Hyppää sisältöön

Tavolannummi

Aloitusvaihe

Asemakaava Tavolannummi kuulutetaan vireille 25.2.2026.

Asemakaavan suunnittelualue sijaitsee Helsinki-Turku moottoritien Halikon liittymän ja Vaskiontien itäpuolella. Alue on noin 2,5-3 kilometrin etäisyydellä Halikon keskustasta tai pohjoiseen mentäessä Märynummelta. Salon keskustaan on matkaa noin 6 kilometriä. Alue rajautuu pohjoisessa pariin pientalotonttiin, pieneen peltoalueeseen sekä metsään, idässä metsäalueeseen ja pientalotontteihin, etelässä ja lännessä Väinäläntiehen sekä Vaskiontiehen.
Kaava-alue on kooltaan noin 23 hehtaaria.

Kaavoitushanke näkyy vuoden 2025 kaavoituskatsauksessa Tavolannummi-nimisenä asemakaavahankkeena. Kaava laaditaan kaupungin aloitteesta.
Ensimmäisen kerran Tavolannummi asemakaava on mainittu kaavoituskatsauksessa vuonna 2015.

Kaupungin tavoitteena on uuden pientaloalueen kaavoittaminen maisemaan sovittaen.

Kaavoitusprosessista on laadittu AKL 63 §:n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Mahdolliset kannanotot osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tulee toimittaa osoitteeseen Salon kaupunki, Maankäyttöpalvelut / kaavoitus, PL 77, 24101 Salo tai sähköisesti kirjaamo@salo.fi. Mahdollisissa kannanotoissa pyydetään mainitsemaan asianumero 5505/10.02.03/2025.

Tavolannummi – Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (pdf)