Hyppää sisältöön

Kulttuuritila Näkkäri

Näkkäri on elävä taiteen ja kulttuurin monitoimitila Salon kansalaisopistolla osoitteessa Ylhäistentie 2. Nimi viittaa naapuriin, jossa toimi maineikas Ylhäisten näkkileipätehdas vuosina 1927-1990. Mielestämme kulttuurin ja taiteen tulisikin olla osa arkea ja elämää kuten sukupolvesta toiseen ruokapöydissä pysynyt näkkileipä, laadusta tinkimättä!

Opetusta, esityksiä ja elävää kulttuuria

Näkkärissä toimii Salon kansalaisopiston teatterikoulu ja tilaa käytetään myös tanssin, musiikin ja sirkustaiteen opetukseen ja esityksiin. Lisäksi Näkkärissä järjestetään näytöksiä, konsertteja, esityksiä ja muita tapahtumia. Ohjelmistossa halutaan kiinnittää erityistä huomiota taiteen ja kulttuurin lähestyttävyyteen kaikenlaisille ihmisille ja monipuolisille yleisöille.

Tapahtumia Näkkäriin tuottavat kansalaisopiston lisäksi yleiset kulttuuripalvelut, kaupungin muut toimialat, salolaiset yhdistykset ja toimijat. Näkkäri on myös mahdollista varata ja vuokrata omaan käyttöön ja tapahtumiin.

Näkkäri-kortti

Salon yleisten kulttuuripalvelujen järjestämissä tapahtumissa maksuvälineenä käy myös Salon pääkirjaston neuvonnasta lainattavissa oleva Näkkäri-kortti. Kortin laina-aika on 7 vuorokautta (ei voi uusia/varata).

Näkkäri-kortti oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn kahdelle henkilölle Kulttuuritila Näkkärissä järjestettäviin Lasten lauantai -esityksiin, sekä muihin yleisten kulttuuripalveluiden tuottamiin tapahtumiin.

Näkkäri-kortilla pääsee myös kaksi henkilöä Ylhäistentiellä järjestettäviin Vauvaperjantai-tapahtumiin.

Huomaathan että tämän sivun tapahtumalistauksessa saattaa olla tapahtumia, missä Näkkäri-kortti ei ole käytössä, sillä kortti käy ainoastaan kaupungin kulttuuripalveluiden järjestämiin tapahtumiin! Tarkista aina tapahtumakohtaiset tiedot.

Lastenkulttuuria Näkkärissä ja Teatteriluokassa:

Näkkärissä järjestetään yleisten kulttuuripalveluiden toimesta Lasten lauantai -tapahtumasarjaa säännöllisesti. Pääsääntöisesti esitykset ovat joka kuukauden toinen lauantai, kesätaukoa lukuunottamatta. Näkkärin kanssa samassa rakennuksessa sijaitsee myös kansalaisopiston teatteriluokka, missä järjestetään säännöllisesti esityksiä myös ihan perheen pienimmille. Näiden Vauvaperjantaiden ikäkohderyhmä on pääsääntöisesti 3-12kk ikäiset vauvat.

Näkkärin syksyn 2025 Lasten lauantait

13.9.2025 klo 10 ja klo 13 Kahíme – tanssiteos lapsille

11.10.2025 klo 13 Kate ja Pasi: Kulinaarikaaos

8.11.2025 klo 13 Salaisuuksien ullakko -tanssiteatteriteos perheille

20.12.2025 klo 13 Hämärinkäinen-nukketeatteriesitys

Vauvaperjantait Ylhäistentien Teatteriluokassa:

26.9.2025 klo 10 Tanssiva lukuhetki -työpaja vauvoille ja vanhemmille

28.11.2025 klo 11 Rytmiseikkailu -työpaja vauvoille ja taaperoille vanhempineen

Svenska veckan i Näkkäri

7.11.2025 kl 18.00 Teater Mukamas: Lilla musen Hiirulainen och det Stora äventyret

Tapahtumia Näkkärissä

Tutustu Näkkäriin