiden palvelujen käyttömahdollisuuksista päätetään ensisijaisesti ravitsemis- ja puhtaanapitopalveluissa sekä tilapalveluissa. Toimijoiden tulee sopia erikseen myös flyygelin käytöstä ja virityksestä (viritys on maksullinen, noin 100€+ALV).
Tilojen käyttäjä/vuokralainen on vastuussa ja täysimääräisesti korvausvelvollinen kiinteälle ja irtaimelle omaisuudelle tilan käytöstä aiheutuneista vahingoista. Käyttäjä huolehtii siitä, että tila on siisti käytön jälkeen.
Ohessa tapahtumajärjestäjien käyttöön eri logovaihtoehtoja. Muistathan lisätä tapahtuman myös kaupungin tapahtumakalenteriin!, https://tapahtumat.salo.fi/
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Jaa tämä Facebookissa Jaa tämä Twitterissä Jaa tämä LinkedIn:ssä Jaa tämä sähköpostitse Jaa tämä WhatsApp:ssa