Hyppää sisältöön

Ympäristönsuojelun avustukset

Rakennus- ja ympäristölautakunta myöntää avustusta ympäristönsuojelun edistämiseen. Vuonna 2025 jaettava avustussumma on yhteensä 15 000 euroa.

Avustusmuodot ovat:
1. Yleisavustus
2. Kohdeavustus

Yleiset vaatimukset

Avustusta voidaan myöntää hakijalle, jonka kotipaikka on Salossa tai hakijalle, jonka säännöllinen avustuksen kohteena oleva toiminta sijoittuu Saloon.

Avustusta voivat hakea yhdistykset ja yhteisöt, jotka ovat toimineet vähintään yhden kalenterivuoden ennen avustuksen hakua ja jotka ovat rekisteröityjä tai todistettavasti jättäneet rekisteröintihakemuksensa. Samaan toimintaan Salon kaupungilta voi saada avustusta ainoastaan yhden avustuksen muodossa. Avustusta haettaessa hakijan tulee ilmoittaa samaan tarkoitukseen myös muualta kuin Salon kaupungilta haetut ja saadut tuet ja avustukset.

Salon kaupunginvaltuuston voimassa oleva päätös yhdistysten toiminnan tukemisesta on kokonaisuudessaan luettavissa www.salo.fi/avustukset.

Ympäristönsuojelun avustusten erityisehdot

Salon kaupunginvaltuuston päättämien yleisten vaatimusten lisäksi ympäristönsuojelun avustusten myöntämisessä noudatetaan vuonna 2025 seuraavia periaatteita:

1. Avustettavan toiminnan tulee edistää ympäristönsuojelua Salon alueella siten, että luontoa ja muuta ympäristöä suojelemalla, hoitamalla ja kehittämällä turvataan salolaisille terveellinen, viihtyisä ja virikkeitä antava ympäristö.

2. Yleisavustuksen saaminen järvensuojeluyhdistykselle edellyttää liittymistä Varsinais-Suomen vesistökunnostusverkostoon.

3. Kohdeavustusta vesinäytteiden ottoon myönnetään vain, jos näytteenottaja on sertifioitu, näytteen analysoiva laboratorio on akkreditoitu ja tulokset raportoidaan Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ja Salon ympäristönsuojelulle.

4. Myönnetty avustus on käytettävä ja tilitettävä sen kalenterivuoden aikana, jolle avustus on myönnetty.

5. Jos myönnetty kohdeavustus jätetään käyttämättä, voidaan tämä ottaa huomioon seuraavan vuoden hakemusta käsitellessä ja avustuksen myöntämistä harkittaessa.

Päätös periaatteista perusteluineen on luettavissa Rakennus- ja ympäristölautakunnan pöytäkirjasta.

Hakumenettely

Yleis- ja kohdeavustukset julistetaan haettavaksi kaupungin yhteisellä kuulutuksella.

Hakuaika päättyy maanantaina 31.3.2025 klo 12, jolloin hakemukset vaadittavine liitteineen tulee olla toimitettuna.

Kuulutus

Avustushakemuksen voi tulostaa alta tai noutaa kaupungintalon infopisteestä (Tehdaskatu 2, Salo) sekä palvelupisteistä.

Hakulomake 2025 ympäristönsuojelua tukevat avustukset (171,22 Kt)  (täytettävä pdf)

Käsin täytettävä hakulomake 2025, ympäristönsuojelua tukevat avustukset (394,69 Kt)

Hakemukset liitteineen toimitetaan:
– sähköpostilla osoitteeseen: avustukset@salo.fi
– postitetaan osoitteeseen: Salon kaupunki, Kirjaamo, PL 77, 24101 Salo
– tuodaan Salon kaupungintalon infopisteeseen (Tehdaskatu 2, Salo)

Myöhässä saapuneet hakemukset jätetään käsittelemättä.

Päätöksenteko

Salon rakennus- ja ympäristölautakunta tekee päätöksen.

Avustusten maksaminen

Yleisavustus maksetaan hakijan ilmoittamalle tilille avustuspäätöksen tultua lainvoimaiseksi.

Kohdeavustus maksetaan saajan ilmoittamalle tilille sen jälkeen, kun Salon kaupungin ympäristönsuojeluun on esitetty hyväksyttäviin tositejäljennöksiin perustuva tiliselvitys hankkeen toteutumisesta. Tiliselvityksestä on ilmettävä hankkeen tulot ja menot. Työprosessin raportti toimitetaan ympäristönsuojeluun viipymättä työn loppuun saattamisen jälkeen. Myönnetty avustus on käytettävä ja tilitettävä sen kalenterivuoden aikana, jolle avustus on myönnetty. Tilitys on tehtävä viimeistään kuukauden kuluttua kohteen toteutumisesta.

Jos avustusvaroja käytetään muuhun kuin anottuun tarkoitukseen tai niiden käytölle asetettuja ehtoja ei noudateta tai avustuksen saaja on antanut virheellisiä tai puutteellisia tietoja avustusta koskevissa asioissa, avustusvarat on palautettava vaadittaessa.

Lisätietoja:
Ympäristönsuojelupäällikkö
Heidi Veck
heidi.veck@salo.fi
02 778 7800