Talousvesi
Vedenhankinta- ja käsittely
Salon vedenhankinta perustuu alueen pohjavesien käyttöön. Käytössä on kolmisenkymmentä pohjavedenottamoa, joista vesi pumpataan kulutukseen. Salon pohjavesien laatu on hyvä ilman käsittelyjä, mutta syövyttävyyden vähentämiseksi vesi alkaloidaan lipeällä tai kalkkikivisuodatuksella. Alkalointi nostaa veden pH-arvoa. Tarvittaessa vedestä poistetaan rautaa ja mangaania kalkkikivisuodatuksella ja pikahiekkasuodatuksella. Veden hygieenisen laadun varmistamiseksi vesi desinfioidaan UV-valolla, desinfiointikemikaaleja ei käytetä. Lisäksi kaikilla vedenottamoilla ja -käsittelylaitoksilla on kloorausvalmius.
Veden laatu
Salon talousvesi täyttää Sosiaali- ja terveysministeriön talousvesiasetuksen (1352/2015) mukaiset talousveden laatuvaatimukset. Veden laatua valvotaan ottamalla säännöllisesti vesinäytteitä pohjavedestä, vedenottamoilta, vesijohtoverkostosta ja käyttäjien hanoista. Pitkäaikaisessa tarkastelussa talousveden laatu on yleisesti parantunut Salon Veden vedenjakelualueilla. Talousveden hyvään laatuun ovat vaikuttaneet mm. vedenottamoille ja -käsittelylaitoksille asennetut UV-laitteet, lipeänsyöttö ja kalkkikivisuodatus sekä putkistojen saneeraukset.
Talousveden laatutaulukko, verkostoon lähtevä vesi 2022 (pdf) (436,50 Kt)
Talousveden laatutaulukko, verkostoon lähtevä vesi 2023 (pdf) (433,61 Kt)
Talousveden laatutietoja voi katsoa myös vesi.fi-verkkosivuilta kohdasta “Vesihuoltolaitosten tunnusluvut”, jonne on koottu kaikkien Suomessa toiminnassa olevien vesihuoltolaitosten perustiedot sekä tiedot veden käsittelystä ja laadusta. Mikäli esimerkiksi kodin hanavedessä tuntuu olevan raudan makua, voi sivustolta tarkistaa oman alueen veden rautapitoisuuden. Mikäli vesilaitokselta tulevassa vedessä ei ole suuria määriä rautaa, vikaa on hyvä lähteä jäljittämään kodin tonttivesijohdosta tai muualta kiinteistön vesilaitteistosta.
Siirry vesi.fi-sivustolle Salon Veden tunnuslukuihin
Suomessa talousveden likaantuminen terveydelle haitallisesti on harvinaista. Salon Vesi ja kunnan terveysviranomainen reagoivat välittömästi, mikäli veden terveydellistä laatua on syytä epäillä. Tarvittaessa annetaan varotoimenpiteenä vedenkeittokehotus ja käyttökielto kunnes veden turvallisuus ja laatu on jälleen varmistettu.
Veden kovuus
Veden kovuudella tarkoitetaan veden sisältämien kalsium- ja magnesiumsuolojen määrää. Mitä enemmän kyseisiä suoloja on, sen kovempaa vesi on. Salossa vesi on pääosin pehmeää. Veden kovuuden yksikkönä käytetään yleensä saksalaisia kovuusasteita (°dH).
- Salo, Rappula, 0 – 3 °dH, erittäin pehmeä
- Salo, Valhoja, 0 – 3 °dH, erittäin pehmeä
- Salo, Keskusta, 3 – 6 °dH, pehmeä
- Salo, Ollikkala, 3 – 6 °dH, pehmeä
- Salo, Pahkavuori, 3 – 6 °dH, pehmeä
- Salo, Sirkkula, 3 – 6 °dH, pehmeä
- Salo, Tupuri, 3 – 6 °dH, pehmeä
- Salo, Alhainen, 5 – 10 °dH, kovahko
- Salo, Kärkkä, 5 – 10 °dH, kovahko
- Salo, Merikulma, 5 – 10 °dH, kovahko
- Salo, Meriniitty, 5 – 10 °dH, kovahko
- Salo, Viitanlaakso, 5 – 10 °dH, kovahko
- Salo, Viitannummi, 5 – 10 °dH, kovahko
- Kiikala, 0 – 3 °dH, erittäin pehmeä
- Kisko, 0 – 3 °dH, erittäin pehmeä
- Kuusjoki, 0 – 3 °dH, erittäin pehmeä
- Muurla, 0 – 3 °dH, erittäin pehmeä
- Halikon koko alue, 3 – 6 °dH, pehmeä
- Kruusila, 3 – 6 °dH, pehmeä
- Perniö, 3 – 6 °dH, pehmeä
- Pertteli, 3 – 6 °dH, pehmeä
- Suomusjärvi, 3 – 6 °dH, pehmeä
- Särkisalo, 3 – 6 °dH, pehmeä
Vesimittari
Vesimittari on kaupungin omaisuutta. Mittaria ei saa irrottaa ilman pätevää syytä.
Kiinteistön vesimittaria kannattaa tarkkailla säännöllisesti. Vesimittarin kuuluu pyöriä vain silloin, kun kiinteistössä käytetään vettä. Jos vesimittari pyörii silloin, kun vettä ei käytetä, voi kyseessä olla vesijohtovuoto. Mahdollisen vuodon paikallistamiseksi ole yhteydessä LVI-liikkeeseen. Mikäli epäilet, että vesimittari näyttää virheellistä lukemaa tai mittari on rikki, ole yhteydessä Salon Veden asiakaspalveluun.
Kiinteistön vesimittari ja putket tulee suojata pakkaselta. Jäätyminen voi aiheuttaa suuria kustannuksia esimerkiksi putkien haljetessa ja veden päästessä valumaan talon rakenteisiin. Jäätymisestä aiheutuvat kustannukset kuuluvat kiinteistön omistajalle. Vesivahinkoja voi ehkäistä eristämällä vesimittarin ja putket sekä varmistamalla, että vesimittaritila on tarpeeksi lämmin. Kovilla pakkasilla voi myös jättää vesihanan tiputtamaan, jolloin pieni virtaus estää veden jäätymisen. Jos vesimittari tai putki on jo jäässä tai rikkoutunut, sulje venttiilit mittarin molemmilta puolin ja ole yhteydessä ammattilaiseen. Kiinteistön sisäpuoliset putket sulattaa LVI-asentaja ja Salon Vesi vaihtaa jäätyneen vesimittarin uuteen.