Hyppää sisältöön

Liikuntaneuvonta sekä liikkumisen suositukset

Liikuntaneuvonta on kaikenikäisille kuntalaisille maksuton palvelu, joka ohjaa ja motivoi tiellä kohti itselle sopivaa liikunnallista ja terveyttä edistävää elämäntapaa.

Neuvonnassa huomioidaan asiakkaan yksilöllinen tilanne ja yhdessä ohjaajan kanssa kartoitetaan miten omaan elämään liikettä voisi sisällyttää terveyskuntoa edistävästi.

Liikuntaneuvontaan pääsee terveyspalveluista terveydenhoitajan, fysioterapeutin, lääkärin tai muun terveyspalvelujen henkilökunnan tekemällä liikuntaneuvontalähetteellä. Liikuntaneuvontaa voidaan suositella asiakkaalle tai sitä voi itse pyytää.

Liikuntaneuvontaprosessiin kuuluu aina seuranta. Jokaiseen asiakkaaseen ollaan yhteydessä ainakin kerran alkutapaamisen jälkeen. Liikuntaneuvonta toteutetaan yksilöllisesti yksilöneuvontana tai ryhmämuotoisena neuvontana kunkin asiakkaan kanssa yhdessä, ja asiakkaan tarpeita kuunnellen. Ainoa asia, mitä asiakkaalta toivotaan löytyvän liikuntaneuvontaan tullessa, on oma halu muutokseen. Yhdessä otamme ensimmäiset askelmerkit kohti tavoitetta.

Lasten, nuorten, perheiden neuvonta

Työikäisten ja ikääntyneiden neuvonta